Kuopiossa asunut, karjalaissyntyinen tätini sanoi muinoin, että on niin mukava tulla Turkuun käymään, kun ei tarvitse kätellä. Savossa se oli tapana, Varsinais-Suomessa ei, ja siksi minäkään en sitä lapsena oppinut.
Siitä huolimatta olen sen vanhana ainakin jotenkuten taitanut, kun täälläpäin on kätelty aika taajaan. Tosin joskus vanha takauma on ottanut vallan ja olen tajunnut kätellä vasta, kun toisen koura on edessäni. Pahoittelen myös, jos olen joskus jättänyt kättelemättä – ei ole vain kertakaikkiaan tullut mieleen.
Koronavirusohjeistuksen myötä kättelyä kehotettiin välttämään. Siis, ei kun peruutetaan lapsuuden maisemiin. Ehkä siellä opitut kättelemättömyystavat jäävät vallitsemaan, ettei taas tarvitse opetella takaisin.
Ainakin amerikkalaisen lehden kyselyn mukaan moni epidemiologi, eli oletettavasti asiantuntija ei kuulemma kättele ketään enää ikinä. Otsikossa kyllä sanottiin, ettei halaakaan, mutta sitä en ihan usko.
No, takaisin siihen kättelyyn: onko se ylipäätään kauhean tarpeellista? Tervehtiä voinee ihan kohteliaasti muutenkin?
Kättelyn historia on toki pitkä: jo ne kuuluisat muinaiset roomalaiset kättelivät, eivät tosin tervehtiäkseen, vaan näyttääkseen olevansa aseettomia. Sopimusten vahvistamiseksi Euroopassa alettiin kätellä keskiajalla, mutta pelkkänä tervehdyksenä sitä lienee käytetty vasta 1800-luvulla.
Minä tuskin olen tekemässä mitään sopimusta juuri tapaamani ihmisen tai tuttujenkaan kanssa, joten senkään merkiksi ei tarvitsisi kätellä. Kirjallisiahan ne sopimukset nykyään muutenkin ovat, ja pätevät, vaikkei lopuksi kätelläkään.
En myöskään usko, että minun pitäisi kätellä sen merkiksi, etten pistä tikarilla vastapuolta. Jos se olisi tarkoitukseni, niin olisihan minulla toinen käsi vapaana…
Okei – koska tuo edellinen lause saattoi kuulostaa hiukan pelottavalta, lupaan nostaa molemmat kämmenet avoimena ylös tervehtiessäni tuttuja kylänraitilla tai juhannusjuhlissa. Hyvää, ja myös turvallista kesää kaikille, ainakin minun puolestani!
Leena Tulivirta
Siivosin varastoa ja mietin jälleen kerran, mitä maailmassa minun pitäisi tehdä parille isolle ja erilaisia karvaelukoita täynnä olevalle jätesäkille, jotka ovat pyörineet mukanani muuttaessani ensin omakotitalosta neljän huoneen rivariasuntoon ja sieltä vielä kaksioon. Käyn aina pussien sisällön läpi: lammas Ilppo-Ilppo-Ilppo, lehmä Pikku-Lilli, porsas Nasuliini, kotkan tapainen Anni, joka oli naimisissa puolta pienemmän Pentti-variksen kanssa…
Siivosin varastoa ja mietin jälleen kerran, mitä maailmassa minun pitäisi tehdä parille isolle ja erilaisia karvaelukoita täynnä olevalle jätesäkille, jotka ovat pyörineet mukanani muuttaessani ensin omakotitalosta neljän huoneen rivariasuntoon ja sieltä vielä kaksioon. Käyn aina pussien sisällön läpi: lammas Ilppo-Ilppo-Ilppo, lehmä Pikku-Lilli, porsas Nasuliini, kotkan tapainen Anni, joka oli naimisissa puolta pienemmän Pentti-variksen kanssa…
Ensimmäinen muistoni metsästä on lapsuuteni kesäpaikalta. Poimin sieltä noin nelivuotiaana mustikoita emalimukiin. Ne käytettiin äidin tekemään piirakkaan tai syötiin maidon ja sokerin kanssa.
Ensimmäinen muistoni metsästä on lapsuuteni kesäpaikalta. Poimin sieltä noin nelivuotiaana mustikoita emalimukiin. Ne käytettiin äidin tekemään piirakkaan tai syötiin maidon ja sokerin kanssa.
Olisi ihan mukava keskittyä välillä johonkin muuhun kuin koronavirukseen, mutta kun se on nyt kohta jo puoli vuotta pysynyt maisemissa, ei siitä pääse eroon – ei vaikka asuu paikkakunnalla, jossa en tiedä kenenkään siihen sairastuneen.
Olisi ihan mukava keskittyä välillä johonkin muuhun kuin koronavirukseen, mutta kun se on nyt kohta jo puoli vuotta pysynyt maisemissa, ei siitä pääse eroon – ei vaikka asuu paikkakunnalla, jossa en tiedä kenenkään siihen sairastuneen.
Päreeni on lujilla! Johtuu koneista, sillä tietotekniikka on alkanut sanoa sopimuksia irti ihan omatoimisesti. Tai melkein.
Päreeni on lujilla! Johtuu koneista, sillä tietotekniikka on alkanut sanoa sopimuksia irti ihan omatoimisesti. Tai melkein.
Kun meille tuli televisio joskus 1960-luvun taitteessa, sieltä ei tullut muistaakseni kuin Kylli-täti ja Kamerakierros. Luonto-ohjelmia en muista nähneeni, ellei nyt sitten viimeksi mainitussa näytetty muutamaa minuuttia hassua, kesyä harakkaa istumassa jonkun olkapäällä tai pätkää kevätmuuttavista joutsenista aurana mustavalkoisella taivaalla. Radiosta puolestaan tuli ohjelmaa, jossa kuunneltiin linnun ääniä.
Kun meille tuli televisio joskus 1960-luvun taitteessa, sieltä ei tullut muistaakseni kuin Kylli-täti ja Kamerakierros. Luonto-ohjelmia en muista nähneeni, ellei nyt sitten viimeksi mainitussa näytetty muutamaa minuuttia hassua, kesyä harakkaa istumassa jonkun olkapäällä tai pätkää kevätmuuttavista joutsenista aurana mustavalkoisella taivaalla. Radiosta puolestaan tuli ohjelmaa, jossa kuunneltiin linnun ääniä.
Kun näpsäytän puhelimestani auki nettiselaimen, siihen tulee ilmoitus: ”Sinulle valitut artikkelit.” Sen jälkeen näen listassa kymmenen eri medioiden verkkosivuilta napattua uutista. Kuka ne minulle on valinnut, ja miksi juuri ne?
Kun näpsäytän puhelimestani auki nettiselaimen, siihen tulee ilmoitus: ”Sinulle valitut artikkelit.” Sen jälkeen näen listassa kymmenen eri medioiden verkkosivuilta napattua uutista. Kuka ne minulle on valinnut, ja miksi juuri ne?
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste