Kunnan ostamat tontit sijaitsevat aivan Visuveden keskustassa. Ne on merkitty karttaan oranssilla.
Ruoveden kunta
Kunta ostaa tontteja Visuvedeltä
Kunta ostaa kolme kiinteistöä Visuveden keskustasta. Suurin niistä on Pusunranta-niminen lähes 5 200 neliön kiinteistö Rantapusuntiellä, joka rajoittuu rantaan
Kaksi muuta tonttia, Rinnepusu I ja Rinnepusu II, sijaitsevat toisen nykyisen Purunrinteen kerrostalon takana ja ovat kooltaan noin 1 200 neliötä. Rinnepusu I sijaitsee Rantapusuntien ja Pusunrinteentien kulmassa ja Rinnepusu II Pusunrinteentien ja Janaspussintien kulmassa.
Kunnanhallitus päätti ostaa kolme tonttia yhteishintaan 48 000 euroa. Myyjä on Alajar Oy.
Kunnanjohtaja Toni Leppänen perustelee tonttien ostoa parhaillaan tekeillä olevan osayleiskaavatyön helpottamisella sekä Visuveden kehittämisen näkökulmasta.
– Kun nyt on kovasti keskusteltu rivitaloista, niin kyllähän tuossa olisi hyvä rivitalon paikka tuolla rantaan rajautuvalla tontilla, Leppänen sanoo.
Kunnanhallitus joutui käsittelemään tonttikauppaa kahteen kertaan, koska alun perin myyjän nimi oli merkitty papereihin väärin.
Samalla kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan laatimaan ja allekirjoittamaan kauppakirjan.