En käy säännöllisesti kampaajalla, en nauti siitä, että joku hypistelee tukkani, päinvastoin: minusta kampaajalla käynti muistuttaa hammaslääkärillä käyntiä. Mutta yhtä lailla kuin hammaslääkäriin on kampaajallekin joskus pakko mennä. Keväällä siirsin aikavarauksen tekoa niin pitkään kuin mahdollista, ensin koronaan sairastumisen takia, sitten silkkaa laiskuuttani, ja kun lopulta tartuin puhelimeen ja tilasin ajan, sain sen lauantaiksi, 25. kesäkuuta.
– Sopiiko kello 10? kysyi kampaajan apulainen.
En viitsinyt selittää hänelle, että silloin on juhannus, vaikka sen kyllä hyvin muistinkin. Tuskin hän sellaisesta juhlapäivästä oli kuullutkaan, nuori mies!
Niin sain hiustenleikkauksen juuri samaan aikaan kuin Ruoveden kirkosta striimattiin juhannusjumalanpalvelus. Olisin katsonut lähetyksen, mutta en uskaltanut perua ajanvarausta kampaajalle, ties koska olisin uuden ajan saanut. Keski-Euroopassa ei juhannusta tunneta, juhannusviikonloppu on samanlainen kuin muutkin kesän viikonloput. Itävalta-Suomi -seura tosin järjesti yhteisen illanvieton lauantai-iltana, mutta siihen minulla ei ollut innostusta osallistua.
Ei tosiaankaan ollut innostusta lähteä juhlimaan, mieli oli matalalla ja syy oli se, että olin aamupäivällä saanut tiedon serkkuni kuolemasta; kuolemakaan ei juhannusta tunne. Hätkähdin lukiessani facebookista surunvalitteluviestejä, vaikka rehellisesti sanoen aavistin, että näin saattaisi käydä, kun juhannusviikon maanantaina soitin serkulleni ja tajusin, miten vaikea hänen oli puhua.
Mutta aavistus ei ole samaa kuin vahvistettu tieto, aavistuksen voi aina työntää mielessään sivuun ja uskoa edessä oleviin parempiin päiviin. Puhelumme päättyi lupaukseeni tulla häntä tapaamaan Suomeen tultuani, missä hän sitten olisikin, sairaalassa tai kotona. Mutta toisin kävi.
Serkusparvi harvenee, ja tänä juhannuksena minun oli vaikea ottaa vastaan kuolemanuutinen; en tahdo uskoa sitä todeksi. Näinkö siinä sittenkin kävi, hämmästelen. Serkkuni oli urhea, hän oli selviytynyt jo monta kertaa vakavasta sairastumisesta, noussut yhä uudelleen jaloillen. Uskoin niin käyvän tälläkin kertaa, mutta niin ei käynyt.
Sisälläni myllertää tunteitten sekamelska: hämmästys, säikähdys, ikävä, kaipuu… Hämmästys: hänenkö vuoronsa? Säikähdys: minun vuoroni voi tulla koska vain, minähän olen vanhempikin kuin hän! Ikävä ja kaipuu: koskaan enää emme kesäisin sauno yhdessä enkä koskaan voi poiketa kirkolla käydessäni hetken mielijohteesta hänen luonaan.
Valoon hän on mennyt, ikuiseen kirkkauteen!
Aivosumua, mitä se on, ihmettelin ennen. Koronan jälkiseurauksena sellaista saattaa esiintyä, luin silloin tällöin, mutta tarkempaan selostukseen siitä, mistä on kyse, en koskaan törmännyt. Mutta nyt tiedän, mitä se on: minulla on aivosumua.
Aivosumua, mitä se on, ihmettelin ennen. Koronan jälkiseurauksena sellaista saattaa esiintyä, luin silloin tällöin, mutta tarkempaan selostukseen siitä, mistä on kyse, en koskaan törmännyt. Mutta nyt tiedän, mitä se on: minulla on aivosumua.
Puhelimeni kilahti aamupäivällä, sain tekstiviestin, jonka lähettäjäksi oli merkitty Wienin kaupunki. Avasin sen: „PCR-testinne tulos on tässä linkissä“, luki puhelimen ruudussa. Avasin linkin mutkikkaan koodin avulla ja luin testituloksen: negatiivinen. Vaikkei tulos yllättänyt – hämmästynyt olisin ollut, jos ruudussa olisi ollut sana positiivinen – jonkinlaisen pienen jännityksen tunsin silti viestiä avatessani.
Puhelimeni kilahti aamupäivällä, sain tekstiviestin, jonka lähettäjäksi oli merkitty Wienin kaupunki. Avasin sen: „PCR-testinne tulos on tässä linkissä“, luki puhelimen ruudussa. Avasin linkin mutkikkaan koodin avulla ja luin testituloksen: negatiivinen. Vaikkei tulos yllättänyt – hämmästynyt olisin ollut, jos ruudussa olisi ollut sana positiivinen – jonkinlaisen pienen jännityksen tunsin silti viestiä avatessani.
