Kult­tuu­ri on pu­hut­ta­nut. Ei­no Lei­no vei­kis­te­li ai­koi­naan, mi­ten ”kul­tyy­rin” huu­to on Suo­mes­sa ”syy­ri”. Kult­tuu­riin so­pii niin ke­peys kuin va­ka­vuus­kin, sil­lä se­hän on to­del­la alal­taan laa­ja. Ei­kä ole sel­lais­ta ih­mis­tä, joka ei kult­tuu­ria koh­tai­si.

Kult­tuu­ri-sa­nan juu­ri­han on ko­vin maan­lä­hei­nen: vil­je­ly. Kult­tuu­ri on jo­ta­kin, mil­lä vil­jel­lään omaa elä­män­laa­tua pa­rem­mak­si, on se mitä vain it­sel­le mie­luis­ta ja miel­tä ko­hot­ta­vaa, jol­la­kin ta­val­la an­toi­saa.

Kir­ja­kaup­pa on par­haim­mil­laan ai­van kir­ja­pa­ra­tii­si.

Kä­väi­sin pa­ri­sen viik­koa sit­ten Vin­han kir­ja­kau­pas­sa. Hen­ki­to­rei­siin men­nyt kult­tuu­ri­koh­de on tai­ta­vas­ti elä­vöi­tet­ty. Kii­tol­li­se­na täl­le te­ol­le kier­te­lin ja hais­te­lin kau­pan il­ma­pii­riä. Siel­lä sei­nä­hir­sis­tä­kin huo­kuu 120 vuot­ta ke­hit­ty­nyt hyvä hen­ki.

Kir­ja­kaup­pa on par­haim­mil­laan ai­van kir­ja­pa­ra­tii­si. Mai­ni­oon kir­ja­kaup­paan kuu­luu myös an­tik­vaa­ri­nen puo­li.

Kun nyt ai­van ai­dos­ti ol­laan huo­lis­saan nuor­ten ja eten­kin poi­kien lu­ke­mat­to­muu­des­ta, vaik­ka­pa ala­hyl­lyn mah­ta­va pino van­ho­ja Poi­kien seik­kai­lu­kir­jas­to -sar­jan kir­ja­sia voi­si ol­la yk­si mai­nio lää­ke tau­tiin. Pi­tä­jä­kir­jo­jen ja elä­mä­ker­to­jen on väi­tet­ty kie­li­vän sii­tä, et­tä lu­ki­ja ei ole enää ai­van nuo­ri, mut­ta la­jiin on tul­lut kai­ken­lais­ta nuor­ten­kin maa­il­mas­ta. Klas­sik­ko­ro­maa­nit, uu­dem­mat sa­maa la­jia tai his­to­rii­kit suo­vat lu­ki­jal­le oman­lais­taan viih­det­tä ja tie­dol­lis­ta­kin an­tia. Kir­jat ovat toi­sek­seen ai­kan­sa ku­via.

Mi­kä­pä oli­si mai­ni­om­paa kuin pie­ni lu­ku­het­ki il­ta­päi­vä­kah­vin jäl­keen, en­nen nu­kah­ta­mis­ta vuo­teen läm­pi­mäs­sä tai mök­ki­lai­tu­ril­la su­vi­tuu­len hel­li­tel­les­sä.

Ot­te­lut kai­paa­vat pe­laa­jien li­säk­si kat­so­jia ja kan­nus­tus­huu­to­ja.

On mu­ka­va aja­tel­la, et­tä Ruo­ve­del­tä­kään ei ai­na tar­vit­se läh­teä vain ete­lään Tam­pe­reen kes­kus­taan vaan il­ma­suun­tia on mo­nia ja on mai­ni­oi­ta pik­kui­sia tai vä­hän isom­pia kult­tuu­ri­koh­tei­ta: On kir­jo­jen paik­ko­ja, näyt­te­lyi­tä ja näy­tök­siä, kon­sert­te­ja, te­at­te­rie­si­tyk­siä, tee it­se -ta­pah­tu­mia. Ot­te­lut kai­paa­vat pe­laa­jien li­säk­si kat­so­jia ja kan­nus­tus­huu­to­ja. Mo­nen­lais­ta on pit­kin poh­jois­ta Hä­met­tä tai har­pil­la ve­det­ty­nä ai­van päi­vä­mat­kan sä­teel­lä. Ke­sä­leh­det ja -liit­teet tul­vi­vat me­no­vin­keis­tä.

Te­le­vi­sio tar­jo­aa pal­jon suo­raan ko­tiin, mut­ta oma tun­nel­man­sa on sii­nä, et­tä vä­li­a­jal­la juo­daan pai­kal­lis­mart­to­jen kah­via ja hau­ka­taan sil­mä­pul­laa.

Kult­tuu­rin näi­ve­tys­tau­ti on tu­hoi­sam­pi kuin yk­si­kään kul­ku­tau­ti.

Suo­men­maas­sa kult­tuu­ri on suu­ri, sil­lä kii­tet­tä­vän tou­hu­kas­ta vä­keä riit­tää, mut­ta pi­tää ol­la myös ylei­söä. Kult­tuu­rin näi­ve­tys­tau­ti on tu­hoi­sam­pi kuin yk­si­kään kul­ku­tau­ti. Sik­si kan­nat­ta vir­kis­tää miel­tään leik­ki­säs­ti tai va­ka­vas­ti ja muis­taa, et­tä kult­tuu­ri elää ja saa ra­vin­to­ai­net­ta vil­je­lyyn­sä vain jo­kai­ses­ta yk­sit­täi­ses­tä ih­mi­ses­tä – te­ki­jäs­tä tai vas­taa­not­ta­jas­ta.

Tert­tu-Eli­na Ka­la­ja

lu­ki­on äi­din­kie­len ja

kir­jal­li­suu­den leh­to­ri,

eme­ri­ta