Vain kym­me­nes­sä vuo­des­sa äly­lait­teet ovat mul­lis­ta­neet elä­mäm­me. Ne tar­jo­a­vat meil­le hel­pon ja no­pe­an rei­tin lu­kea, mitä maa­il­mal­la ta­pah­tuu tai mitä tut­ta­vil­lem­me kuu­luu, jul­ki­mois­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Joil­le­kin rä­jäh­tä­vään suo­si­oon nous­seet so­si­aa­li­sen me­di­an alus­tat ovat tar­jon­neet jopa elan­non. Sa­to­ja tu­han­sia vie­rai­ta seu­raa vai­kut­ta­jien elä­mää - ja jopa hei­dän las­ten­sa kas­vua.

Asia joka ei sovi mie­les­tä­ni yh­teen so­si­aa­li­sen me­di­an kans­sa, ovat pie­net lap­sem­me. En aio ol­la te­ko­py­hä, it­sel­lä­ni­kin on jos­kus ol­lut ku­via lap­sis­ta­ni fa­ce­boo­kin tai ins­tag­ra­min ih­meel­li­ses­sä maa­il­mas­sa, mut­tei enää ai­koi­hin. Yh­tä ai­no­a­ta­kaan ku­vaa, jos­sa nä­kyi­si las­te­ni kas­vot, ei ole mui­den näh­tä­vil­lä so­mes­sa, kos­ka ne ei­vät sin­ne kuu­lu.

Ha­lu­an tar­jo­ta lap­sil­le­ni mah­dol­li­suu­den päät­tää it­se kas­vo­jen­sa näyt­tä­mi­ses­tä so­mes­sa.

Kun minä olin lap­si, ku­vi­a­ni oli vain ja ai­no­as­taan per­heen va­lo­ku­va-al­bu­mis­sa, ei­kä some as­tu­nut elä­mää­ni en­nen kuin vas­ta täy­si-ikäi­syy­den kyn­nyk­sel­lä. Sii­tä­kin huo­li­mat­ta so­si­aa­li­nen me­dia on vai­kut­ta­nut mi­nuun ja sii­hen mi­ten näen it­se­ni, pal­jon. Ei­kä suin­kaan po­si­tii­vi­ses­sa mie­les­sä. Kuin­ka sit­ten so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa esiin­ty­mi­nen vau­vas­ta saak­ka muok­kaa las­tem­me mi­nä­ku­vaa?

Ha­lu­an tar­jo­ta lap­sil­le­ni mah­dol­li­suu­den päät­tää it­se kas­vo­jen­sa näyt­tä­mi­ses­tä so­mes­sa - sit­ten kun ovat tar­peek­si van­ho­ja te­ke­mään moi­sen pää­tök­sen. Mo­net van­hem­mat saat­ta­vat nau­res­kel­la kun tei­ni-ikäi­nen sa­noo et­tei ha­lua ke­nen­kään nä­ke­vän lap­suus­ku­via ja sil­ti ne lyö­dään in­ter­net­tiin kaik­kien näh­tä­vil­le. To­del­li­suu­des­sa ky­sees­sä voi ol­la vah­va­kin tun­ne, jota ei sai­si ohit­taa nau­res­ke­lul­la. Jo­kai­sel­la on oi­keus päät­tää omis­ta ku­vis­taan, edes meil­lä ei ole van­hem­pi­na oi­keut­ta päät­tää las­tem­me puo­les­ta.

Kun minä olin lap­si, ku­vi­a­ni oli vain ja ai­no­as­taan per­heen va­lo­ku­va-al­bu­mis­sa.

Lap­sem­me an­sait­se­vat lap­suu­den il­man äly­lait­tei­den tiuk­kaa otet­ta to­del­li­suu­des­tam­me. He an­sait­se­vat saa­da kas­vaa rau­has­sa omak­si it­sek­seen, he an­sait­se­vat saa­da rau­han muo­dos­taa it­se oman mi­nä­ku­van­sa, joka ei ole help­po teh­tä­vä il­man so­si­aa­li­sen me­di­an tuo­mia pai­nei­ta­kaan.

Ku­via lap­sis­ta­ni otan mi­nä­kin, ha­lu­an mah­dol­li­sim­man pal­jon pys­tyä muis­ta­maan mil­lai­sia het­kiä meil­lä oli ja mi­ten pie­niä he ker­ran oli­vat­kaan. Muun maa­il­man ei tar­vit­se ol­la to­dis­ta­mas­sa sitä, sinä rii­tät.