– Mites tentti meni? Esmaeilin huoneen ovi on auki, siitä tiedän, että tentti on ohi; koputan varovasti ovenpieleen. Esmaeil istuu alakuloisena laptopinsa edessä.
– Mites tentti meni? Esmaeilin huoneen ovi on auki, siitä tiedän, että tentti on ohi; koputan varovasti ovenpieleen. Esmaeil istuu alakuloisena laptopinsa edessä.
Lonkkaleikkaukseni jälkeen minun oli etsittävä huusholliini siivooja, Itävallassa leikkausmetodi on toinen kuin Suomessa: täällä uuden titaali/keramiikkaproteesin annetaan kasvaa kiinni reisiluuhun eikä sitä sementoida niin kuin Suomessa. Prosessi kestää ainakin kuusi viikkoa, ja sinä aikana on käytettävä kyynärsauvoja eikä ole lupa kumartua, lonkan on oltava suorassa linjassa. Lonkkaleikkauskuntoutuja ei imuria voi käyttää ja kuudessa viikossa huusholli viidakoituu muutenkin, ellei kukaan ryhdy vastatoimenpiteisiin.
Lonkkaleikkaukseni jälkeen minun oli etsittävä huusholliini siivooja, Itävallassa leikkausmetodi on toinen kuin Suomessa: täällä uuden titaali/keramiikkaproteesin annetaan kasvaa kiinni reisiluuhun eikä sitä sementoida niin kuin Suomessa. Prosessi kestää ainakin kuusi viikkoa, ja sinä aikana on käytettävä kyynärsauvoja eikä ole lupa kumartua, lonkan on oltava suorassa linjassa. Lonkkaleikkauskuntoutuja ei imuria voi käyttää ja kuudessa viikossa huusholli viidakoituu muutenkin, ellei kukaan ryhdy vastatoimenpiteisiin.
Suruvaippa, toinen, kolmas. Vai onko niitä vain kaksi ja ne seuraavat minua, kun kuljen metsän halki mökkipolullani? Ne ovat hätkähdyttävän kauniita perhosia, näen niitä usein tänä kesänä ja mietin, haluavatko ne kertoa minulle jotakin.
Suruvaippa, toinen, kolmas. Vai onko niitä vain kaksi ja ne seuraavat minua, kun kuljen metsän halki mökkipolullani? Ne ovat hätkähdyttävän kauniita perhosia, näen niitä usein tänä kesänä ja mietin, haluavatko ne kertoa minulle jotakin.
Toisen maailmansodan aikana Unkarissa istutettiin mulperipuita kaikkien talojen puutarhaan, ajatus oli se, että perheet saisivat lisätuloja silkkiperhosten kasvatuksesta. Niitten toukat syövät mulperipuun lehtiä ja koteloituvat silkkisiin koteloihin ja silkkiä tarvittiin sodan aikana laskuvarjoteollisuuteen. Näin minulle kertoi edesmennyt naapurini Karoly, kun talon ostettuani kyselin, miksi puutarhassani ja naapurienkin puutarhoissa on mulperipuita. Siitä en päässyt perille, onnistuiko ajatus, toisin sanoen saatiinko perhosten toukista silkkiä ja sitä taas markkinoitua.
Toisen maailmansodan aikana Unkarissa istutettiin mulperipuita kaikkien talojen puutarhaan, ajatus oli se, että perheet saisivat lisätuloja silkkiperhosten kasvatuksesta. Niitten toukat syövät mulperipuun lehtiä ja koteloituvat silkkisiin koteloihin ja silkkiä tarvittiin sodan aikana laskuvarjoteollisuuteen. Näin minulle kertoi edesmennyt naapurini Karoly, kun talon ostettuani kyselin, miksi puutarhassani ja naapurienkin puutarhoissa on mulperipuita. Siitä en päässyt perille, onnistuiko ajatus, toisin sanoen saatiinko perhosten toukista silkkiä ja sitä taas markkinoitua.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Viherpeippopariskunta maistelee tämän kesän satoa Ruhalassa 29.7. kuvaaja Raimo Västilä.
Raimo Västilä
#unelma 2030-tilaisuus alkaa klo 12.35. Katso striimi!
Terhi Kääriäinen
Luetuimmat
Tuoreimmat
Viherpeippopariskunta maistelee tämän kesän satoa Ruhalassa 29.7. kuvaaja Raimo Västilä.
Raimo Västilä
#unelma 2030-tilaisuus alkaa klo 12.35. Katso striimi!
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste