Opé­ra Na­ti­o­nal de Pa­ris -or­kes­te­rin en­sim­mäi­se­nä kon­sert­ti­mes­ta­ri­na työs­ken­te­le­vä Pet­te­ri Ii­vo­nen sai en­si­kos­ke­tuk­sen Ruo­ve­teen, kun hän soit­ti Mu­siik­kia! Ruo­ve­si -ka­ma­ri­mu­siik­ki­fes­ti­vaa­leil­la vii­me vii­kol­la. Pet­te­ri Ii­vo­nen on tä­män het­ken va­lo­voi­mai­sim­pia suo­ma­lai­sia viu­lis­te­ja.

Ii­vo­nen val­mis­tui Si­be­lius-Aka­te­mi­as­ta ja läh­ti sen jäl­keen maa­il­mal­le opis­ke­le­maan. Suu­ren ylei­sön tie­toi­suu­teen hän nou­si jo sitä en­nen voi­tet­tu­aan Kuo­pi­on viu­lu­kil­pai­lun vas­ta 17-vuo­ti­aa­na ja si­joi­tut­tu­aan 2010 Si­be­lius-viu­lu­kil­pai­luis­sa toi­sek­si. Sen jäl­keen hän opis­ke­li muun mu­as­sa Ka­li­for­ni­as­sa, Is­ra­e­lis­sa ja New Yor­kis­sa. Hän on kon­ser­toi­nut myös eri puo­lil­la maa­il­maa.

Hän merk­kaa omaan Goog­le­map­siin­sa kaik­ki ul­ko­maan kon­sert­tin­sa. Täp­piä on pal­jon.

Pet­te­ri Ii­vo­nen aloit­ti viu­lun soi­ton jo kol­me­vuo­ti­aa­na.

– Var­si­nai­ses­ti aloi­tin pi­a­nol­la, kos­ka äi­ti oli pi­a­nis­ti ja opin sil­lä ta­val­la nuo­tit. Viu­lu oli ne­li­vuo­tis­synt­tä­ri­lah­ja, mut­ta sain sen vä­hän kuin etu­kä­teen.

Viu­lun soi­tos­ta tuli hä­nel­le lo­pul­ta luon­te­vas­ti am­mat­ti.

– Sii­hen vaan jo­ten­kin kas­voi. Se oli niin luon­tai­nen asia, et­tä sitä ei edes tar­vin­nut miet­tiä.Jos­sa­kin koh­das­sa to­te­sin, et­tä en osaa mi­tään muu­ta­kaan teh­dä.

Hän kävi en­sim­mäi­sis­sä viu­lu­kil­pai­luis­saan jo 6-vuo­ti­aa­na ja soit­ti pal­jon kon­ser­teis­sa, vaik­ka jän­nit­ti­kin sil­loin soit­ta­mis­ta ko­vas­ti.

– Mut­ta kos­ka tein sitä niin nuo­re­na ja niin pal­jon, se ei ole myö­hem­min ol­lut enää mi­kään on­gel­ma. Pys­tyn vä­lil­lä hy­vin­kin ren­nos­ti ole­maan la­val­la. Ja naut­ti­maan ti­lan­tees­ta ihan oi­ke­as­ti.

Pys­tyn vä­lil­lä hy­vin­kin ren­nos­ti ole­maan la­val­la. Ja naut­ti­maan ti­lan­tees­ta ihan oi­ke­as­ti.

Ii­vo­nen on nyt työs­ken­nel­lyt vii­si vuot­ta Pa­rii­sin oop­pe­ran en­sim­mäi­se­nä kon­sert­ti­mes­ta­ri­na. Sitä en­nen hän työs­ken­te­li Suo­men Kan­sal­li­soop­pe­ras­sa. Oop­pe­raan hä­net vei sat­tu­ma.

–  Suo­men Kan­sal­li­soop­pe­ras­sa oli Ol­li-Ta­pio Leh­ti­nen kon­sert­ti­mes­ta­ri­na, joka sit­ten me­neh­tyi yl­lät­tä­en. Hän oli mun lap­suu­den par­haan ka­ve­rin isä ja oli ai­na vit­sail­tu, et­tä kun hän jää eläk­keel­le, minä tu­len jat­ka­maan.

