”Pää­set­kö sinä il­mai­sek­si näil­le mat­koil­le?” ”Pal­jon­ko si­nun pi­tää mak­saa mat­kas­ta­si?”

Nämä ky­sy­myk­set kuu­len työ­reis­suis­sa­ni vä­hin­tään vuo­sit­tain. Yleen­sä ky­sy­mys tu­lee luok­ka­ret­ke­läi­sel­tä Taf­fe­lin tai Fa­ze­rin teh­das­kier­rok­sel­la sip­se­jä tai suk­laa­ta mais­tel­les­sa tai jon­kin kyl­py­län ve­si­lui­ku­mä­keen jo­not­ta­es­sa. Häm­mäs­tys on vie­lä suu­rem­pi, kun ker­ron, et­tei mi­nun tar­vit­se mak­saa mi­tään ja saan täs­tä jopa palk­kaa. Mo­nen kou­lu­lai­sen lis­ta haa­ve­am­ma­teis­ta me­nee vä­lit­tö­mäs­ti uu­sik­si.

Mo­nel­la muul­la­kin on työs­tä­ni eh­kä hie­man pos­ti­tii­vi­ses­ti vä­rit­ty­nyt mie­li­ku­va. Tun­nus­tan, et­tä olen mie­li­ku­van vä­rit­ty­mi­seen ai­na­kin osa­syyl­li­nen. Fa­ce­book-ka­ve­ri­ni ovat jo tot­tu­neet ”Me­nee se työ­päi­vä näin­kin” -tee­mai­siin päi­vi­tyk­sii­ni La­pin ke­vät­han­gil­ta, kyl­py­löis­tä, te­at­te­reis­ta ja muis­ta mat­ka­koh­teis­ta ym­pä­ri Eu­roop­paa. Viik­ko hiih­te­lyä Saa­ri­se­län ke­vät­han­gil­la, kel­lu­mis­ta Pär­nun kyl­py­löis­sä tai työ­päi­vä, joka koos­tuu tun­nin aja­mi­ses­ta Tam­pe­reel­le, käyn­nis­tä te­at­te­ris­sa tai jää­kiek­ko-ot­te­lus­sa ja taas tun­nin aja­mi­ses­ta ta­kai­sin Ruo­ve­del­le kuu­los­taa it­ses­tä­kin mel­kein lii­an hy­väl­tä ol­lak­seen tot­ta.

Aa­mu­jump­pa­na on oh­jel­mas­sa pa­ka­ta ta­va­ra­ti­laan 45 mat­kus­ta­jan lau­kut.

To­del­li­nen työ­päi­vä­ni saat­taa men­nä vaik­ka näin: Aa­mul­la var­hain he­rään ho­tel­lis­sa. Ho­tel­li­aa­mi­ai­sen jäl­keen on läh­det­tä­vä ha­ke­maan bus­sia par­kis­ta, jos­kus hy­vin­kin kau­kaa kau­pun­gin toi­sel­ta lai­dal­ta. Park­ki­paik­kaa lä­hes­ty­es­sä jän­ni­tys tii­vis­tyy; on­ko­han kaik­ki la­sit ja ren­kaat eh­jä­nä, ei­hän au­ton kyl­kiin ole maa­lat­tu graf­fi­te­ja. En­nen läh­töä on vie­lä tar­kis­tet­ta­va, et­tä bus­si on siis­ti ja kaik­ki va­rus­teet ovat kun­nos­sa. Sit­ten läh­de­tään et­si­mään ho­tel­lin lä­hel­tä paik­kaa, mis­tä ryh­män voi­si ot­taa kyy­tiin.

Aa­mu­jump­pa­na on oh­jel­mas­sa pa­ka­ta ta­va­ra­ti­laan 45 mat­kus­ta­jan lau­kut, jois­sa on pa­kat­tu­na kaik­ki kah­den vii­kon mat­kal­la tar­vit­ta­vat ta­va­rat, ja pai­nos­ta pää­tel­len pal­jon muu­ta­kin. Pak­kaa­mi­sen jäl­keen on­kin mu­ka­va läh­teä päi­vän tai­pa­leel­le pai­ta lä­pi­mär­kä­nä hies­tä.

