Mikko Vartiainen vastaa Vinhan kirjakaupan antikvaaristen kirjojen tarjonnasta Ruovedellä ja Tampereella. Lisäksi hän tekee antikvaarista kirjakauppaa myös netissä sekä kolmessa muussa kohteessa Moraine Books -toiminimensä kautta.
Anu Kuivasmäki
Moraine Books toimii myös Walleniuksen Wapriikissa
Kirjamyynti. Antivaarisia kirjoja myyvä Moraine Books on avannut tänä kesänä kirjakaupan myös Juupajolla sijaitsevassa Walleniuksen Wapriikissa.
– Se on jo toiminut muutaman kuukauden ja todennäköisesti sitä jatketaan myös ensi kesänä, sanoo toimintaa perheensä kanssa pyörittävä Mikko Vartiainen.
Vartiainen on toinen Vinhan kirjakaupan omistajaista. Moraine Books on puolestaan Vartiaisen oma toiminimi.
Vartiainen kertoo itse ottaneensa yhteyttä Walleniuksen Wapriikkiin aktikvaaristen kirjojen myynnistä taidekeskuksen tiloissa.
– Suurin työ tässä on valikoiman muodostaminen ja ylläpito. Sillä tavalla se on meille kuitenkin helppoa, että me toimitamme kirjat ja he hoitavat siellä rahastuksen.
Moraine Booksilla on vastaavia pisteitä myös esimerkiksi Killinkosken Wanhalla Tehtaalla, Rajamäen Hiiva-kulttuurikeskuksessa ja luonnollisesti myös Vinhalla Ruovedellä ja Finlayson Vinhalla Tampereella.
Vartiaiset pyörittävät antikvariaattista kirjamyyntiään Ruovedeltä käsin.
– Kirjoja eri kohteissa on myynnissä muutamista sadoista puoleentoista tuhanteen. Ne ovat hyvin eri kokoisia, Mikko Vartiainen valottaa.