Kohti yhteistä hyvää
Kirkonkellot
Meillä on kuin onkin yhteiskunta. Ja sitä tarvitaan. Yhteiskunta on näyttänyt viime aikoina voimansa, kukaan kun ei selviä pandemiasta yksin. Eikä kukaan pysty huolehtimaan terveydestään ilman muiden vastuullisuutta.
Suomalaiset ovat noudattaneet viranomaisten määräyksiä ja rajoituksia erittäin tunnollisesti. Se on suuri ylpeydenaihe koko kansakunnalle. Se on myös mahdollistanut siirtymän lievimpien rajoitusten pariin kesäksi. Mikä tuottaa hyvää kaikille ja tuottaa hyvää yhteiskunnalle. Turhaan ette ole olleet tunnollisia ja kuuliaisia.
Erityiskiitoksen ansaitsevat tietysti epidemiasankarit, kuten ruokakauppiaat ja kaupan kassat. He ovat pitäneet yhteiskunnan rakenteet pystyssä läpi epidemia-ajan.
Tämän pirulaisen kanssa kamppailu on valitettavasti vain maraton, josta on juostu vasta 5–10 kilometriä. Nyt on aika vetää hieman henkeä ja nauttia keväästä ja kesästä tässä uudessa normaalissa. Kovia taipaleita on vielä tiedossa.
Syksyllä lienee edessä hyytävät ajat. Varsinainen talouskurimus alkaa silloin toden teolla. Siinä meidän yhteiskuntamme vasta mitataan. Pelastus ei löydy lastenlastemme veronmaksusta eli julkisesta velkarahasta, vaan yhteiskunnan pitää pystyä johonkin muuhun.
Paljon on nyt tehty vertailuja 1990–luvun lamaan. Silloinkin valtio teki elvytystoimia. Laman pahimpina vuosina valtion budjetista lähes puolet katettiin velkarahalla, ja vaikeana vuotena 1992 koko bruttokansantuotteesta käytettiin kolmasosa sosiaaliturvamenoihin. Lamasta Suomi selvisi, vaikkakin iso osa rahoista käytettiin pankkitukeen, mikä aiheutti oikeutettua katkeruutta.
Suomi on pieni maa, pieni kansa. Ketään ei ole varaa heittää yli laidan.
Sen sijaan lamasta nouseminen ei sujunut yhtä hyvin. Nimenomaan 1990–luvun jälkimmäisinä vuosina tukiriippuvaisten määrä kasvoi merkittävästi, yhä useampi jäi elämässään riippuvaisiksi erilaisista sosiaalituista. Tämä ei ole perusturvajärjestelmämme tarkoitus, sen tarkoitus on nostaa ihminen takaisin jaloilleen iskun jälkeen. Vielä kohtalokkaampaa on se, että tuolloin alkoi ylisukupolvisen syrjäytymiskehityksen kasvu.
Tähän ei ole toista kerta varaa. Suomi on pieni maa, pieni kansa. Ketään ei ole varaa heittää yli laidan. Kaikkia tarvitaan yhteisen isänmaan rakentamisessa. Tässä meidän on onnistuttava.
Tavoitteen antaa apostoli Paavali. Hän kuvasi hyvän yhteiskunnan olevan sellainen, missä ”Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään” (2. Kor. 8:15).
Tätä tavoitelkaamme, sillä yhdessä meidän on tultava kriisistä ulos. Yhteiskuntana.