Ikäihmisille suunnatun päivätoiminnan päätökset tehdään aluehallituksessa ensi maanantaina.
Ikäihmisten päivätoiminta on loppumassa Ruovedellä, vaikka jatkuu muualla
Maanantaina kokoontuvalle aluehallitukselle esitetään päivätoiminnan palveluverkkoa sekä millaista toiminnan sisältö voisi olla syksystä alkaen.
Aluehallituksen esityslistalla on kuvailtuna toiminnan esitetty sisältö, mutta järjestämispaikoista ei ole mainintaa. Ruovesi-lehti sai tarkemmat tiedot Pirhalta niitä pyydettyään.
Aineiston mukaan päivätoimintaa tarjottaisiin Pirhan omana toimintana 12 toimipisteessä, mutta Ruovettä ei listalla näy. Sen sijaan päivätoiminnan kaltaista toimintaa tarjottaisiin osana perhehoitoa ja sitä olisi esityksen mukaan tarjolla myös Ruovedellä. Virroilla päivätoiminta jatkuisi ostopalveluna.
Esityslistan mukaan toimipisteiden valinnassa on huomioitu tilojen tarkoituksenmukaisuus ja alueen palvelutarve.
Ikäihmisten päivätoiminnan sisällöksi esitetään lähtökohtaisesti viiden tunnin mittaisia fyysisiä kohtaamisia. Toiminta sisältää lounaan, päiväkahvin ja ryhmäkuljetuksen.
Pirhan järjestämää fyysistä päivätoimintaa tukee etäpäivätoiminta, joka tulee myös tarjolle. Lisäksi tarjolle tulee päivätoiminnan tarjoaminen osana perhehoitoa. Lisäksi Pirha tukee toiminta-avustuksilla ulkopuolisia tahoja päivätoiminnan kaltaisen toiminnan järjestämiseksi.
Toiminnan rahoittaminen vaatii lisämäärärahan, sillä toiminnan rahoittamiseen ei ole varauduttu tämän vuoden talousarviossa. Viime vuoden joulukuussa aluevaltuusto päätti muuttaa päivätoiminnan etäpalveluksi ensi syksystä alkaen. Maaliskuussa aluevaltuusto tuli kuitenkin katumapäälle ja alkoikin vaatia päivätoiminnan jatkamista.