Täl­lä vii­kol­la pot­kais­taan käyn­tiin jal­ka­pal­lon MM-ki­sat, jos­sa nai­set ot­ta­vat mit­taa tuon ku­nin­gas­la­jin pa­rem­muu­des­ta. Aust­ra­li­as­sa ja Uu­des­sa-See­lan­nis­sa käy­tä­väs­sä tur­nauk­ses­sa pe­la­taan kaik­ki­aan 64 ot­te­lua, lop­puot­te­lu on 20. elo­kuu­ta. Tämä on lois­ta­va asia, sil­lä sil­loin voi to­den te­ol­la kes­kit­tyä seu­raa­maan jal­ka­pal­loa maa­il­man hui­pul­ta.

Ur­hei­lus­sa on sel­ke­ät sään­nöt, joi­den mu­kaan men­nään. Ot­te­lu al­kaa tiet­ty­nä ai­ka­na ja lop­puu pää­tös­vi­hel­lyk­seen. Pe­lin jäl­keen poh­di­taan tu­los­ta, ja sitä, oli­ko tu­los oi­keu­den­mu­kai­nen tai sitä, mil­lais­ten kään­tei­den jäl­keen toi­nen voit­ti. Kiin­nos­ta­vaa seu­rat­ta­vaa on se­kin, kun en­nen ot­te­lua asi­an­tun­ti­jat ar­vi­oi­vat jouk­ku­ei­ta ja veik­kaa­vat lop­pu­tu­los­ta. Tämä kaik­ki on hie­noa ja kan­na­tet­ta­vaa jo sik­si, et­tä ur­hei­lun kel­lon­tark­kaan maa­il­maan on mu­ka­va up­pou­tua ja unoh­taa het­kek­si maa­il­mas­sa vel­lo­va pa­huus.

Maa­il­ma on omi­tui­ses­sa kaa­ok­ses­sa. En ha­lu­ai­si kat­soa uu­ti­sia, mut­ta kat­son, kos­ka on hyvä ol­la edes pik­kui­sen kar­tal­la. Kar­tal­la olo te­kee kui­ten­kin elä­män kärt­tyi­säk­si. Ha­lu­an mie­luum­min sy­ven­tyä jal­ka­pal­lon lii­ke­ra­to­jen seu­ran­taan ja tai­ta­vien ur­hei­lu­suo­ri­tus­ten kat­so­mi­seen te­le­vi­si­o­ruu­dul­ta. Sil­loin voi kel­lua toi­ses­sa ulot­tu­vuu­des­sa 90 mi­nuut­tia plus mah­dol­li­nen li­sä­ai­ka.  

Mit­taus­tu­lok­set ovat tark­ko­ja, nii­hin ei lii­ty tul­kin­nan­va­raa.

Toi­nen tur­val­li­nen pii­lo­paik­ka löy­tyy ra­di­on si­säl­tä. Ra­di­on Luon­toil­ta se vas­ta mai­nio on­kin. Oh­jel­mas­sa kuun­te­li­jat soit­ta­vat, ky­sy­vät luon­non il­mi­öis­tä asi­an­tun­ti­joil­ta, jot­ka vas­taa­vat par­haan tie­ton­sa mu­kaan. Epä­jär­jes­tyk­seen saa­daan va­loa ja jär­jes­tys­tä. Mer­kit­tä­vää on se, et­tä jos asi­an­tun­ti­ja­raa­ti ei tie­dä vas­taus­ta suo­ras­sa lä­he­tyk­ses­sä, he myön­tä­vät sen: em­me tie­dä, mut­ta otam­me sel­vää. Kun Luon­toil­ta päät­tyy, kan­nat­taa nap­saut­taa ra­dio pois pääl­tä en­nen uu­tis­lä­he­tyk­sen al­kua. Tai no, an­taa tul­la vaan, kyl­lä minä kes­tän, sil­lä ra­di­ouu­tis­ten jäl­keen saam­me ur­hei­lu-uu­ti­sia. Sel­kei­tä tu­lok­sia, ol­koon ne sit­ten 3–2, 78–85 tai 485 sent­ti­met­riä.

Miel­tä rau­hoit­ta­vaa kuun­nel­ta­vaa on myös Me­ri­sää. Sama tut­tu li­ta­nia, jos­sa tois­tu­vat me­ri­ve­den kor­keu­det, sel­ke­äs­ti ja hy­vin ar­ti­ku­loi­den. Mit­taus­tu­lok­set ovat tark­ko­ja, nii­hin ei lii­ty tul­kin­nan­va­raa, pait­si eh­kä sil­loin, kun lu­ki­ja ker­too, et­tä mit­taus­tu­lok­set puut­tu­vat. Mitä on mah­ta­nut ta­pah­tua, mik­si tu­lok­set puut­tu­vat?

Em­me tie­dä, mitä huo­mi­nen tuo tul­les­saan.

Em­me tie­dä, mitä huo­mi­nen tuo tul­les­saan. Epä­var­muus tu­le­vas­ta on raas­ta­vaa, sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä Muu­mi­mam­man mu­kaan ”Kaik­ki on hy­vin epä­var­maa, ja juu­ri se te­kee mi­nut on­nel­li­sek­si”. Ei tee. Sen si­jaan mie­li voi­si va­lais­tua, jos sai­sim­me tie­tää, mil­loin hir­vit­tä­vä Uk­rai­nan sota to­del­la päät­tyy. Tai tie­to sii­tä, et­tä il­mas­ton­muu­tos ei vie­lä joh­ta­nut­kaan ka­tast­ro­fiin ja maa­pal­lo on pe­las­tet­tu las­tem­me pom­po­tel­ta­vak­si.

An­ta­kaa mi­nul­le toi­mi­va kris­tal­li­pal­lo, kii­tos.