Sa­non­ta Ai­ka on ra­haa lie­nee mo­nel­le tut­tu ho­ke­ma. Sen on en­sim­mäi­se­nä ker­rot­tu len­näh­tä­neen ame­rik­ka­lai­sen kir­jai­li­ja ja tie­de­mies Ben­ja­min Frank­li­nin ky­näs­tä. Hän käyt­ti lau­set­ta 1748 es­sees­sään Ad­vi­ce to a Yo­ung Tra­des­man, suo­mek­si Neu­vo­ja nuo­rel­le kaup­pi­aal­le.

Frank­lin ei kui­ten­kaan ol­lut tä­män sa­non­nan isä. Eng­lan­ti­lai­nen yleis­ne­ro Sir Fran­cis Ba­con poh­ti Fi­lo­so­fi­sis­sa mie­tel­mis­sään 1612, et­tä ai­ka on ra­haa. Taus­tal­la on käy­tän­nöl­li­nen aja­tus sii­tä, et­tä ta­va­rat tu­li­si toi­mit­taa pe­ril­le oi­ke­aan ai­kaan. Elä­mään jää­neen sa­non­nan al­ku­pe­rä löy­tyy an­tii­kin Krei­kas­ta. Vuo­si­na 480–403 eaa. elä­nyt An­ti­fon osa­si jo ki­teyt­tää ajan ja ra­han suh­teen na­pa­kas­ti.

Mi­hin se tun­ti ka­to­si?

Omis­tin ai­ka­naan ran­ne­kel­lon, joka toi­mi ki­neet­ti­sel­lä ener­gi­al­la. Kun kel­loa piti ran­tees­sa, se sai voi­maa lii­kut­taa vii­sa­rei­ta. Kä­te­vää, ei kel­lon ve­tä­mis­tä tai pat­te­rei­den vaih­toa. Ai­ka hyvä kek­sin­tö. Jos kel­lo lo­jui lii­an pit­kiä ai­ko­ja pai­kal­laan, se py­säh­tyi. Mut­ta ei­pä hä­tää, muu­ta­man het­ken hei­lut­tu­aan ran­tees­sa kel­lon vii­sa­rit al­koi­vat elää. Jos­sain vai­hees­sa kel­lo meni epä­kun­toon. Se kävi hi­taam­min ja saat­toi vä­lil­lä py­säh­tyä. Ker­ran ha­vah­duin sii­hen, et­tä luu­lin kel­lon ole­van pal­jon vä­hem­män, mil­tä näyt­ti. Kel­lo oli­kin 15.23 ei­kä 14.23, olin hu­kan­nut tun­nin. Mi­hin se tun­ti ka­to­si?

Ei ihan hyvä sääs­tö­koh­de.

Jois­sain pyy­kin­pe­su­ko­neis­sa on nap­pu­la ni­mel­tään Time sa­ver, ajan­sääs­tä­jä. Jos va­lit­tu pe­suoh­jel­ma näyt­tää kes­tä­vän kak­si tun­tia 30 mi­nuut­tia, pai­na­mal­la Time sa­ve­ria pe­suoh­jel­mas­ta voi ni­pis­tää tun­nin pois. Pe­su­ko­neen käyt­tö­ai­ka ly­he­nee mer­kit­tä­väs­ti. Ja sääs­tää se omaa ai­kaa­kin, sil­lä kuu­lun sii­hen ih­mis­ryh­mään, joka ei us­kal­la jät­tää pe­su­ko­net­ta pyö­ri­mään yk­sin asun­toon. Ruo­an­läm­mit­tä­mi­seen on jo ole­mas­sa ajan­sääs­tä­jä, mik­ro­aal­tou­u­ni. He­rä­tys­kel­lo taas on ka­pi­ne, jol­la voi sääs­tää nuk­ku­mi­sai­kaa. Ei ihan hyvä sääs­tö­koh­de. Joku voi­si ky­syä, mil­loin he­rääm­me sii­hen, et­tä ih­mi­nen tar­vit­see riit­tä­väs­ti un­ta.

Mitä te­ki­sit yli­mää­räi­sel­lä vii­del­lä mi­nuu­til­la?

Men­nei­syy­den ajan lii­ken­ne­va­lis­tus muis­tut­ti mal­til­li­ses­ta ajo­ta­vas­ta ja sii­tä, et­tä pit­käl­lä ajo­mat­kal­la voit voit­taa ajas­sa vii­si mi­nuut­tia, mut­ta sa­mal­la saa­tat ai­heut­taa va­ro­mat­to­mil­la ohi­tuk­sil­la­si hen­gen­vaa­ral­li­sia ti­lan­tei­ta muil­le­kin kuin it­sel­le­si. Ky­sy­mys kuu­lui sil­loin, mitä te­ki­sit yli­mää­räi­sel­lä vii­del­lä mi­nuu­til­la? Vii­den mi­nuu­tin ai­ka­na eh­tii ai­na­kin kii­reh­tiä ja ho­sua enem­män ja te­hok­kaam­min. Niin sa­not­tuun it­se ai­heu­tet­tuun pään­sär­kyyn mai­nos­tet­tiin jos­kus te­ho­kas­ta pään­sär­ky­lää­ket­tä. Kel­lo­fir­ma voi­si yh­tä hy­vin mai­nos­taa it­se ai­heu­tet­tuun kii­ree­seen uut­ta te­ho­kas­ta kel­loa. Kal­lon­ku­tis­ta­ja-ala taas voi ke­hot­taa ih­mis­tä vä­hen­tä­mään it­se ai­heu­tet­tua kii­ret­tä ja va­raa­maan ai­na riit­tä­väs­ti ai­kaa. Vii­sa­rei­ta voi kään­tää taak­se­päin, mut­ta ai­kaa ei. Se­kun­ti se­kun­nil­ta ai­ka rul­laa eteen­päin ja kuis­kaa meil­le: nyt, nyt, nyt, nyt.