Täässä lauletaan "Finlandiaa" ensimmäisissä kuorojen yhteisharjoituksessa 20. toukokuuta Erlend Jantsikenen johdolla. Mukana oli silloin jo yli sata laulajaa. Pääluku suurkonsertissa lähentelee 350 laulajaa.
Anu Kuivasmäki
Nouse laulu! Taidekaupungin laulujuhla kokoaa satoja laulajia yhteen: mukana myös ruovesiläiskuoroja
Kolmipäiväinen laulujuhla kokoaa kesäkuun puolessa välissä toistakymmentä kuoroa yhteen Mänttä-Vilppulaan. Mukana ovat myös Ruoveden Mieskuoro ja Lähteen Likat naiskuoro Ruovedeltä.
Nouse laulu! Taidekaupungin laulujuhlan primus motoreina ovat olleet Ruovedenkin kuoroja johtavat Erlend ja Kaja Jantsikene. Yhteistyössä ovat mukana Mänttä-Vilppulan kaupungin lisäksi Operaatio Pirkanmaa, Serlachius-museot sekä Sulasol Pirkanmaan piiri.
Iso laulujuhla piti alun perin järjestää jo vuonna 2020, mutta sitten tuli korona.
– Liput oli painettu, kaikki mainokset tehty ja kaikki meni hukkaan, kertoo laulujuhlan taiteellinen johtaja Erlend Jantsikene.
– Sitten me yritimme siirtää sitä vuodella, ja taas todettiin, että ei onnistu. Sitten ajateltiin, että siirretään sitä reilusti vuoteen 2023. Yli vuosi on taas juhlaa suunniteltu ja nyt se alkaa olla loppusuoralla.
Tämän hetken laskujen mukaan kuoroja on tulossa laulujuhlaan yhteensä 18.
– Uskon, että lähes 350 laulajaa me saadaan lavalle, Erlend Jantsikene laskeskelee.
Mänttä-Vilppulan omien kuorojen lisäksi kuoroja on juhlaan tulossa ainakin Orivedeltä, Jämsästä, Nokialta, Virroilta, Tampereelta ja tietysti Ruovedeltä. Pelkästään mieskuorolaulajia on yli 140 ja naiskuorolaulajia lähes 120. Lisäksi tulevat sekakuorot ja lapsi- ja nuorisokuoro. Lavalle nousee myös soittokunta. Kuorojuhlien suola on tietysti kaikkien kuorojen yhteislaulanta.
– Että kaikki pääsevät yhteiseen kuoroon ja siinä saavutetaan kantavuus ja yhteinen tunnelma, Jantsikene hehkuttaa.
Nouse laulu! Taidekaupungin laulujuhlan ensimmäinen kuorojen yhteisharjoitus antoi jo hiukan esimakua millaista on laulaa suurkuorossa. Tähän kun lisätään vielää 200 laulajaa, on laulujuhlien suurkuoro koossa.
Anu Kuivasmäki
Laulujuhlien ohjelmisto tarjoaa niin kevyttä kuin klassistakin kuoromusiikkia.
– Me olemme valinneet ohjelmiston niin, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Naiskuoroilla on oma naiskuorojen parhaimmisto, mieskuorot laulavat niin kuin mieskuorojen kuulu laulaa: sydämellistä, korkeatasoista mutta myös viihteellistä. Sekakuoroilla on oma ohjelmistonsa. Helmenä on vielä oma lapsi- ja nuorisokuoro. Lisäksi mukana on soittokunta.
Kansainvälistä väriä laulujuhlille tuo tänä vuonna sata vuotta täyttävä virolainen Haaslavan Mieskuoro läheltä Tartoa. Se on konsertoinut ympäri Pohjoismaita ja Viroa. Kuoro pitää oman juhlakonserttinsa laulujuhlan pääkonserttia edeltävänä iltana Gösta-museolla Kivijärvi-salissa.
– Kalev Lindalin vuosikymmeniä johtama mieskuoro on hyvin maineikas ja tunnettu kuoro Eestissä. Se on pisimpään maassa toiminut maaseutumieskuoro, Erlend Jantsikene kertoo.
Kalev Lindal johtaa laulujuhlassa myös mieskuorojen esittämän virolaisen Gustav Ernesaksin säveltämän Hakkame mehed minema laulun.
– Tästä me miehet lähdemme, suomeksi, lauletaan eestin kielellä. Kuka muu kuin eestiläinen kuoronjohtaja osaa johtaa eestiläistä kuoromusiikkia parhaiten, Jantsikene kehuu.
Nouse laulu! laulujuhlien taiteellinen johtaja Erlend Jantsikene sekä puolisonsa Kaja Jantsikene, joka toimii tapahtuman pianistina. Molemmilta on tapahtumassa useita kuoroja.
Anu Kuivasmäki
Nouse laulu! Taidekaupungin laulujuhlan suurkonsertissa Mäntän venesataman Myllyrannan suulissa on luvassa todellista laulun juhlaa, kun yli 300 laulajaa nousee samalle lavalle.
– Tämmöistä suurta kuoroa pääsee harvoin kuulemaan, jos ei lähde Viroon laulujuhlille. Meidän tavoitteena on myös, että täällä meilläkin voitaisiin tästä eteenpäin säännöllisin väliajoin järjestää tällainen laulujuhla, Erlend Jantsikene toivoo.
Nouse laulu! Taidekaupungin laulujuhla 16.–18.6. Mänttä-Vilppulassa. Haaslavan Meeskoor, Viro pe 16.6. klo 18 Serlachius-museo Gösta, Kivijärvi-sali. Laulujuhlien suurkonsertti la 17.6. klo 16 Myllyrannan suuli, Mäntän venesatama. Kuorot kiertävät su 18.6. Pop up -esiintymässä. Ruovedellä Lähteen Likkoja kuullaan ainakin Iltaruskossa ja Honkalakodissa. Lippuennakko Tiketti.fi.