Tuuletus! RvR:n aikuismestari 2019 Ulla Keljo ja Estafete.
Anu Kuivasmäki
Seuramestaruus innosti tuuletuksiin
Ruoveden Ratsastajien kisakausi huipentui itsenäisyyspäivänä Puhalassa pidettyihin Ruoveden Ratsutallin talliestekilpailuihin, jotka olivat samalla seuramestaruuskilpailut. Jaossa olivat minimestaruus, juniorimestaruus ja aikuisten mestaruus. Lisäksi kaikissa luokissa jaettiin palkinnot luokissa sijoittuneille.
Kilpailun johtajana, ratamestarina ja kellottajana toimi Ruoveden Ratsutallin vetäjä Aino Aminoff ja kuuluttajana ja lämmittelyjen vetäjänä ratsastusseuran jäsensihteeri ja ratsastuksenopettaja Eeva Kekkonen. Palkintoja jakamassa oli myös Ruoveden Ratsastajien puheenjohtaja Virpi Ahonen.
Radalle lähtivät ensin nuorimmat ratsastajat, jotka saivat kukin puomiluokasta palkinnoksi ruusukkeet.
Seuraavissa luokassa esteille nostettiin jo puomit 60–70 sentin korkeuteen ja jaossa oli myös seuran minimestaruus. Luokan ylivoimaiseen voittoon ja samalla jo kolmanteen minimestaruuteen ratsasti Milja Syrjänen, tällä kertaa omalla ponillaan Lûûra. Voitto maistui erityisen makealta, koska ponilla on ollut koko syksyn jalkaongelmia, eikä sen kanssa ole päästy kisaamaan. Nyt poni oli kuitenkin täydessä vedossa ja kiri voittoon 11 esteen radalla yhdenkään puomin putoamatta.
RvR:n minimestarit 2019: Milja Syrjänen - Lûûra.
Anu Kuivasmäki
Aikuismestaruus meni tällä kertaa luokan 3, estekorkeudessa 80 senttiä, voittajaratsukolle Ulla Keljo– Estafete. Jo aiemmin syksyllä aluemestaruushopeaa voitaneen ratsukon meno oli vauhdikkaan varmaa ja sitä oli ilo katsoa.
Juniorimestaruuksista kamppailtiin luokassa 4, estekorkeudessa 90 senttiä. Ylivoimaiseen luokkavoittoon ja samalla juniorimestariksi puhtaalla radalla ja koko kilpailun nopeimmalla ajalla ratsasti Matilda Rentto ponillaan Boyne Ashanti.
Kilpailut sujuivat sutjakkaasti, ja kuuluttaja Eeva Kekkonen kehui ratsastajia hienoista ja puhtaista suorituksista.
Kilpailun jälkeen pidettiin ratsastusseuran syyskokous, jonka kruununa palkittiin ahkeria toimijoita ja lopuksi syötiin maukasta riisipuuroa.
Seuran vuoden juniorijäsenenä palkittiin Miina-Maija Mikkola ja seniorijäsenenä Tuukka Laitinen.
Ratsukon meno
oli vauhdikkaan
varmaa ja sitä oli
ilo katsoa.