Kantatie 66 noudattelee Ruoveden lävistävää harju- ja pohjavesialueketjua. Tien suolaus vaikuttaa hieman joidenkin alueiden pohjaveden laatuun.
Santeri Viinamäki CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=68892806
"Ruoveden pohjavesiasiat ovat hyvällä mallilla", sanoo pohjavesiin perehtynyt Tommi Rantapirkola
Ruovedellä kunnan vesihuolto perustuu täysin pohjavesiin, joita kunnan alueella on paljon.
Suurin osa Ruoveden pohjavesialueista sijoittuu Ruoveden harjujaksolle, joka melko yhtenäisenä kulkee Virroilta Ruoveden kautta Orivedelle.
Ruoveden pohjavesien suojelusuunnitelman tehnyt geologi Tommi Rantapirkola kertoo, että harjujakso on syntynyt viimeisimmän jääkauden, Veiksel-jääkauden, sulamis- eli deglasiaatiovaiheen aikaisten sulamisvesien kuljettamista materiaalivirroista, sulamisvesien kuljettamista ja lajittamasta sora- ja hiekka-aineksesta.
Ruoveden kunnan alueella tällä harjujaksolla sijaitsee yhdeksän luokitettua pohjavesialuetta. Kantatie 66 seurailee harjujaksoa ja iso osa kunnan asutuksesta on sijoittunut harjujakson vaikutusalueelle.
– Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunta toimii pitkälti pohjavesien päällä, sanoo Rantapirkola.
– Tälläinen tilanne on yleensä vallitseva pohjavesiä hyödyntävillä alueilla. On selvää, että vesi otetaan mahdollisimman läheltä kuluttajia, jotta siirtomatkat jäävät mahdollisimman lyhyiksi.
Alueella muodostuvien pohjavesien määrä on huomattavan suuri veden tarpeeseen nähden.
Toimiva vesihuolto on yhteiskunnalle välttämätön, siksi yhteiskunnan on kaikissa toimissaan huomioitava pohjavedet. Alueella muodostuvien pohjavesien määrä on huomattavan suuri veden tarpeeseen nähden. Vain vajaat 7 prosenttia muodostuvasta vedestä on hyötykäytön piirissä niillä pohjavesialueilla, joilta vettä otetaan. Viidellä pohjavesialueella ei käytetä vedenhankintaan.
Veden kemiallinen ja mikrobiologinen laatu on hyvä.
– Ruoveden pohjavesioloihin tutustuneena voin todeta että että Ruoveden vesihuoltoasiat ovat hyvällä mallilla: pohjavesivarat ovat hyvät ja runsaat, muodostuvan pohjaveden määrä ylittää kulutuksen moninkertaisesti ja vesi on laadultaan erittäin hyvää, sanoo Tommi Rantapirkola.
Ruoveden vesihuoltoasiat ovat hyvällä mallilla
Suojelusuunnitelma on kunnalle pohjavesien suojelun ja suojelutoimenpiteiden hallinnon väline. Sillä ei ole lain asemaa eikä oikeusvaikutuksia.
Hankkeen hyväksyy ohjausryhmä, johon kuulu Pirkanmaan ely-keskus, Ruoveden kunta, Keurusselän ympäristöterveyshuolto, Pirkanmaan pelastuslaitoa sekä Ruoveden neljän vesiosuuskunnan edustajat.
Lue myös:
Ruoveden pohjavesialueet: Katso, millainen pohjavesialue kylässäsi on
Pohjavesien suojelusuunnitelma on Rantapirkolan opinnäytetyö