Koe on su­ju­nut hy­vin. Kris­ta Lau­no­nen, 50, on jo al­ku­päi­vi­nä kir­joit­ta­nut niin vauh­dik­kaas­ti, et­tä hä­nen nis­kan­sa ovat ju­mis­sa. Mut­ta ei hä­tää, sil­lä naa­pu­ris­ta löy­tyi hie­ron­ta-ai­ka.

Re­si­dens­si­a­jal­la kä­te­väs­ti liik­ku­maan kan­nus­taa yk­si­vuo­ti­as res­cu­e­koi­ra, por­tu­ga­lin­po­den­go Bobo.

Lau­no­sel­la on työn al­la hä­nen kah­dek­sas tie­to­kir­jan­sa.

– Olen tie­to­kir­jai­li­ja, en pys­ty kek­si­mään pääs­tä­ni mi­tään. Läh­den liik­keel­le fak­tois­ta, mi­hin vai­kut­taa toi­mit­ta­ja­taus­ta­ni.

Vii­me vuo­si­tu­han­nen puo­lel­la Lau­no­nen työs­ken­te­li muun mu­as­sa Tren­di-leh­den ja Voi Hy­vin -leh­den pää­toi­mit­ta­ja­na.

Vä­hän rei­lu kym­me­nen vuot­ta sit­ten hän pe­rus­ti oman yri­tyk­sen ja on ol­lut sii­tä as­ti tai­de­a­lan yk­si­tyi­sy­rit­tä­jä. Hän on ku­va­tai­tei­li­ja, tai­de­his­to­ri­oit­si­ja ja tai­de­te­ra­peut­ti sekä opet­ta­ja ja lu­en­noit­si­ja.

Tie­to­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen al­koi pik­ku­hil­jaa kieh­toa.

En­sim­mäi­nen tie­to­kir­ja Luo­vuus läh­tee kä­sis­tä il­mes­tyi 2014.

Hyvä, et­tä olin roh­kea.

Tam­pe­reel­la syn­ty­nyt Lau­no­nen kävi kou­lun­sa Ou­lus­sa.

– Jo mur­ro­si­käi­se­nä ta­voit­tee­ni oli pääs­tä pois Ou­lus­ta – ja mah­dol­li­sim­man kau­as.

Mo­nen mut­kan kaut­ta hän muut­ti Lon­too­seen, jos­sa viih­tyi nel­jä vuot­ta. Siel­lä hän opis­ke­li ku­va­tai­tei­li­jak­si.

– Tai­de on ol­lut en­sim­mäi­nen rak­kau­te­ni. En vä­lit­tä­nyt sii­tä, mitä muut sa­noi­vat. Tein sitä, min­kä koin oi­ke­ak­si.

Yksivuotias Bobo-koira on viihtyy hyvin Ruovedellä.

Jyrki Liikka

Nyt ym­py­rä sul­keu­tuu. Kir­jas­saan Lau­no­nen pa­laa 90-lu­vun Lon­too­seen, mikä on ol­lut ki­vu­li­as ko­ke­mus.

– Löy­sin yh­den päi­vä­kir­ja­ni vuo­del­ta 1997 sekä al­ma­nak­ko­ja ja va­lo­ku­via. En muis­ta­nut, kuin­ka kau­he­aa se oi­ke­as­taan oli, ker­too Lau­no­nen.

Päi­vä­kir­jaan­sa hän oli kir­joit­ta­nut ”Mi­ten voin ol­la niin yk­si­näi­nen, kun mi­nul­la on mil­joo­nia ih­mi­siä ym­pä­ril­lä­ni.”

Muut­to suur­kau­pun­kiin oli sil­ti hyvä asia.

– Hyvä, et­tä olin roh­kea, sa­noo Lau­no­nen.

Kir­jan työ­ni­mi on Nai­sen kuo­le­ma.

Lau­no­sen ai­kai­sem­mat kir­jat ovat kä­si­tel­leet tai­det­ta ja luo­vuut­ta. Vii­mei­sim­mät kol­me te­os­ta kuo­le­maa.

Lau­no­nen on ai­na ra­kas­ta­nut dek­ka­rei­ta, Agat­ha Chris­tiet on lu­et­tu jo nuo­ruu­des­sa. In­to­hi­mo­na ovat brit­ti­läi­set tv-dek­ka­rit, true crime -pod­cas­te­ja ku­lu­te­taan kä­ve­ly­len­kil­lä koi­ran kans­sa.

Työn al­la ole­van kir­jan työ­ni­mi on Nai­sen kuo­le­ma. Ku­van­kau­nii­den nais­ten kuo­le­mia kä­si­tel­lään oi­kei­den hen­ki­ri­kos­ten kaut­ta. Siir­ty­mä true cri­meen vai­kut­taa jäl­ki­kä­teen luon­te­val­ta.

