Pu­he­li­me­ni ki­lah­ti aa­mu­päi­väl­lä, sain teks­ti­vies­tin, jon­ka lä­het­tä­jäk­si oli mer­kit­ty Wie­nin kau­pun­ki. Ava­sin sen: „PCR-tes­tin­ne tu­los on täs­sä lin­kis­sä“, luki pu­he­li­men ruu­dus­sa. Ava­sin lin­kin mut­kik­kaan koo­din avul­la ja luin tes­ti­tu­lok­sen: ne­ga­tii­vi­nen. Vaik­kei tu­los yl­lät­tä­nyt – häm­mäs­ty­nyt oli­sin ol­lut, jos ruu­dus­sa oli­si ol­lut sana po­si­tii­vi­nen – jon­kin­lai­sen pie­nen jän­ni­tyk­sen tun­sin sil­ti vies­tiä ava­tes­sa­ni.

Hu­vik­se­ni en ei­len tes­tiä teh­nyt, syy oli se, et­tä ai­on men­nä lä­hei­seen hoi­va­ko­tiin vie­mään tulp­paa­ni­kim­pun pit­kä­ai­kai­sel­le tut­ta­val­le­ni, rou­val­le, jol­la on tä­nään syn­ty­mä­päi­vä. Hoi­va­ko­tiin ei Wie­nis­sä pää­se, vaik­ka on ot­ta­nut kaik­ki tar­jol­la ole­vat kol­me ro­ko­tus­ta, vaan niit­ten li­säk­si pi­tää näyt­tää ne­ga­tii­vi­nen PCR-tes­ti­tu­los, joka ei ole 48 tun­tia van­hem­pi.

Tes­tin te­ke­mi­nen on Wie­nis­sä help­poa: vart­ti­tun­nin kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä asun­nos­ta­ni on ns. tes­ti­ka­tu, jol­la on pa­rak­ke­ja, jo­kai­ses­sa kak­si tes­ti­pis­tet­tä. (Vas­taa­via tes­ti­pis­tei­tä on joka puo­lel­la kau­pun­kia.) En­sin me­nen il­moit­tau­tu­mis­luu­kul­le, näy­tän pu­he­li­mes­ta QR-koo­di­ni – jo­kai­sel­la on en­sim­mäi­sen tes­tin jäl­keen oma koo­din­sa – ja hen­ki­löl­li­syys­to­dis­tuk­se­ni, ja muu­ta­man se­kun­nin pe­räs­tä saan pu­he­li­mee­ni teks­ti­vies­tin, joka vah­vis­taa oi­ke­an yh­tey­den. Toi­sel­ta luu­kul­ta saan tes­ti­tar­vik­keet. Kaa­dan pie­nen am­pul­lin si­säl­lön suu­hu­ni ja kur­laan sitä het­ken ja sit­ten syl­jen sen pil­lin avul­la la­si­put­keen, jon­ka sul­jen ja an­nan ta­kai­sin. Sii­nä kaik­ki. Vii­meis­tään 24 tun­nin si­säl­lä saan tes­ti­tu­lok­sen pu­he­li­mee­ni.

Olen ym­mär­tä­nyt, et­tä Wie­nis­sä tes­ta­taan eni­ten Eu­roo­pas­sa, eh­kä eni­ten koko maa­il­mas­sa. Tääl­lä to­del­la luo­te­taan sii­hen,et­tä juu­ri tes­taa­mal­la saa­daan ko­ro­na – myös sen omic­ron-va­ri­ant­ti – py­sy­mään ai­sois­sa. Se, joka saa po­si­tii­vi­sen tes­ti­tu­lok­sen, jou­tuu eris­täy­ty­mään vii­dek­si päi­väk­si ko­tiin ja voi vas­ta teh­ty­ään ne­ga­tii­vi­sen tar­kis­tus­tes­tin pa­la­ta työ­e­lä­mään tai osal­lis­tua so­si­aa­li­siin ti­lan­tei­siin.

It­ses­tään sel­vää on myös se, et­tä jos me­nen kah­vi­laan, ra­vin­to­laan tai lef­faan, jou­dun näyt­tä­mään ro­ko­tus­to­dis­tuk­se­ni. Va­kuu­tus­syis­tä mi­nul­la oli pit­kään vain van­ha­nai­kai­nen pa­pe­ri­nen ro­ko­tus­to­dis­tus, mut­ta se kyl­lä kel­pa­si ai­van yh­tä hy­vin kuin se vih­reä pas­si, jon­ka lo­pul­ta sain pu­he­li­mee­ni. Se on kä­te­vä, on vain ol­ta­va tark­ka­na, et­tei pu­he­li­men ak­ku lopu juu­ri kun to­dis­tus on näy­tet­tä­vä.

Mas­keis­ta ei Wie­nis­sä enää edes kes­kus­tel­la, ne on hy­väk­syt­ty osak­si ar­kie­lä­mää. Ylei­sis­sä kul­ku­neu­vois­sa on jo­kai­sen käy­tet­tä­vä FFP2-mas­kia, sii­tä ei voi lip­sua. Tie­tys­ti tääl­lä­kin on nii­tä, jot­ka aset­tu­vat poik­ki­te­loin ylei­siä mää­räyk­siä vas­taan, mut­ta ra­ti­kas­sa se on tyh­mä teko: jos joku ei kul­jet­ta­jan ke­ho­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta suos­tu nos­ta­maan kah­vi­filt­te­ri­mas­kia naa­mal­leen, ra­tik­ka py­säh­tyy ei­kä jat­ka mat­kaa, en­nen kuin po­lii­si tu­lee pai­kal­le. Tur­haa pul­li­koin­tia, joka tu­lee kal­liik­si!

Ul­ko­na len­kil­lä voi sen­tään hen­git­tää il­man mas­kia, kun­han vält­tää jal­ka­käy­tä­vien ruuh­ka­koh­tia. Ul­koi­li­joil­le on­kin tul­lut si­nän­sä hu­vit­ta­va tapa väis­tyä ajo­ra­dal­le, kun joku tu­lee vas­taan; ei se ole epä­koh­te­li­ai­suut­ta, vaan toi­sen huo­mi­oon ot­ta­mis­ta. Ja juu­ri tois­ten ih­mis­ten huo­mi­oo­not­ta­mi­ses­ta on ko­ro­na­ra­joi­tus­ten hy­väk­sy­mi­ses­sä ja niit­ten nou­dat­ta­mi­ses­sa kyse, se on hyvä pi­tää mie­les­sä. Eh­kä se vä­hän hel­pot­taa, kun vä­sy­mys ja epä­toi­vo jos­kus val­taa mui­e­len: ei­kö tämä kos­kaan lopu!

Wien 22.2.2022