En­si sun­nun­tai­na saam­me viet­tää las­ki­ais­sun­nun­tai­ta. Ja jos säät sal­li­vat, on mah­dol­lis­ta pääs­tä pulk­ka­mä­keen­kin.

Las­ki­ai­se­na kris­ti­kun­ta las­keu­tuu pää­si­äis­tä edel­tä­vään nel­jän­kym­me­nen päi­vän paas­to­nai­kaan. Se te­kee juh­las­ta juh­lan, kun sitä en­nen yk­sin­ker­tais­te­taan elä­män­ta­po­ja. Tätä en­nen kuu­luu pi­tää rie­ha. Kar­ne­vaa­li eli Car­ne vale, joka tar­koit­taa kir­jai­mel­li­ses­ti hy­väs­ti­jät­töä li­hal­le.

Näin ta­pa­kult­tuu­ri ryt­mit­tää elä­määm­me. Ar­ki seu­raa juh­laa ja juh­la seu­raa val­mis­tau­tu­mi­sai­kaa. Ai­van sa­mal­la ta­val­la kuin vuo­de­na­jat te­ke­vät vuo­den mit­taan. Il­mas­ton­muu­tos uh­kaa tätä mei­dän tut­tua elä­män­ryt­mi­äm­me, min­kä tä­män tal­ven las­ki­ai­nen hy­vin näyt­tää. Ol­koon­kin, et­tä al­ku­vuo­si ei koko poh­joi­sel­la pal­lon­puo­lis­kol­la ole ol­lut mi­ten­kään eri­tyi­sen läm­min ja esi­mer­kik­si ark­ti­sen me­ri­jään koko on kas­va­maan päin edel­li­siin vuo­siin ver­rat­tu­na. Sil­ti sää­a­si­at ei­vät ole mi­ten­kään yh­den­te­ke­viä, min­kä vaik­ka­pa Soh­lo-San­te­rin pys­tyt­tä­jät hy­vin ym­mär­tä­vät.

Pulk­ka­mä­es­sä­kin on oma ryt­min­sä. Alas­päin on vauh­di­kas­ta ja rie­ha­kas­ta tul­la, ylös­päin me­ne­mi­nen vaa­ti pon­nis­tus­ta ja vai­vaa. Pai­no­voi­ma ei au­ta. Mut­ta se tuo pulk­ka­mä­keen sen hoh­don. Niin se elä­mäs­sä yli­pään­sä­kin on.

Ei elä­mä ole mu­ka­vaa, jos se on pelk­kää las­ket­te­lua ala­mä­keen. Tai pelk­kää juh­laa. Tai vain ar­kea. Juh­la­kin tun­tuu juh­lal­ta, kos­ka sitä edel­tää val­mis­tau­tu­mi­sai­ka. Ar­ki saa mie­lek­kyy­ten­sä, kun tie­tää, et­tä jos­kus koit­taa myös juh­la.

Täl­lais­ta on elo tääl­lä Ju­ma­lan luo­man au­rin­gon al­la. Vaih­te­lu tuo sii­hen ryt­min­sä. Jo­ten­kin niin kuin Veik­ko Lavi ru­noi­li, et­tä: ”Rou­ta tääl­lä seu­raa pou­taa, niin no­pe­as­ti, et­tä muut­to­lin­tu­kin vain juu­ri ja juu­ri is­tah­ta­maan jou­taa.”