Jou­lu on pe­rin­tei­sen kuu­si­juh­lan ai­kaa. Kä­te­vin­tä on hank­kia kuu­si omas­ta met­säs­tä tai nou­taa vin­til­tä usei­ta vuo­sia hy­vin pal­vel­lut muo­vi­kuu­si olo­huo­neen nurk­kaan. Suo­sit­tua on myös os­taa kuu­si kuu­si­myy­jäl­tä.

Mui­ta­kin ta­po­ja on. Asi­al­leen omis­tau­tu­nut jou­lu­kuu­si­vo­ro käy mer­kit­se­mäs­sä kuu­sen val­miik­si jo syk­syl­lä. Yön hil­jai­si­na tun­tei­na lä­hem­pä­nä jou­lua on sit­ten kä­te­vä käy­dä poi­mi­mas­sa tuo hi­moit­tu vih­reä kul­ta­kim­pa­le tal­teen.

Il­mas­ton­muu­tok­sen ete­ne­mi­nen hel­pot­taa hä­mä­rä­hom­mia, sil­lä sil­loin pit­kä­kyn­ti­sen ja­lan­jäl­kiä ei lu­met­to­maan maa­han jää.

Se­li­tyk­siä on kuu­si.

Jos (ja pai­no­tan sa­naa jos), siis jos jos­tain syys­tä päät­täi­sin rat­kais­ta kuu­si­hom­man tuol­la epäi­lyt­tä­väl­lä ja al­hai­sel­la ta­val­la, ja jos jäi­sin kiin­ni mo­ko­mas­ta rö­tös­te­lys­tä, olen ke­hit­tä­nyt se­li­tyk­siä, joil­la eh­kä voi­si kep­lo­tel­la ir­ti kiu­sal­li­ses­ta ti­lan­tees­ta.

Se­li­tyk­siä on kuu­si.

Las­ten käyt­tä­mi­nen se­li­ty­so­si­os­sa on suo­sit­tua, mut­ta ar­mot­to­man sää­lit­tä­vää. ”Ha­lu­sin an­taa lap­sel­le­ni ai­don jou­lu­e­lä­myk­sen.”

Voi ko­et­taa ve­do­ta ou­toon ja epä­mää­räi­seen hen­ki­löön: ”Tuol­ta met­säs­tä tuli tun­te­ma­ton mies, jol­la oli kak­si kuus­ta ja hän an­toi mi­nul­le niis­tä toi­sen.”

Tie­tä­mät­tö­myy­teen ja ve­roi­hin viit­taa­mi­nen on niin sa­no­tus­ti vain hyvä yri­tys. ”Luu­lin, et­tä saan ot­taa kuu­sen, kun mak­san ve­ro­ni kun­nal­le.”

Su­ku­lais­kort­tia voi ai­na ko­et­taa käyt­tää: ”Olen ot­ta­nut tä­män kuu­sen serk­ku­ni mail­ta.”

Sil­mät ym­myr­käi­si­nä pyö­rit­te­ly ja kä­sien le­vit­te­ly ei se­kään au­ta ko­vin pit­käl­le. ”Ei­kö tämä ole­kaan hen­ki­lös­tö­e­tu?”

Tä­tä­kin kan­nat­taa ko­et­taa, sil­lä eh­kä jot­kut ei­vät osaa erot­taa lat­vuk­sia kuu­ses­ta: ”Kun­nan met­su­ri sa­noi, et­tä tuos­ta voit ot­taa lat­vuk­sia jou­lu­kuu­sik­si, kos­ka nii­tä ei ku­kaan muu­kaan ota.”

Niil­lä hä­vi­ää pe­lin 6–0.

Näis­sä kai­kis­sa se­li­tyk­sis­sä on se huo­no puo­li, et­tä ne ovat nau­ret­ta­via ja niil­lä hä­vi­ää pe­lin 6–0. Mut­ta jos omas­ta met­säs­tä ei jou­lu­puu­ta löy­dy ja jos vält­tä­mät­tä ha­lu­at yli­mää­räis­tä jän­ni­tys­tä elä­mään, mene her­moi­le­maan naa­pu­rin met­sään sa­han tai kir­veen kans­sa.

Jos taas ar­vos­tat pe­rin­teis­tä jou­lun mark­ki­na­hu­mua, lie­nee vii­sain­ta as­kel­taa jou­lu­to­ril­le ja os­taa kuu­si siel­tä.

Kan­nat­taa kas­tel­la kuus­ta.

Toi­nen jou­lun ajan suu­ri ky­sy­mys on, mil­loin kuu­si pi­tää vie­dä ulos. Ka­len­te­ri­tek­ni­ses­ti kuu­si kii­ku­te­taan pois Nuu­tin päi­vä­nä 13. tam­mi­kuu­ta. Jos kuus­ta ei ole kas­tel­tu tar­peek­si, pi­hal­le kul­jet­ta­mi­sen ai­ka­na ar­vi­ol­ta mil­joo­na ha­vun­neu­las­ta pää­tyy lat­ti­al­le.

Jos kuus­ta on kas­tel­tu huo­lel­li­ses­ti, lat­ti­al­le pu­to­a­vien ha­vu­neu­las­ten mää­rä on vain noin puo­li mil­joo­naa kap­pa­let­ta.

Sii­nä on hui­kea ero, jo­ten kan­nat­taa kas­tel­la kuus­ta. Sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä vie­lä ju­han­nuk­se­na saa­tat löy­tää su­kas­ta tai ja­lan­poh­jas­ta te­rä­vän neu­la­sen ni­pis­tyk­sen.

Sil­loin läm­min jou­lu­hen­käys val­taa mie­len, ja ajat­te­let, ois­pa meil­lä jou­lu ai­nai­nen.