Eläin on ilona arjessa

He­rään sii­hen, et­tä olen saar­ret­tu. Kun kään­nän kyl­ke­ä­ni, peit­to­a­ni ki­ris­tää toi­sel­ta puo­lel­ta sen pääl­lä nuk­ku­va har­maa otus. Kään­ty­es­sä­ni kas­vo­ni osu­vat val­koi­seen vil­la­mai­seen kar­vaan. Iha­nat kis­sa­ys­tä­vä­ni: mi­nä­kin tyk­kään teis­tä, on iha­naa, kun sii­nä hu­ri­set­te, mut­ta olen jäl­leen ker­ran mo­ti­tet­tu niin, et­tä le­ve­äs­tä sän­gys­tä­ni mi­nul­le on jää­nyt sel­lai­nen 30 sen­tin kais­ta­le… Pik­ku ne­li­jal­kai­set sen si­jaan ve­nyt­te­le­vät ti­la­vas­ti mo­lem­mil­la puo­lil­la­ni…

Eläin on ilona arjessa

He­rään sii­hen, et­tä olen saar­ret­tu. Kun kään­nän kyl­ke­ä­ni, peit­to­a­ni ki­ris­tää toi­sel­ta puo­lel­ta sen pääl­lä nuk­ku­va har­maa otus. Kään­ty­es­sä­ni kas­vo­ni osu­vat val­koi­seen vil­la­mai­seen kar­vaan. Iha­nat kis­sa­ys­tä­vä­ni: mi­nä­kin tyk­kään teis­tä, on iha­naa, kun sii­nä hu­ri­set­te, mut­ta olen jäl­leen ker­ran mo­ti­tet­tu niin, et­tä le­ve­äs­tä sän­gys­tä­ni mi­nul­le on jää­nyt sel­lai­nen 30 sen­tin kais­ta­le… Pik­ku ne­li­jal­kai­set sen si­jaan ve­nyt­te­le­vät ti­la­vas­ti mo­lem­mil­la puo­lil­la­ni…

Yhtei­se­lä­mää Talon kanssa

Elä­mää Ta­los­sa­ni, osa: ties kuin­ka mo­nes... ja kyl­lä, kir­joi­tin sen isol­la kir­jai­mel­la, kos­ka alan us­koa, et­tä ta­lol­la­ni on oma per­soo­nan­sa. Olen ko­ke­nut koko tun­nes­kaa­lan, mitä ih­mi­sel­tä voi ku­vi­tel­la löy­ty­vän, Ta­lo­ni kans­sa.

Yhtei­se­lä­mää Talon kanssa

Elä­mää Ta­los­sa­ni, osa: ties kuin­ka mo­nes... ja kyl­lä, kir­joi­tin sen isol­la kir­jai­mel­la, kos­ka alan us­koa, et­tä ta­lol­la­ni on oma per­soo­nan­sa. Olen ko­ke­nut koko tun­nes­kaa­lan, mitä ih­mi­sel­tä voi ku­vi­tel­la löy­ty­vän, Ta­lo­ni kans­sa.

Tärkeintä on säilyttää elä­män­halu

Eläk­keel­le jää­mi­nen tun­tuu ja­ka­van ih­mi­siä. Toi­set odot­ta­vat ta­pah­tu­maa in­nol­la jo mi­nun iäs­sä­ni, kun mat­kaa työ­e­lä­mäs­sä on edes­sä vie­lä 20 vuot­ta. Toi­sia asia al­kaa ah­dis­taa jo vii­si vuot­ta en­nen töi­den lop­pu­mis­ta: mitä minä sit­ten teen, kun jään eläk­keel­le?

Tärkeintä on säilyttää elä­män­halu

Eläk­keel­le jää­mi­nen tun­tuu ja­ka­van ih­mi­siä. Toi­set odot­ta­vat ta­pah­tu­maa in­nol­la jo mi­nun iäs­sä­ni, kun mat­kaa työ­e­lä­mäs­sä on edes­sä vie­lä 20 vuot­ta. Toi­sia asia al­kaa ah­dis­taa jo vii­si vuot­ta en­nen töi­den lop­pu­mis­ta: mitä minä sit­ten teen, kun jään eläk­keel­le?

Tarpeeksi kaukaa
pystyn näkemään lähelle

Mit­kä asi­at tu­le­vat vah­vim­pi­na mie­lee­si, kun muis­te­let lap­suu­te­si hy­viä muis­to­ja? Mikä nii­tä yh­dis­tää?

Tarpeeksi kaukaa
pystyn näkemään lähelle

Mit­kä asi­at tu­le­vat vah­vim­pi­na mie­lee­si, kun muis­te­let lap­suu­te­si hy­viä muis­to­ja? Mikä nii­tä yh­dis­tää?

Ei tarvita aste­roi­dia, on ihminen

En mal­ta ol­la jat­ka­mat­ta vie­lä sa­man­suun­tai­ses­ta ai­hees­ta kuin vii­me ko­lum­nis­sa­ni, jos­sa maa­lai­lin mie­li­ku­via maa­seu­dun tu­le­vai­suu­des­ta.

Ei tarvita aste­roi­dia, on ihminen

En mal­ta ol­la jat­ka­mat­ta vie­lä sa­man­suun­tai­ses­ta ai­hees­ta kuin vii­me ko­lum­nis­sa­ni, jos­sa maa­lai­lin mie­li­ku­via maa­seu­dun tu­le­vai­suu­des­ta.

Puhtia pal­le­roista

Mikä iha­na ke­sän aloi­tus: vii­kon­lop­pu­na kuu­ma ja au­rin­koi­nen sää las­keu­tui Ruo­ve­den yl­le. Sun­nun­tai­na il­ta­myö­hään jat­kui kos­tea ja läm­min il­ma, joka muis­tut­ti ete­lä­mai­den il­to­ja. Mie­tin, on­ko meil­lä mo­ne­na ke­sä­nä ol­lut hei­nä­kuus­sa­kaan tuol­lais­ta tun­nel­maa.

Puhtia pal­le­roista

Mikä iha­na ke­sän aloi­tus: vii­kon­lop­pu­na kuu­ma ja au­rin­koi­nen sää las­keu­tui Ruo­ve­den yl­le. Sun­nun­tai­na il­ta­myö­hään jat­kui kos­tea ja läm­min il­ma, joka muis­tut­ti ete­lä­mai­den il­to­ja. Mie­tin, on­ko meil­lä mo­ne­na ke­sä­nä ol­lut hei­nä­kuus­sa­kaan tuol­lais­ta tun­nel­maa.