Kaukolantiellä oli useassa paikassa vettä tiellä vielä sunnuntaina iltapäivällä.
Anu Kuivasmäki
Hurjia sademääriä mitattiin myös Ruovedellä: "Olen pitänyt 20 vuotta sateista kirjaa, eikä ikipäivänä ole tällaista määrää satanut"
Lauantain ja sunnuntain sademäärät ovat olleet Ruovedelläkin ennätyksellisiä. Eri puolilla Ruovettä on mitattu yli 100 mm lukemia vuorokaudessa. Sateet ovat aiheuttaneet vaurioita erityisesti sorateille. Tieverkolla on esiintynyt sortumia, veden nousua tielle sekä rummuista ja vesimääristä johtuvia vaurioita, joiden vuoksi joillakin tieosuuksilla liikennettä on jouduttu rajoittamaan tai sulkemaan turvallisuussyistä.
Jäminkipohjassa Kaukolantiellä satoi vuorokauden aikana yli 126 mm. Sade kohosi tielle ja pelloille ja Kaukolantien tienhoitokunta päätti sulkea tien turvallisuuden vuoksi läpikulkuliikenteeltä. Vielä sunnuntaina iltapäivällä tie oli suljettu.
Sulun toisessa päässä asuva Teuvo Pusa kertoo, että tien rumpu on notkelmassa ollut seurannassa. Koska tiellä liikkuu myös raskaita ajoneuvoja, oli tie syytä sulkea, jotta rummun kunto saadaan varmistettua eikä sortumavaaraa ole.
Teuvo Pusan mukaan sademäärä oli ennätyksellinen.
– Olen pitänyt 20 vuotta sateista kirjaa, eikä ikipäivänä ole tällaista määrää satanut. Eikä isävainajakaan koskaan kertonut vastaavasta.
Kaukolantie on poikki, kunnes notkelmassa olevan sillan rumpu kunto saadaan tarkistettua.
Anu Kuivasmäki
Petri Asikaisen ja Juha Saarilahden jatkuvasti mittaavien sademittareiden lukemat nousivat Väärinmajassa 124,5 ja 125,5 mm lukemiin. Naapurissa Ittipäällä mitattiin Asikaisen mukaan jopa 130,5 mm lukema.
– Ei minun muistissa ole, että olisi koskaan ollut tällaisia vuorokauden aikana mitattuja lukemia oman viljelijähistoriani aikana.
Vaikka sade oli runsasta, ei se kuitenkaan juurikaan vaikuttanut viljelyksiin.
– Kun sade pääsääntöisesti ei tullut tuulen kanssa, kasvit ovat kestäneet millimäärään nähden yllättävän hyvinkin sadetta. 70 % on vielä pystyssä, Asikainen kertoo.
– Jos olisi etukäteen luvattu, että 130 mm tulee, niin oltais oltu kyllä kauhuissamme. Nyt olo on helpottunut.
Hanhontie romahti runsaan sateen seurauksena. Se saatiin kuitenkin kuntoon sunnuntaina.
Riikka Keinonen
Hanhossa Hanhontie sortui noin neljän kilometrin päässä Väärinmajasta. Tie oli poikki sunnuntai-iltapäivään saakka.
Myös yksityinen Pirttijärventie sortui Nevalan talon lähellä. Pääskyniementiellä ja Tolpansalmentiellä oli myös sortumia.
Mustajärvellä poikkeuksellisen myräkän sademääräksi mitattiin 105 mm. Some-tietojen mukaan Pajuskylässä mitattiin peräti 120 mm lukemia. Myös Visuvedellä mitattiin kovia sademääriä.
– Noin 103 mm, kertoo Timo Kangaspusu oman mittarinsa lukeman.
– Kun se tuli noin pitkällä ajalla, ei se täällä aiheuttanut teille tai pelloille paljon ongelmia.
Laakantiellä tierumpu nousi kuitenkin puolittain ylös ja vettä kertyi runsaasti tielle. Rumpu on saatu jo kuntoon.
Laakantien alittava rumpu nousi pintaan Raiskinsuoralla noin kilometri kantatie 66:lta. Se saatiin kuntoon sunnuntain aikana.
Merja Kaitajärvi
Kangaspusun mukaan runsas vedentulo on nostattanut myös järvien vedenpintoja.
– Järvessä vedenpinta nousi heti toistakymmentä senttiä. Se vaikuttaa tietysti myös pohjavesitilanteeseen. Se on suoraan verrannollinen järviveden korkeuteen, Kangaspusu kertoo.
Kuvista vedenkorkeuden rajun nousun näkee selvästi. Katso ennen ja jälkeen kuvat.
Korjattu klo 20.03 Alkuperäisessä tekstissä ollutta lausetta "Eikä isänikään muista vastaavaa" muotoon "Eikä isävainajakaan koskaan kertonut vastaavasta".



