Riina Syrjä vastasi puoleen tusinaan kysymyksiä Honkalakodin keittiöllä.
Puoli tusinaa: "Sitä tekisin aina!"
1. Miten päädyit Honkalakotiin?
– Olen ollut täällä aiemminkin töissä, mutta jäin silloin äitiyslomalle. Sen jälkeen seikkailin noin kymmenen vuotta muualla, muun muassa yrittäjänä. Kun kuulin, että tänne tarvittaisiin työntekijää, päätin tarttua mahdollisuuteen.
2. Miltä paluu on tuntunut?
– Paljon on muuttunut vuosien aikana, vähän opettelua tämä on vielä. Toisaalta moni asia tuntui heti tutulta. Kun menin keittiöön, löysin kauhat ja kaikki lähes lihasmuistilla samoilta paikoilta kuin ennenkin.
3. Mitä haluat kehittää ruokapalveluissa?
– Minulle tärkeää on tehdä ruokaa mahdollisimman paljon puhtaista raaka-aineista. Haluan vähentää eineksien käyttöä aina kun se on mahdollista. Se on sydämen asia. Lisäksi haluan panostaa kotiin vietävään ateriapalveluun, joka jo toimiikin hyvin.
4. Mitä asiakkaat arvostavat ruoassa?
– Honkalakodin asukkaat pitävät yleensä perinteisestä kotiruoasta, esimerkiksi perunasta ja kastikkeesta. Ikäihmisten kohdalla huomioidaan myös se, että ruuan pitää olla sopivan pehmeää ja helposti syötävää. Ateriapalvelun asiakkaat voivat valita kahdesta vaihtoehdosta, joten tarjolla on välillä myös mausteisempia makuja.
5. Millainen työpäiväsi on?
– Työ on erittäin monipuolista. Päivä voi alkaa aamulla puuronkeitolla ja jatkua tiskeillä, ruoan valmistuksella, tilausten tekemisellä tai ruokalistojen suunnittelulla. Lisäksi työhön kuuluu paljon sellaista taustatyötä, jota asiakkaat eivät välttämättä näe, kuten hankintojen kilpailuttamista ja toiminnan suunnittelua.
6. Mikä on oma mieliruokasi?
– Ihan tavallinen kotiruoka, vaikka hernekeitto. Sitähän mä tekisin aina! Hernekeittoon kuuluu palviliha, mutta ei sinappia.



