Helppoa kuin heinänteko
Helppoa kuin heinänteko. Sen lauseen ovat todennäköisesti kaikki meistä joskus kuulleet. En oikein tiedä, mistä sanonta tulee ja miksi sitä helppona pidettiin, sillä raskasta se mielestäni aina oli. Mutta kieltämättä sen verran mukavaa kyllä, kun isolla porukalla yhdessä tehtiin ja kaikki ikäpolvet saivat olla mukana, niin raskaskin työtaakka saattoi lopulta tuntua jälkeenpäin helpolta.
Minäkin viiletin tappipoikana pellolla jo heti melkein kun kävelemään opin.
Nuoriso ja vanhukset olivat haravan varressa, aikuiset pistelivät hangoilla ja kaikista rotevaharteisimmat äijät iskivät rautakangilla syviä reikiä peltoon, että heinäseipäät pysyisivät varmasti tuulellakin pystyssä.
Kunnon seipäiden kokoaminen vaati taitoa, kun ne eivät saaneet olla liian tiukkoja, eikä liian harvoja ja niiden päälle piti osata tehdä vielä vettä pitävä sadehattu.
Minäkin viiletin tappipoikana pellolla jo heti melkein kun kävelemään opin.
Heinäpellolla tunnelmaa loi leppoinen seura. Mehu ja kahvitaukoja oli sopivan usein ja syönnin jälkeen pidettiin monesti nurmikolla nokkaunien mittainen paussi.
Heinänteko on helppoudesta huolimatta ollut aina äärimmäisen tärkeä vaihe valmistautumisessa talvea varten. Sillä turvattiin lehmille ja muille kotieläimille tarpeeksi syötävää.
Heinäpoutia oli monesti tarjolla vain rajallinen määrä ja sen sattuessa piti työt saada ripeästi tehtyä. Silloin haalittiin kiireesti mukaan kaikki kaupungissa asuvat sukulaisetkin. Monet tulivat kyllä jokavuotiseen tapaan aivan vapaaehtoisesti, jopa koko kesäksi maalle kotitilalleen akkujaan lataamaan.
Mehu ja kahvitaukoja oli sopivan usein ja syönnin jälkeen pidettiin monesti nurmikolla nokkaunien mittainen paussi.
Nykyään voi jo sanoa heinänteon olevan oikeasti helppoa, kun yksi ihminen ajaa valtavalla rautarumiluksella kerran peltosaran edestakaisin, niin kaikki on paketissa.
Mehutauot pidetään koneen hytissä yksistään ja seurustelun hoitaa radiokanava.
Lähtiessä oli kielitaitona kaksi ruotsalaista sanaa: ärtsoppa ja förskotti.
Minä kysyin ystävältäni Kyöstiltä, että eikö hänkin voisi muuttaa kaupunkiin, kun heinähommat, perunatalkoot ja metsätyötkin ovat maalta loppuneet ja heidän tilan maatkin on kuulemma vuokrattu jollekin maatalousyhtymälle?
Kyösti myönsi kokeilleensa kaupunkiasumista ja oli oikein ruotsissakin ollut kaksi vuotta tienaamassa leveämpää leipää. Lähtiessä oli kielitaitona kaksi ruotsalaista sanaa: ärtsoppa ja förskotti. Takaisin tullessa oli hieman rahaa kertynyt ja kielitaito jopa tuplaantunut. Tutuksi olivat tulleet sanat: öl ja hemlängtan, eli koti-ikävä.
Kyösti tunnustaa oitis, että matkailu tosiaan avartaa ja kaupunkikierroksen jälkeen hänkin ymmärsi lopulta, missä on oikeasti hänen paikkansa.
– Kun on heinäladossa tehty ja savusaunassa syntynyt, oman pellon viljalla ja perunoilla ruokittu, mitä nyt sekaan välillä vähän järvikalaa ja jouluna kesän yli navetassa kasvanutta sikapossua, niin silloin sitä on kotitalon pihamullassa juuret niin syvässä, ettei paljon syvemmässä enää voi olla.