Mikko Vartiainen (vas.) ja Pasi Vainio suunnittelevat jo joulumarkkinoita. Kesän ohjelmassa on paljon samaa, kuin tänä vuonna. Lisäksi on luvassa ainakin juhannustanssit navetan ylisillä ja uudentyyppinen festivaali.
Sirkku Somero
Vastoin epäileväisten varoituksia: Vinhan kirjamyynti yllätti yrittäjät
Kannattaako Ruovedelle nyt mitään kirjakauppaa pitää? Ainakaan vappuna ei kannata pitää auki, vappupäivä ei Ruovedellä ole mikään juttu.
Niin kirjakauppayrittäjiä yritettiin varoitella. Pasi Vainio ja Mikko Vartiainen olivat kuitenkin liikkeellä suurella luottamuksella omaan ideaansa, itseensä ja toisiinsa. Huhtikuisten avajaisten jälkeen yksi varoitus toisensa perään on kumottu. Kirjakaupan pitäminen on kannattanut.
– Ja vappupäivä, josta varoiteltiin, oli siihen asti vilkkain päivä. Meillä kävi silloin yli 300 asiakasta, sanoo Vartiainen.
Muita huippumyynnin hetkiä ovat olleet Noitakäräjät ja juhannus, sekä aatto että päivä. Koko kesän huippumyynti oli heinäkuun lopun kirjajuhlien lauantai.
– Mutta huimia yllätyksiä voi tulla keskellä viikkoakin. Pihaan saattaa ajaa bussiryhmä ja samaan aikaan useita seurueita, ehkä joku hakee tilaamansa kirjoja – niin tulee yllättäviä myyntipiikkejä, kertoo Vainio.
Liiketoiminnan ytimessä on kirja. Rakkaus kirjaan ja lukemiseen kannustaminen olivat syyt, miksi Vainio ja Vartiainen hulluksi mainittuun ideaansa kirjakauppiaiksi pikkupaikkakunnalle lähtivät.
Teknisesti kaikki on mennyt odotusten mukaan, mutta taloudellisesti paljon odotuksia paremmin.Yrittäjät itsensäkin on yllättänyt se, että euromääräisesti suurin myynti tulee kirjoista. Täsmällistä liikevaihtoa he eivät nyt paljasta.
– Uusien kirjojen myynnistä tulee vuositasolla lähes puolet liikevaihdosta. Jos mukaan otetaan antikvariaatin myynti, niin yli puolet, sanoo Vainio.
– Vaikka tässä tätä muuta sirkusta on paljon ympärillä, niin tämä on leimallisesti kirjakappa. Se on ollut meidän sytyke tähän hommaan, toteaa Vartiainen.
Hän kuvailee Vinhan kirjakauppaa kulttuurikeskukseksi, jossa sydän on kirjakauppa, mutta toimintaan kuuluu myös antikvariaatti, majoitustoiminta, taidegalleria, kahvila, jäätelömyynti ja tapahtumien järjestäminen.
Yrittäjät itsensäkin on yllättänyt se, että euromääräisesti suurin myynti tulee kirjoista.
Avajaisten jälkeen Vinhan kirjakauppa on ollut avoinna joka päivä. Niin tulee olemaan jatkossakin.
– Mikään pakko ei ole myymälää pitää auki koko ajan, mutta on todella kivaa, että voi tulla viikonloppunakin kirjaostoksille ja kahville, sanoo Vainio.
Pysyviä työntekijöitä syys- ja talvikaudella on 3–4. Yrittäjiä itseään ei lasketa vahvuuteen, heillä ei ole varsinaisia työvuoroja, vaikka molemmat paljon paikalla ovatkin.
Kesätyöntekijöitä oli 6–7 henkilöä. Monet heistä tekevät edelleen viikonlopputöitä koulun tai opiskelun ohella.
– Ja kun vilkkaampi kesäkausi koittaa, me tullaan palkkaamaan tänne tunti- ja kesätyöntekijöitä paljon. Viime kesänä meillä oli palkkalistoilla yhteensä 17 henkilöä, kertoo Vartiainen.
Tiedossa on ollut, että talvikausi tulee olemaan hiljaisempi. Onhan siitäkin yrittäjiä varoiteltu.
– On syksyssä muutama hiljaisempi päivä ollut, mutta jatkuvasti me yllätymme siitä, miten tasainen asiakasvirta täällä on, sanoo Vainio.
Kirjakaupassa on arkipäivänä puolen päivän aikaan jopa vähän jonoa: syyslomalaiset selvästi ovat löytäneet ostoksille.
– Kun tänään tulin puoli kymmeneltä töihin, niin oven takana oli jo ensimmäinen asiakas odottamassa, sanoo Vainio.
– Pian tulee isänpäivä, sitten alkaa joulumyynti, joten ei syksy varsinaisesti hiljaista aikaa ole.
Vinhalla käy myös isompia ja pienempiä ryhmiä, tähän mennessä noin 50.
– Me ei olla vielä oikein edes aloitettu markkinointia ryhmämatkojen järjestäjille. Meidät on löydetty.
Viime kesänä meillä oli palkkalistoilla yhteensä 17 henkilöä.
Kirjakauppa on saanut toiminnan käynnistämiseen apurahoja. Vinhan Kirjakauppa Oy sai 50 000 avustuksen Pirkanmaan kulttuurirahastolta vuonna 2022, jolloin kirjakaupan muuttaminen kulttuurikeskukseksi valittiin rahaston kärkihankkeeksi. Vuonna 2023 rahasto myönsi 15 000 euroa Vinhan ystävät ry:lle kulttuuritapahtuman järjestämiseen.
On kirjakaupan toimintaa jo palkittukin: Piki-kirjastot valitsivat Vinhan kirjakaupan Vuoden lukuteoksi syyskuussa.
yrityksen päärahoittajia ovat miehet itse. Lainanlyhennykset ja lainojen korot on maksettava ajallaan, uusia investointejakin on suunnitteilla.
Vinhan kirjakauppa vuokrasi kirjakaupan vieressä sijaitsevan Ritoniemen kartanon navetan, johon on parannettava valaistusta ja äänentoistoa. Navetan ylisillä on tilaa 750 neliön verran. Navetan ympäristö laitetaan kuntoon.
Navetalla voidaan pitää erilaisia tilaisuuksia, ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja myös vuokrata muiden järjestämiin tilaisuuksiin.
Taloudellinen kannattavuus oli tavoite ja siihen on ensimmäisen kesän mittaan päästy.
– Me halutaan turvata tämän kirjakaupan jatkuvuus. On siis huolehdittava, että meidän talous on hyvällä pohjalla. Se tavoite näyttää juuri toteutuvan, toteaa Vartiainen.
Sirkku Somero