Romolo Tavani
Romolo Tavani
Romolo Tavani
Pirkanmaan koronatilanne on jatkunut viime viikkojen tasolla ja sairaanhoitopiiri on edelleen leviämisvaiheessa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronan ilmaantuvuus on kuluneen kahden viikon ajalta 65 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikolta 2,5 prosenttia.
Aluehallintovirasto päätti kymmenen henkilön kokoontumisrajoituksesta Pirkanmaalle toukokuun alusta 16.5. asti. Myös yksityistilaisuuksissa suositellaan kymmenen henkilön rajoitusta kuuden sijaan 1.-16.5.2021.
– Olisi hienoa, että voisimme vielä ennen kesää saada tartunnat selvään laskuun. Aikuisten tulisi yhdessä ottaa vastuuta siitä, että vältämme turhia kohtaamisia. Kannustamme siksi aikuisia myös harrastamaan liikuntaa ulkona sisäliikunnan sijaan ja viettämään vappua pienessä ryhmässä, sanoo pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että ulkoliikunnassa alle 12-vuotiaiden (2008 ja myöhemmin syntyneiden) ohjatussa ryhmäliikunnassa voi harjoittaa lajinomaista harjoittelua ilman turvavälejä ja ryhmäkokoja. Kilpailutoiminta ei ole edelleenkään mahdollista.
Tartuntoja edelleen aikuisten liikuntaryhmistä
Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin yhteensä 194 tartuntaa. Niistä 73 prosentin eli 142:n lähde jäljitettiin.
Kolmasosa tartunnoista eli 66 tapausta syntyivät perheiden sisäisinä tartuntoina. Todetut lasten ja nuorten tartunnat tulivat yleisimmin perhepiiristä, ensin sairastuneelta aikuiselta.
Sukulaisia tai ystäviä tavattaessa tuli 24 tartuntaa. Työpaikkatartuntoja todettiin yhdeksän, kahdeksassa eri työpaikassa. Näistä yksi työpaikka on päiväkoti. Vapaa-ajan harrastuksista tuli viime viikolla 14 tartuntaa. Kaikki tartunnat ovat peräisin aikuisten jo tunnetuista sisäliikuntaryhmistä.
Yksityisistä juhlista saatiin viime viikolla seitsemän tartuntaa. Hoiva- tai hoitoyksiköissä asiakkaat saivat neljä tartuntaa. Kolmen lapsen tartunta tuli päiväkodista ja yhden alakoulusta. Ulkomailta tuli kaksi tartuntaa.
Ruovedellä on edelleen 12 todettua koronatartuntatapausta koko pandemian ajalta. Virroilla vastaava luku on 50.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Hyvää kevättä Visuvedeltä, täältä me taas ponnistamme!
Arto Kovasin
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste