Sirkku Somero
Koneita, noitia ja kansallispukuja
Noitakäräjille mahtuu sopivasti uutta ja vanhaa, tekemistä ja näkemistä kaikille. Viime vuosina mukavasti uudistunut Noitakäräjät jemmasi tällekin käräjäkesälle yllätysuutta: sanaselityspelikortit, jotka saivat heti julkistuksessaan suuren suosion.
Hittitapahtumiksi ovat nousseet perjantain konepäivä, jossa voi ihmetellä kaiken maailman vehkeitä sekä viime kesänä avattu pakohuone, jonka tarina tietysti kietoutuu Lieroisen noidan ympärille.
Käräjälauantain aikataulua on myös hienosäädetty paremmin lomalaisille sopivaksi, näin käräjäaamunakin ehtii heräillä rennosti. Perinteisellä Käräjätorilla kaikki tapahtuu hieman myöhemmin kuin aikaisempina vuosina. Torimyynti alkaa vasta aamukymmeneltä, ohjelma kello 11.
Jos on onnekas kansallispuvun omistaja, se kannattaa nyt kaivella kaapista tuuletukseen. Pääesiintyjänä lauantaina on Tommi Läntinen ja Vuoden Noidan julistus on vuorossa kello14. Kuka hyvistä ehdokkaista saa kunnian?
Koettavaa on ympäri kirkonkylän: näyttelyitä, konsertteja, kierros hautausmaalla ja ravintoloiden ohjelma Laivarannassa. Sunnuntaina voi ihailla kirkkoveneitä ja viihtyä kesäteatterissa.
Odotettavissa on mukavia käräjätapaamisia tämänhetkisen säätiedotuksen mukaan vieläpä lämpimässä ja aurinkoisessa säässä!