Tarjanteen seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksessa läsnä oli 21 kirkkovaltuutettua ja kaksi varajäsentä.
Anu Kuivasmäki
Kirkkovaltuusto päätti tuntuvista hautapaikkamaksujen korotuksista
Tarjanteen seurakunnan kirkonvaltuusto kokoontui tämän vuoden ensimmäiseen kokoukseensa 15. tammikuuta Virtain seurakuntatalolla. Asioina oli nippu ohjesääntöjä, hautapaikkamaksuista päättäminen sekä kaksi valtuustoaloitetta.
Alkuhartauden piti poikkeuksellisesti valtuutettu Pekka Pirttijärvi vt. kirkkoherran poissa ollessa.
– Ei ole pappia eikä kanttoria, mutta eiköhän me pärjätä ilmankin, Pirttijärvi aloitti.
Vitsiäkin asiasta väännettiin.
– Uudessa seurakunnassa aloitettiin säästöt heti, leukaili valtuutettu Jouni Neste.
Valtuutettu Pekka Pirttijärvi sai pitää kokouksessa alkuhartauden vt. kirkkoherran poissa ollessa. Kuvassa myös kokouksen sihteerinä toiminut hallintopäällikkö Lilli Vuorensivu (vas.), kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jukka Veija sekä talouspäällikkö Tuija Tolvanen.
Anu Kuivasmäki
Kokous eteni joutuisasti esitysten mukaisesti. Keskustelua virisi ainoastaan hautapaikkamaksuista. Valtuutettu Pentti Havanka piti arkkuhautauksen hinnankorotuksia kohtuuttomina.
– En missään tapauksessa hyväksy tätä esitystä, mikä tässä on. Että tällä lailla nostetaan iän kaiken seurakunnalle veroja maksaneiden arkkuhautauksia, Havanka kritisoi.
Talouspäällikkö Tuija Tolvanen selvitti korotusten johtuvan kirkkohallituksen ohjeistuksesta, jonka mukaan valtionosuuksilla tai verotuloilla hautaustoimen menoja ei saa kattaa. Tuloissa oli vajetta 35 000 euroa, mikä paikataan hintojen korotuksella.
– Hautauksen tuloista pitää kattaa puolet maksuilla ja hautapaikkamaksuista 25 %. Tässä peruste, Tolvanen selvitti.
– Meiltä ei ylempää määrätä. Tää on se valtuusto, joka päättää näistä asioista, puuskahti Havanka ja teki esityksen muutoksesta.
Hautauksen tuloista pitää kattaa puolet maksuilla ja hautapaikkamaksuista 25 %.
Ari-Matti Jokitulppo ihmetteli puolestaan hautausajan pidennyksessä kirjausta 14e/m/v.
– Mitä se oikeasti tarkoittaa?
– Sitä ei oikeasti Virroilla tai Tarjanteen seurakunnassa edes käytetä, mutta se on tässä vain varauksena, jos tähän joudutaan jossain kohtaa menemään. Hautojen koko määrittää hinnan, Tuija Tolvanen selvitti.
Valtuutettu Janne Lahtisen mukaan lakia on noudatettava eikä kirkollisveroa saa enää hautaustoimeen käyttää. Lahtisen mukaan aikanaan eteen tulevista jatkoajoista olisi hyvä tehdä esimerkiksi 10 vuoden paketteja.
Valtuutettu Tauno Vuorenmaa oli järjestelytoimikunnassa hyväksymässä esitystä korotuksista. Vuorenmaan mukaan olisi kuitenkin ollut hyvä, että hautausmaksut olisi käsitelty edellisessä kokouksessa ennen talousarviokäsittelyä, niin olisi edetty oikeassa järjestyksessä.
– Mutta se on yksi pieni juonne tässä. Olen esityksen kannalla.
Koska Pentti Havangan esitys hinnoista ei saanut kannatusta, hyväksyi kirkkovaltuusto esitetyt hautapaikkamaksut.
Valtuutettu Pentti Havanka (toinen vasemmalta) piti arkkuhautamaksujen hinnankorotusta liian suurena ja esittikin hintojen pitämistä entisissä lukemissa. Tauno Vuorenmaa (toinen oikealta) oli korotusten kannalla.
Anu Kuivasmäki
Hautapaikkamaksut nousevat molemmilla kirkkoalueilla tämän vuoden alusta. Arkkuhautapaikka (1,1 m) maksaa oman kunnan asukkaalta 350 euroa ja vieraan kunnan asukkaalta 700 euroa. Ruoveden kirkkoalueen arkkuhautamaksu nousee 150 euroa, Virtain 230 euroa aikaisemmasta. Lisäksi Ruoveden arkkuhautapaikan hallinta-aika muuttuu 50 vuodesta 25 vuodeksi.
Uurnahautamaksu on nousee Ruovedellä oman kunnan asukkaalta 100 eurosta 150 euroon ja pysyy vieraspaikkakuntalaisella 300 eurossa. Virroilla oman kaupungin asukas maksaa uurnahautapaikasta 150 euroa, 30 euroa nykyistä enemmän. Ulkopaikkakuntalainen saa Virroilla maksaa uurnapaikasta 300 euroa, mikä on 120 euroa nykyistä enemmän.
Muistolehtopaikan hinta on oman kunnan asukkaalta 65 ja vieraspaikkakuntalaiselta 130 euroa. Ruovedellä muistolehdon hinta laskee 35 euroa, Virroilla nousee saman verran. Ulkopaikkakuntalaisten muistolehtopaikkojen hinta on 130 euroa. Ruovedellä laskua on 70 ja Virroilla vastaavasti korotusta 100 euroa aikaisempaan verrattuna.
Hallinta-ajan pidennys arkkuhaudassa maksaa 14 euroa per metri vuodessa ja uurnahaudan 6 euroa vuodessa.
Veteraanien hautapaikoista ei peritä maksua.
Kirkkovaltuusto hyväksyi myös diakoniarahaston, Virtain kirkkoaluetta koskevan katastrofirahaston sekä Ruoveden kirkkoaluetta koskevan Nuorisotyön tukirahaston ohjesäännön. Kaikki ohjesäännöt tulevat voimaan vuoden alusta.
Joulukuussa Sirpa Ilkka-Aholan, Ari-Matti Jokitulpon, Jussi Aholan ja Pirjo Mettälän tekemä valtuustoaloite kokousaikataulusuunnitelman laatimisesta ja nuorten vaikuttajaryhmään mukaan kutsumisesta todettiin käsitellyksi. Kokouskalenterista on kirkkoneuvostossa sovittu ja nuoria kutsuttu mukaan.
Ilkka-Ahola esitteli kokouksessa vielä uuden, yhteensä neljän valtuutetun allekirjoittaman aloitteen yhteisöosaamisen ja vapaaehtoistyön kehittämiseksi. Se etenee valmisteltavaksi.
Kirkkovaltuuston kokous oli ohi alle tunnissa.
Sirpa Ilkka-Ahola esitteli uutta neljän kirkkovaltuutetun allekirjoittamaa valtuustoaloitetta yhteisöosaamisen ja vapaaehtoistyön kehittämiseksi. Aloitteessa esitetään, että Tarjanteen seurakunnassa aloitetaan aktiivinen työ yhteisöjen kehittämiseksi ja aikuistyö nimetään nimetyn viranhaltijan työtehtäviin.
Anu Kuivasmäki