– Kun siel­tä sa­not­tiin, et­tä voit tul­la ihan ko­kei­le­maan ja jos et tyk­kää, voit pa­la­ta sin­ne Ame­rik­kaan ta­kai­sin free­lan­cer ural­le, niin pää­tin ko­keil­la.

Ii­vo­nen ihas­tui työ­hön oop­pe­ras­sa. Se an­toi myös sta­bii­liut­ta elä­mään.

Pa­rii­sin oop­pe­ran en­sim­mäi­nen kon­sert­ti­mes­ta­ri on pal­jon var­ti­ja.

– Soi­tan kaik­ki oop­pe­ra­soo­lot ja olen siis or­kes­te­rin kor­kea-ar­voi­sin soit­ta­ja. Edus­tan myös or­kes­te­ria ja koor­di­noin asi­oi­ta ka­pel­li­mes­ta­rin kans­sa Kät­te­len ka­put, kun ne tu­lee la­val­le ja soo­lot ja muut ju­tut ovat mi­nun vas­tuul­la­ni.

Ii­vo­nen myön­tää, et­tä työ on ol­lut sekä mu­ka­vaa et­tä vä­lil­lä vai­ke­aa.

– Kos­ka meil­lä on kak­si ta­loa, meil­lä on kak­si myös kak­si or­kes­te­ria, vih­reä ja si­ni­nen or­kes­te­ri. Me voi­daan sa­ma­na il­ta­na soit­taa mo­lem­mis­sa. Niis­sä on hy­vin eri­lai­nen hen­ki. Toi­ses­sa on tosi ki­vaa ja toi­ses­sa vä­hän ikä­vää, hän ker­too.

Näy­tök­siä on kau­den ai­ka­na noin 140 ja har­joi­tuk­set sen pääl­le. Työ­tah­ti on siis kova.

Petteri Iivonen Ruoveden kulttuurimaisemassa Ruhalassa.

Anu Kuivasmäki

Ke­sä­a­jan Ii­vo­nen ha­lu­aa viet­tää mah­dol­li­sim­man pal­jon Suo­mes­sa.

– Pi­dän Suo­mes­ta ihan hir­ve­äs­ti. Mul­la on eh­kä ro­mant­ti­nen­kin kuva Suo­mes­ta. Olen 18-vuo­ti­aa­na läh­te­nyt ja ol­lut puo­let elä­mäs­tä­ni pois tääl­tä. Yl­lä­pi­dän sa­mal­la Suo­mi-suh­det­ta ja suo­men kie­len tai­to­a­kin. Ii­vo­sen su­ku­ti­la on Ve­si­lah­des­sa, mis­sä hän ha­lu­aa myös viet­tää ai­kaa kon­sert­tien lo­mas­sa.

Hän las­kee, et­tä täl­le ke­säl­le on lu­vas­sa yh­teen­sä 36 kon­sert­tia, jois­ta pari on lip­sah­ta­nut ul­ko­mail­le­kin.

Ruo­ve­del­le hä­net hou­kut­te­li An­na Ami­noff. Ka­len­te­ri oli sen ver­ran täy­si, et­tä vas­ta täl­le ke­säl­le tulo on­nis­tui.

Ruo­ve­del­lä Pet­te­ri Ii­vo­nen soit­ti jok'iki­ses­sä ta­pah­tu­man kon­ser­tis­sa ava­jai­sia ja las­ten­kon­sert­tia myö­ten.

– En ha­lua edes las­kea, mo­nes­sa­ko kap­pa­lees­sa olin mu­ka­na, hän nau­raa.

Petteri Iivonen ja Inge Spinette yleisön hurmanneen Carmenin pyörteissä konsertissa "Oopperan hoodeilla".

Anu Kuivasmäki

Ii­vo­sel­la on jo vii­si vuot­ta ol­lut käy­tös­sään ar­vo­kas ja kau­ni­sää­ni­nen Gu­a­dag­ni­ni viu­lu vuo­del­ta 1746.

