Nyt on käyn­nis­sä hil­jai­nen viik­ko, joka tun­ne­taan myös ni­mil­lä pii­na­viik­ko ja kär­si­mys­viik­ko. Kris­ti­tyt te­ke­vät mat­kaa Jee­suk­sen ja­lan­jäl­jis­sä hä­nen kär­si­mys­tie­tään muis­tel­len koh­ti Gol­ga­taa ja koh­ti tyh­jää hau­taa, pää­si­äi­sen iloa.

Saam­me lu­kea Raa­ma­tus­ta, kuin­ka Jee­sus pesi ope­tus­las­ten­sa ja­lat ja aset­ti eh­tool­li­sen. Muis­tam­me, kuin­ka hän ru­koi­li puu­tar­has­sa ja kuin­ka hä­net van­git­tiin ja tuo­mit­tiin. Tie­däm­me, mil­lai­nen oli hä­nen mat­kan­sa Gol­ga­tal­le, ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen het­ki ja mitä kol­man­te­na päi­vä­nä ta­pah­tui.

Pää­si­äi­sen sa­no­ma saa mi­nut sa­maa ai­kaa hil­jai­sek­si, lii­kut­tu­neek­si ja kii­tol­li­sek­si. Ta­pah­tu­mia on pal­jon ja jo­kai­ses­ta pie­nes­tä­kin yk­si­tyis­koh­das­ta voi­si joku pi­tää pit­kän saar­nan, mut­ta mi­nul­ta pi­kem­min­kin sa­nat lop­pu­vat, nii­tä ei tar­vi­ta.

Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat ovat koko kris­ti­nus­kon ydin. Ne muis­tut­ta­vat sii­tä, kuin­ka pal­jon Ju­ma­la ra­kas­taa koko ih­mis­kun­taa, juu­ri si­nua ja juu­ri mi­nua. Syn­tim­me on so­vi­tet­tu, pa­han val­ta on nu­jer­ret­tu, kuo­le­ma on ku­kis­tet­tu. Toi­vo elää.

Jee­sus kyl­lä tie­tää sen, et­tä elä­mäs­säm­me on vä­lil­lä vas­toin­käy­mi­siä, ki­pua ja epä­toi­voa. Hän on it­se ko­ke­nut kai­ken sen ja lu­paa ol­la kans­sam­me, eri­tyi­ses­ti niis­sä het­kis­sä, kun sei­nät tun­tu­vat kaa­tu­van pääl­lem­me. Hän ei unoh­da mei­tä ei­kä kään­nä meil­le sel­kään­sä vaan loh­dut­taa ja aut­taa.

”Olen var­ma sii­tä, et­tei kuo­le­ma ei­kä elä­mä, ei­vät en­ke­lit, ei­vät hen­ki­val­lat, ei mi­kään ny­kyi­nen ei­kä mi­kään tu­le­va ei­vät­kä mit­kään voi­mat, ei kor­keus ei­kä sy­vyys, ei mi­kään luo­tu voi erot­taa mei­tä Ju­ma­lan rak­kau­des­ta, joka on tul­lut il­mi Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa, mei­dän Her­ras­sam­me.” (Room. 8: 38–39)

The Rain -yh­ty­een kap­pa­lees­sa Tuu­li Kul­kee on sa­nat, jot­ka ki­teyt­tä­vät hy­vin pää­si­äi­sen sa­no­man:

”Sun sa­lai­sis­sa haa­veis­sas joku ra­kas­taa sua niin, et­tä sy­dä­meen sat­tuu. Sul­le Ju­ma­la vas­taa: mä seu­raan sua mat­koil­las. An­nan an­teek­si kai­ken mi­hin ka­tu­va kaa­tuu. Minä ra­kas­tan sua niin, et­tä sat­tuu”

Hy­vää ja siu­nat­tua pää­si­äi­sen ai­kaa kai­kil­le!

Kir­joit­ta­ja on nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja Tar­jan­teen seu­ra­kun­nas­ta