Vii­me vii­kol­la sain pää­hä­ni teh­dä pien­tä pi­ha­remp­paa. Vään­täi­sin muu­ta­man ki­ven maas­ta ylös, ja te­ki­sin niis­tä ais­tik­kaan pen­ger­män. Pääl­tä se oli­si ta­sai­nen, ja reu­nal­le is­tut­tai­sin ki­vik­ko­kas­ve­ja. Pik­ku jut­tu, help­po hom­ma.

Kuk­kien ku­vit­te­lu su­jui vie­lä vai­vat­to­mas­ti, mut­ta sii­hen help­pous lop­pui­kin. Il­lan tul­len koos­sa oli noin puo­let tar­vit­ta­vis­ta ki­vis­tä. Vii­mei­set voi­man­rip­peet hii­pui­vat loh­ka­ree­seen, joka oli näyt­tä­nyt kah­vi­ku­pin ko­koi­sel­ta, mut­ta oli kai­kes­ta pää­tel­len osa pe­rus­kal­li­o­ta.

Voi­pu­nee­na ir­ro­tin ot­tee­ni rau­ta­kan­ges­ta, ja py­säh­dyin tut­ki­maan ruh­jet­ta kä­des­sä­ni. Kun nos­tin kat­see­ni, näin muh­ku­rai­sen ki­vi­lä­jän, jon­ka pääl­lä va­tu­pas­si ke­not­ti kal­lel­laan. Ais­tik­kaa­seen vai­ku­tel­maan oli­si mitä il­mei­sim­min tar­vit­tu mel­koi­ses­ti li­sää pait­si voi­mia, myös tai­toa.

Loh­tua sain aja­tuk­ses­ta, et­tä vie­rit­te­lin ki­viä ihan vain hu­vik­se­ni. Tur­va­vä­lit­kin py­syi­vät, kun ähel­sin pi­hal­la it­sek­se­ni. Ko­koon­tu­mis- ja mui­ta ra­joi­tuk­sia on ke­sän mit­taan pääs­ty pur­ka­maan, mut­ta va­ro­vai­nen­han täy­tyy sil­ti edel­leen ol­la.

Kos­ka tu­le­vai­suu­teen on vai­kea näh­dä ja aja­tuk­se­ni vie­ri­vät ki­vien mu­ka­na pi­kem­min taak­se- kuin eteen­päin, pää­tin kur­kis­taa men­nei­syy­teen. En­ti­sai­ko­jen ter­vey­den­hoi­to-oh­jei­ta löy­sin tun­te­mat­to­man te­ki­jän ar­tik­ke­lis­ta ”Kons­ti Elää Kauw­wan eli tar­peel­li­sia ja hyö­dyl­li­siä neu­vo­ja ja Oj­jen­nus-nuo­ria Ter­wey­den war­je­le­mi­se­xi ja saa­da elää iso­hon ikä­hän” vuo­del­ta 1786. Etä­nä ar­tik­ke­li on lu­et­ta­vis­sa muun mu­as­sa Vir­tu­aa­li­nen van­ha kir­ja­suo­mi -verk­ko­si­vus­tol­la.

Kun nos­tin kat­see­ni, näin muh­ku­rai­sen ki­vi­lä­jän.

Yl­lät­tä­vää kyl­lä, osa neu­vois­ta tun­tuu yhä ajan­koh­tai­sil­ta. Esi­mer­kik­si koh­tuul­li­suu­teen ruo­as­sa, juo­mas­sa ja ”mui­sa asi­an-haa­roi­sa” ke­ho­te­taan ny­ky­ään­kin. Pait­si mää­rään, myös laa­tuun tu­lee kiin­nit­tää huo­mi­o­ta: ”Li­jan suo­lai­nen ja pa­la­nut, wa­hin­goit­taa wat­tan” tai­taa pä­teä edel­leen niin gril­laa­mi­seen kuin muu­hun­kin ruo­an­lait­toon.

Koh­tuul­li­nen uni on san­gen hyvä, sil­lä se ”wai­kut­taa te­rä­wän ym­mär­ry­xen, hy­wän muis­ton, ja ke­wi­än työn”. Lii­kun­taa­kin kan­nat­taa har­ras­taa, ar­tik­ke­lin mu­kaan sik­si, et­tä se ”ajaa suo­nis­ta ja jä­se­nis­tä pa­hat mär­kyy­det, ja kis­koo ne ir­ral­le ja ikä­nän­sä kuin pois hi­wut­taa”. Koh­tuus pi­tää kui­ten­kin sii­nä­kin muis­taa, kos­ka ”ylön­pal­di­nen äk­ki­nen lij­kun­to wai­kut­ta myös hal­wau­xen”.

Kos­ka myös ”as­ka­roit­se­mi­sen” ker­ro­taan ar­tik­ke­lis­sa ole­van sekä ruu­miil­le et­tä mie­lel­le ter­wey­de­xi, täy­ty­nee täs­sä jo­nain päi­vä­nä yrit­tää teh­dä pen­ger­mä val­miik­si. Neu­voa, et­tä ”ruan jäl­keen ei pidä ru­tos­ti työ­hän ru­wet­ta­man”, nou­da­tan kyl­lä mie­lel­lä­ni.

Ko­keil­la voi­si si­tä­kin, kan­nat­tai­si­ko pää har­ja­ta ja kam­ma­ta usein, et­tä ”aj­won li­jat höy­ryt ulos pää­se­wät”. Muis­ta­mi­sen ar­voi­sel­ta vai­kut­taa myös oj­jen­nus-nuo­ra, et­tä ”iloi­nen mie­li ja ty­ty­wäi­syys li­sää ikää”.