– En etu­kä­teen aa­vis­ta­nut, et­tä olin me­nos­sa sii­hen suun­taan. Olin te­ke­mäs­sä tai­de­his­to­ri­al­lis­ta kir­jaa. Kus­tan­ta­ja eh­dot­ti, et­tä jos ot­tai­sin kä­sit­te­lyyn oi­kei­ta uh­re­ja.

Lau­no­nen tut­kii hen­ki­ri­kos­ten uh­rien ku­via.

– Aloi­tan 1800-lu­vun lo­pul­la ta­pah­tu­nees­ta mur­has­ta. Mut­kien kaut­ta men­nään Kyl­lik­ki Saa­reen ja hä­nen iko­ni­seen rip­pi­ku­vaan­sa.

Ai­ka­ja­na lop­puu Ro­byn Brow­ne -ni­mi­seen trans­nai­sen mur­haan, joka ta­pah­tui – kuin­ka ol­la­kaan – Lon­toos­sa 1997.

Niin sanottuun etsiväpahviin Launonen on koonnut murhattujen naisten kuvia.

Jyrki Liikka

Kir­jan yk­si väi­te on, et­tä val­koi­hoi­nen kau­nis nuo­ri nai­nen saa eni­ten me­di­a­huo­mi­o­ta. Näin on kaik­ki­al­la län­si­mais­sa.

Il­mi­öt juu­ret ulot­tu­vat 1800-lu­vun Pa­rii­siin. Vii­me vii­kol­la Lau­no­nen vie­rai­li Pa­rii­sis­sa yh­del­lä mur­ha­pai­kal­la ja en­ti­sen ruu­mis­huo­neen pai­kal­la. 

– En rat­ko mur­hia, vaan ha­lu­aa tuo­da ky­seis­tä ai­kaa elä­väk­si, huo­maut­taa Lau­no­nen.

Mu­kaan voi ujut­taa tie­toa ku­vien tul­kin­nas­ta ja sii­tä, mi­ten ku­vien kaut­ta mei­hin vai­ku­te­taan. Yh­tä lail­la on tär­keä tie­dos­taa, mil­lä to­lal­la on niin las­ten kuin ai­kuis­ten­kin ku­van­lu­ku­tai­to.

 Läh­tei­den tar­kis­ta­mi­seen me­nee ai­kaa.

Lau­no­nen työs­ken­te­lee Vin­han re­si­dens­sis­sä apu­ra­han tur­vin. Ky­sees­sä on jän­nit­tä­vä ih­mis- ja koi­ra­koe: mi­ten voi pär­jä­tä kak­si viik­koa il­man run­sas­ta ko­ti­työ­mää­rää ja il­man so­si­aa­lis­ta elä­mää.

– Tääl­lä ei ole per­he­ar­kea ei­kä Hel­sin­gin hou­ku­tuk­sia, se on iha­naa. Tääl­lä täy­tyy kes­kit­tyä kir­joit­ta­mi­seen. Se luo pai­nei­ta, mut­ta olen ol­lut alus­ta as­ti hy­vin ah­ke­ra.

Eni­ten ai­kaa tie­to­kir­jan te­ke­mi­ses­sä vie taus­ta­työ.

– Läh­tei­den tar­kis­ta­mi­seen me­nee ai­kaa, se on pak­ko teh­dä, muu­ten ky­sees­sä ei ole tie­to­kir­ja.

Lau­no­nen ra­kas­taa mat­kai­lua yli kai­ken ja ke­rää mat­ka­muis­toi­na jää­kaap­pi­mag­neet­te­ja.

– Jos mat­kaa ei ole va­rat­tu­na, tun­tuu sil­tä, et­tä en ole elos­sa. Ta­pa­na­ni on tuo­da mat­kal­ta yk­si jää­kaap­pi­mag­neet­ti. Pa­rii­sin mat­kal­ta 12-vuo­ti­as poi­ka­ni sai va­li­ta yh­den mag­nee­tin, minä va­lit­sin toi­sen.

Jää­kaa­pin ovi on mai­nio kat­seen­van­git­si­ja.

– Var­sin­kin lap­si­vie­raat nau­liu­tu­vat jää­kaa­pin eteen.

Ve­tä­nee puo­leen­sa myös ai­kui­sia, mag­nee­tin lail­la.

Edel­li­nen Vii­kon Vin­ha löy­tyy tääl­tä:

https://www.ruo­ve­si-leh­ti.fi/uu­ti­set/tei­nii­kai­ses­ta-kes­ki­sor­men-na­yt­ta­jas­ta-tuli-lau­lun­te­ki­ja-joka-tuo-hy­vaa-maa­il­maan­sa­mae-kos­ki­nen-vii­meis­te­li-esi­kois­ro­maa­ni­aan-ruo­ve­dell-6.136.118284.6e634f6bbc