Tun­nin ajon jäl­keen py­säh­dy­tään tien var­teen kat­so­maan mai­se­mia. Mat­kus­ta­jien va­lo­ku­va­tes­sa nä­ky­miä la­taan au­ton kah­vin­keit­ti­men val­miik­si seu­raa­vaa tau­koa var­ten. No­pe­as­ti pari ku­vaa fir­man some-pos­tauk­sia var­ten ja mat­ka jat­kuu.

Kah­vin­keit­ti­men saa­tua urak­kan­sa val­miik­si py­säh­dy­tään taas jo­hon­kin kau­nii­seen paik­kaan le­väh­dy­sa­lu­eel­le naut­ti­maan ret­ki­kah­vit. Val­mis­te­len tar­jot­ta­vat esil­le, tar­joi­len kah­vit, ke­rään ros­kat ja pak­kaan tar­vik­keet ta­kai­sin pai­koil­leen. Jos muis­tan, otan it­sel­le­ni ku­pil­li­sen tee­tä nau­tit­ta­vak­si ajon ai­ka­na.

Seu­raa­vak­si on­kin vuo­ros­sa lou­nas­tau­ko jos­sain mat­kan­var­ren kau­pun­gis­sa. Kun saan ryh­män oh­jat­tua ra­vin­to­laan pai­koil­leen ja oh­jeis­tet­tua ruo­kai­lus­ta, täy­tyy läh­teä vie­mään bus­si park­kiin kau­em­mak­si ra­vin­to­las­ta. Eh­dit­ty­ä­ni ta­kai­sin ra­vin­to­laan on po­ruk­ka jo pää­ruu­as­sa. Hot­kai­sen al­ku­ruu­an ja pää­ruu­an, ja jäl­ki­ruu­an koh­dal­la olen­kin jo en­sim­mäi­se­nä val­mii­na. Tee mu­kaan pah­vi­kup­piin ja bus­sia ha­ke­maan.

Mu­ka­va, et­tä läh­dit­te kans­sa­ni reis­suun. Oli­si ol­lut tyl­sää ajel­la yk­sin

Päi­vien ko­ho­koh­tia ovat poik­ke­a­mi­set mu­se­ois­sa, kar­ta­nois­sa ja muis­sa näh­tä­vyyk­sis­sä. Käyn­ti­koh­teis­sa op­paan tulk­kauk­sen ja mat­kus­ta­jien neu­vo­mi­sen jäl­keen saat­taa jää­dä het­ki omaa ai­kaa tu­tus­tua paik­koi­hin. Sit­ten täy­tyy­kin jo val­mis­tau­tua mat­kan jat­ku­mi­seen.

Il­lal­la uu­teen ho­tel­liin saa­vut­ta­es­sa päi­vän urak­ka ei suin­kaan ole ohi. Asi­ak­kai­den ma­joit­ta­mi­sen ja yh­tei­sen päi­väl­li­sen jäl­keen on et­sit­tä­vä bus­sil­le tur­val­li­nen park­ki­paik­ka, sii­vot­ta­va ja pes­tä­vä au­to, tut­kit­ta­va seu­raa­van päi­vän reit­ti ja ai­ka­tau­lu, ope­tel­ta­va mat­kan var­ren paik­ka­kun­tien his­to­ria, käy­tä­vä läpi päi­vän ai­ka­na tul­lut säh­kö­pos­ti ja soi­tel­ta­va ko­ti­vä­el­le. Pie­nel­lä kä­ve­ly­len­kil­lä­kin pi­täi­si eh­tiä käy­dä, jot­ta päi­vän is­tu­mi­sen ai­ka­na jäy­kis­ty­neet ni­ve­let vet­ris­ty­vät. Ja eh­kä pi­tää kir­jot­taa vie­lä blogi ja päi­vit­tää fir­man so­meen tuo­reet ku­vat mat­kan var­rel­ta. Lam­pai­den las­ke­mis­ta ei tar­vit­se työ­päi­vän päät­teek­si on­nek­si har­joit­taa.

Isäl­lä­ni oli ta­pa­na mat­ko­jen lo­puk­si kiit­tää mat­kus­ta­jia sa­no­en: ”Kii­tos, kun otit­te mi­nut­kin mu­kaan mat­kal­len­ne!”. Olen muo­kan­nut kii­tos­ta hie­man: ”Mu­ka­va, et­tä läh­dit­te kans­sa­ni reis­suun. Oli­si ol­lut tyl­sää ajel­la yk­sin.”

Hel­pom­mal­la­kin var­mas­ti lei­pän­sä tie­nai­si, mut­ta ei mu­ka­vam­min.