Järjestelytoimikunta kokoontuu Muroleen kirkossa 14. elokuuta ja tapaa sitä ennen seurakuntalaisia keskustelutuokiossa.
Irina Tuomainen
Seurakunnan yhdistymistilanteesta avoin keskustelutuokio
Tarjanteen seurakunnan järjestelytoimikunta kokoontuu toiseen kokoukseensa torstaina 14.8. Muroleen kirkkoon. Ennen kokousta seurakuntalaisten on mahdollisuus kysellä avoimessa keskustelutilaisuudessa seurakuntien yhdistymiseen liittyvistä asioista.
Järjestelytoimikunta on toimielin, joka valmistelee Virtain ja Ruoveden seurakuntien yhdistymistä Tarjanteen seurakunnaksi. Järjestelytoimikunta rinnastuu lainsäädännössä kirkkoneuvostoon. Sen toimikausi kestää tämän vuoden loppuun.
Järjestelytoimikunnan tehtävänä on edustaa uutta seurakuntaa sekä huolehtia sen hallinnon järjestämisestä. Se päättää seurakunnan tuloveroprosentista ja muista seurakunnan toiminnasta aiheutuvista välttämättömistä ja kiireellisistä toimenpiteistä.
Toimikunnan tehtäviin kuuluu muiden toimien ohella myös vaalilautakunnan valitseminen, joka tekee paperivaalin yhteisen kirkkovaltuuston kokoonpanosta vuodeksi 2026.
Järjestelytoimikunnan ruovesiläiset jäsenet ovat Helena Korppoo, Jouni Neste sekä Janne Lahtinen. Virtolaiset jäsenet ovat Jukka Veija, Tauno Vuorenmaa, Pirjo Mettänen, Eila Kalliomäki ja Riitta Kammonen.
Toimikunnan puheenjohtajana toimii vt. kirkkoherra Jukka Taskinen.
Kirkkohallituksen täysistunto päätti helmikuussa, että Ruoveden seurakunta lakkautetaan tämän vuoden lopussa ja liitetään Virtain seurakuntaan vuoden 2026 alussa. Laajenevan seurakunnan nimeksi tulee Tarjanteen seurakunta.
Seurakuntien järjestelytoimikunnan kokous 14.8. Muroleen kirkossa, Muroleentie 740. Kokousta edeltää on avoin keskusteluaika järjestelytoimikunnan kanssa kello 17–17.30. Järj.Ruoveden ja Virtain seurakunnat.