– Va­ra­kas rou­vas­hen­ki­lö, me­se­naat­ti, on an­ta­nut sen mi­nul­le eli­ni­käi­seen käyt­töön. Olen tosi on­nel­li­nen tä­män soit­ti­men kans­sa. Nyt en ole enää riip­pu­vai­nen sää­ti­öis­tä ja pa­lau­tet­ta­vis­ta soit­ti­mis­ta. Saa­tan hy­vin­kin pi­tää sen elä­kei­kään saak­ka, hän sa­noo.

Kun päi­vä­työ on oop­pe­ras­sa ko­va­tah­tis­ta, he­rää ky­sy­mys, mi­ten uut­ta oh­jel­mis­toa pys­tyy sen lo­mas­sa har­joit­te­le­maan?

– Olen jo ai­ka pit­kään teh­nyt tätä uraa, 17-vuo­ti­aas­ta am­mat­ti­lai­se­na, jo­ten re­per­tu­aa­ria on eh­ti­nyt ker­tyä val­ta­vas­ti.

Jo­ta­kin kap­pa­lei­ta Ii­vo­nen on soit­ta­nut jopa usei­ta sa­to­ja ker­to­ja.

– Ei ole oi­ke­as­taan kos­kaan sel­lais­ta ti­lan­net­ta, et­tä joka iki­nen kap­pa­le oli­si uu­si jol­lain fes­ti­vaa­lil­la. Esi­mer­kik­si Ruo­ve­den lop­pu­kon­ser­tin kap­pa­lei­ta olen soit­ta­nut lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja. Kun on ker­ran soit­ta­nut te­ok­sen kun­nol­la, har­joi­tel­lut ja esit­tä­nyt, on se ihan eri lail­la mie­les­sä.

Musiikkia! Ruoveden päätöskonsertin Vivaldin Neljää vuodenaikaa Iivonen on soittanut useasti. – Se on ihan mahtava teos. Vaikuttava ja siinä on ihan mielettömän hienoja hetkiä, Iivonen kuvailee.

Anu Kuivasmäki

Lois­ta­vaa tek­niik­kaan­sa Ii­vo­nen pi­tää yl­lä päi­vit­täin. Esi­mer­kik­si Ruo­ve­del­lä hän he­rä­si joka aa­mu seit­se­mäl­tä har­joit­te­le­maan.

– Vä­hän riip­puu sii­tä, mikä vai­he vuo­des­ta on. Nyt kun on tosi pal­jon omia kon­sert­te­ja, niin huol­lan tek­niik­kaa joka päi­vä as­tei­koil­la, kap­rii­seil­la ja tek­ni­sil­lä ju­tuil­la. En käy­tä pal­jon ai­kaa nyt re­per­tu­aa­rin opet­te­luun, vaan luo­tan sii­hen, et­tä pys­tyn tek­nii­kal­la­ni te­ke­mään sen, mitä ha­lu­an.

Pet­te­ri Ii­vo­nen ker­too naut­ti­van­sa soit­ta­mi­ses­ta suo­ma­lai­sil­la ke­sä­fes­ti­vaa­leil­la. Ne an­ta­vat soit­ta­mi­sen li­säk­si myös pal­jon muu­ta.

– Uu­sia ja van­ho­ja ys­tä­viä, hie­no­ja elä­myk­siä, oi­kein haus­ko­ja il­to­ja. Tän­ne va­li­taan ai­na par­hai­ta soit­ta­jia ja he ovat tosi ins­pi­roi­vaa seu­raa.

Ii­vo­sen mu­kaan soit­ta­jien yh­tei­söl­li­syys on myös syy, mik­si hän jak­saa käy­dä pie­nil­lä­kin fes­ti­vaa­leil­la.

Kut­su Ruo­ve­del­le on käy­nyt jo en­si ke­säl­le. Toi­vot­ta­vas­ti tämä sym­paat­ti­nen viu­lu­vir­tuo­o­si näh­dään Ruo­ve­den ke­säs­sä jäl­leen sil­loin.