Kulkurin kappelin tiedottaja Irina Tuomainen opastaa naapurikunnasta saapunutta ryhmää.
Terhi Kääriäinen
Kulkurin kappelin venelaituriin tulee paikkoja päivävierailijoille – kesäksi avataan grillivaunu ja taidekahvila
Visuveden teollisuuskylän rannan uusi maamerkki on viisitorninen Kulkurin kappeli.
Teollisuuskylän yrittäjän Jouni Nesteen hurjasta ideasta kehittynyt nähtävyys on houkutellut paikalle ryhmiä ja yksittäisiä kävijöitä satamäärin. Seudun uusin matkailukohde kehittyy jatkuvasti.
Visu-yhtiöiden työntekijät ovat tervanneet alkukesästä hirsirakenteisen kappelin ulkoseiniä. Myös kuparikatto on jo ehtinyt hiukan tummentua. Sen korkeimmalle huipulle nostettavaan ristiin tulee valo, joka palaa aina.
Kulkurin kappelin tiedottajan Irina Tuomaisen mukaan viimeisimpänä kappeliin on rakennettu pyörätuoliluiska ja terassin kaiteet.
Kappeli sijoittuu vireään teollisuuskylään.
Irina Tuomainen
Ikkunoista avautuu maisema järvelle. Alttaripöytä ja sokkelikivet ovat Kurun harmaata graniittia.
– Hirret ovat Liedenpohjasta ja kuparikaton tekijät Etelä-Pohjanmaalta, eli kaikki tekijät ovat mahdollisimman läheltä ja materiaalit luonnonmukaisia, kertoo Tuomainen.
Sisäkaton korkeimpaan kohtaan nostetaan vanha ankkuri, joka palvelee kynttelikkönä. Visu-yhtiöissä työskentelevä Taru Neste maalaa kaksi öljyvärityötä kappelin sivuseinille.
Kappeli on aina avoinna vierailijoille vakaumuksesta riippumatta, ja sitä voi varata tilaisuuksiin. Yhdet häätkin siellä on jo ehditty viettää.
Ryhmät voivat tilata maksullisen opastuksen. Tilaa riittää isollekin bussilastilliselle.
Teollisuusalueen puutarhuri huolehtii puolen hehtaarin nurmikkoalueen leikkaamisesta ja hoitaa istutusalueita.
Ympäröivään rantapuistoon on istutettu yli sata erilaista perenna-, puu- tai pensaslajiketta.
– Ideana on, että puutarha kukkii mahdollisimman varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Sitä on ajateltu pörriäisten ja tuoksujen kannalta, toteaa Tuomainen.
Teollisuusalueen puutarhuri Ville Vaali huolehtii puolen hehtaarin nurmikkoalueen leikkaamisesta ja hoitaa istutusalueita.
Kirsikka-, omena- päärynä- ja luumupuiden lomaan istutetaan ikivihreitä sembramäntyjä ja marjakuusta. Alueelta löytyy muun muassa syreeniä, hevoskastanjaa, ruusuja, angervoa, koivuja ja pensashanhikkia.
Telkälle ja isokoskelolle sekä pikkulinnuille on rakennettu kierrätysmateriaalista linnunpönttöjä.
Rannan rakentamisessa on hyödynnetty alueelta löytyneitä kiviä. Kesän aikana paikalle tuodaan penkkejä.
Laiturille rantautujaa on ensimmäisenä vastassa Tapahtumahautomo.
Terhi Kääriäinen
Laiturille rantautujaa on ensimmäisenä vastassa uusi Tapahtumahautomo, jota voi varata tapahtumiin.
Sen isossa salissa pystyy järjestämään jopa 550 hengen tilaisuuksia. Salin huomiota herättävin yksityiskohta ovat isot pyöreät ikkunat, joiden kehyksissä vaihtuvat värilliset ledvalot.
Rannan ja tehdasrakennusten väliin perustetaan kiviaitauksella ympäröity kotieläinpuisto, jonne tuodaan ainakin lampaita. Sinne on kaivettu viisi erimuotoista allasta, joiden läpi vesi virtaa. Heinäsorsat viihtyvät kesän valuma-altaissa ja suuntaavat syksyn tullen etelään.
Tehdasalueen pitkää historiaa kunnioittaa Erkki Lahtisen muistoksi rakennettava puisto, jonka avajaiset ovat 28. kesäkuuta. Puistosta on näkymä järven yli kohti Visuveden puuteollisuuden vetäjän kotimaisemia.
Kahvilan pöydät pystytään ulos.
Aidatun teollisuusalueen ulkopuolelle K-marketia vastapäätä avataan kesäksi grillivaunu ja taidekahvila. Paikalla oli aiemmin Paavo Markunmäen ateljee.
Grillivaunuun on luvassa muutakin tarjottavaa kuin grilliruokaa, kuten lohileipiä. Kahvilan pöydät pystytään ulos. Rakennuksen sisätiloissa voi tutustua taiteeseen, ja siellä on myös vessatilat.
Teollisuusalueelle tuodaan vierailijoita varten opastetaulut.
– Haluamme, että reitti on mahdollisimman turvallinen. Kävijöiden on hyvä muistaa, että teollisuusalueella voi olla työkoneita ja rekkoja, Tuomainen huomauttaa.
Eeliksentien varrella sijaitsevalle teollisuusalueelle pääsee tehtaan aukioloaikoina porttien kautta. Jos portit ovat kiinni, kulku on Äijänniementien kautta.
Tervatun laivalaiturin taakse tulee venelaituri päivävierailijoille.
Terhi Kääriäinen
Venepaikkoja päivävierailijoille
Teollisuusalueen rantaan on rakennettu vankka laivalaituri. Vesi on niin syvää, että siihen voi rantautua vaikka Tarjanne.
Venepaikkoja on luvassa myös muille vierailijoille. Viimeistään kesäkuun alkuun valmiina on venelaituri, johon tulee kahdeksan puomipaikkaa, kaksi kylkipaikkaa ja kaksi poijupaikkaa.
Sinne ei myydä kausipaikkoja, vaan se on maksuton vierasvenelaituri, joka on tarkoitettu teollisuuskylän päivävierailijoille.
Melojat pääsevät rantautumaan laiturin ja kappelin välistä uimarannan kohdalta. Uimarien kannattaa huomata, että matala hiekkaranta syvenee paasien jälkeen äkkijyrkästi.
Tuomainen uskoo, että uusi rantautumispaikka kiinnostaa alueen nähtävyyksien ja palveluiden vuoksi.
Ensimmäinen isompi veneilijöille suunnattu tapahtuma on vesillä liikkujien siunaus 7. kesäkuuta.