On ole­mas­sa kol­me hy­vin tär­ke­ää asi­aa, jot­ka pie­nen lap­sen pi­tää mah­dol­li­sim­man no­pe­as­ti op­pia pääs­täk­seen nor­maa­lin ke­hi­tys­kaa­ren mu­kai­ses­ti kas­va­vien la­ji­to­ve­rien­sa jouk­koon. Pi­tää op­pia kä­ve­le­mään ja pu­hu­maan, ei­kä se ole tär­ke­ää kum­man op­pii en­sin, sil­lä van­hem­mat löy­tä­vät sii­tä kui­ten­kin hy­vää kes­kus­te­lun ai­het­ta tut­tu­jen ja su­ku­lais­ten kans­sa vie­lä seu­raa­vat kym­me­nen vuot­ta.

Kol­man­te­na ja eh­kä kaik­kein mer­kit­tä­vim­pä­nä asi­a­na pi­tää op­pia sääs­tä­mään.

Ai­van pie­nes­tä as­ti; kun sai lah­jak­si jo­tain ka­ra­mel­le­ja, niin jo kah­den herk­ku­pa­lan jäl­keen neu­vot­tiin, et­tä älä nyt kaik­kia heti sen­tään syö, sääs­tä lo­put myö­hem­mäk­si.

Sama oli ra­han kans­sa. Kun iso­van­hem­mat ei­vät tien­neet mitä tuo­da lah­jak­si, niin he an­toi­vat ra­haa, et­tä voi men­nä kaup­paan os­ta­maan sitä mitä ha­lu­aa. Tur­ha toi­vo!

Vii­sai­ta neu­vo­ja oi­kein ryöp­py­si heti joka puo­lel­ta, et­tä ei mi­tään kan­na­ta nyt os­taa, vaan lait­taa sääs­töön, niin voi hank­kia sit­ten jos­kus myö­hem­min sitä mitä oi­ke­as­ti tar­vit­see, vaik­ka pol­ku­pyö­rän.

No pie­ni pyö­rä tuli ai­ka­naan han­kit­tua ja vie­lä sen jäl­keen vä­hän isom­pi­kin.

Sit­ten oli koh­tee­na jo mopo ja mah­dol­li­nen opis­ke­lu. Sit­ten ajo­kort­ti ja au­to ja kun nii­den eteen oli vuo­sia pih­tail­tu, niin vuo­ros­sa oli­kin jo asun­to­sääs­tä­mi­nen.

Sääs­tä­mi­nen seu­raa var­jon lail­la ih­mis­tä koko elä­män ajan. Kä­ve­ly saat­taa hel­pos­ti iän myö­tä hii­pua ja mo­nel­ta pu­hu­mi­nen­kin käy jo ai­ka vä­hiin, mut­ta sääs­tä­mi­nen vaan jat­kuu ta­sai­sen var­mas­ti, ei­kä tule kos­kaan sitä päi­vää, et­tä sen voi­si lo­pet­taa.

Kun omat asi­at ovat ku­ta­kuin­kin rei­las­sa, niin pi­tää sääs­tää lap­sil­le ja las­ten­lap­sil­le. Jos nii­tä ei ole, niin sit­ten ai­na­kin omaan ter­vey­den­hoi­toon ja hau­ta­jais­kui­lui­hin.

Ei­kä kaik­ki sääs­tä­mi­nen kos­ke ra­haa, vaan pi­tää op­pia lait­ta­maan tal­teen myös kai­ken­lai­sia ta­va­roi­ta ja ma­te­ri­aa­lia, jois­ta saat­taa jos­kus ol­la jopa hyö­tyä.

Sel­lais­ta ih­mis­tä on ai­na ar­vos­tet­tu, joka säi­lyt­tää so­pi­vas­ti mo­nen­lais­ta roi­naa, mut­ta sel­lais­ta, jol­la on sitä ihan lii­kaa, pi­de­tään se­ko­päi­se­nä ja lai­te­taan hoi­toon.

Sääs­tä­mi­nen seu­raa var­jon lail­la ih­mis­tä koko elä­män ajan.

Sääs­tä­mi­nen vaa­tii mo­nes­ti myös kek­se­li­äi­syyt­tä. Ys­tä­vä­ni Kyös­ti ker­toi, kuin­ka hä­nen sis­kon­sa Kirs­ti oli ai­na vä­his­sä ra­hois­sa ja tus­kai­li ap­teek­ki­me­no­jen­sa kans­sa. Hän oli niin huo­no nuk­ku­maan, et­tä jou­tui käyt­tä­mään pal­jon uni­lääk­kei­tä ja sen li­säk­si hän os­ti jat­ku­vas­ti kai­ken­lai­sia eh­käi­sy­pil­le­rei­tä ja ras­kaus­tes­te­jä.

Kyös­ti neu­voi, et­tä otat uni­lääk­keen ajois­sa, niin voit jät­tää muut kaik­ki ot­ta­mat­ta.

Sääs­tä­mi­nen voi joh­taa myös nuu­kuu­teen, joka on taas ihan oma lu­kun­sa.

Mi­nul­la­kin oli ai­koi­naan kau­kai­nen su­ku­lai­nen, jol­la oli mil­joo­na mark­kaa ti­lil­lä, mut­ta ei raas­ki­nut pi­tää edes jää­kaap­pia sei­näs­sä, et­tei säh­köä ku­lui­si lii­kaa.

Hän piti voi­ta ja mai­to­purk­kia tuu­le­tu­sik­ku­nan vä­lis­sä.

Nuu­kuu­del­la­kin on tie­tys­ti huip­pun­sa.

Olim­me ker­ran Kyös­tin kans­sa yh­tei­sen tut­ta­vam­me Jus­sin mö­kil­lä ka­las­sa. Saa­lis­ta ei tul­lut juu­ri ol­len­kaan, mut­ta lo­pul­ta Jus­sil­la tärp­pä­si ja hän sai ko­me­an kuu­den ki­lon jär­vi­tai­me­nen.

Olim­me kaik­ki rie­muis­sam­me ja otim­me kän­ny­käl­lä ku­via ko­me­as­ta ka­las­ta ja Jus­sis­ta. Lo­pul­ta hän pääs­ti har­mis­tu­nee­na tai­me­nen ta­kai­sin jär­veen ja sa­noi, et­tei hei­dän per­hees­sään ole va­raa syö­dä noin kal­lii­ta ka­lo­ja.