Il­mas­ton­muu­tok­seen liit­ty­vät huo­let ovat tuo­neet kes­kuu­teem­me il­mi­ön ni­mel­tä pääs­tö­kom­pen­saa­ti­ot. Niis­sä omaa hii­li­ja­lan­jäl­keä hy­vi­te­tään lah­joit­ta­mal­la ra­haa hii­li­ta­set­ta pa­ran­ta­viin toi­miin jos­sain päin maa­il­maan. Tar­koi­tus on hyvä, mut­ta toi­min­nas­sa on pal­jon kes­ki­a­jan ane­kaup­paa muis­tut­ta­via piir­tei­tä.

Siis kun raha kirs­tuun ki­lah­taa, maa­pal­lon elon­ke­hä seu­raa­val­la vuo­si­sa­dal­le vi­lah­taa.

On­gel­ma täs­sä on ni­me­no­maan se, et­tä pääs­tö­kom­pen­saa­ti­ot luo­vat vir­heel­li­sen kes­ki­tyk­sen sii­tä, et­tä mei­dän ei tar­vit­se muut­taa elä­män­ta­po­jam­me. Riit­tää kun os­tam­me tar­peek­si anei­ta. Tämä ajat­te­lu kes­ki­a­jan lo­pun eu­roop­pa­lai­sia yh­teis­kun­ti­a­kin vai­va­si.

Toi­nen iso on­gel­ma liit­tyy sii­hen, et­tä näin luo­daan mal­li, jos­sa ri­kas on oi­keu­tet­tu te­ke­mään enem­män syn­tiä kuin köy­hä. Juu­ri tämä es­tää il­mas­to­pääs­tö­jen to­del­li­sen vä­hen­tä­mi­sen maa­pa­lol­la. Ai­van kuin es­ti il­meis­ten yh­teis­kun­nal­lis­ten epä­koh­tien kor­jaa­mi­sen kes­ki-ajan yh­teis­kun­nis­sa.

Kes­ki-ajan maa­il­maan muu­tos tuli 31. lo­ka­kuu­ta vuon­na 1517, kun Mar­tin Lut­her nau­la­si 95 tee­siä Wit­ten­ber­gin lin­nan­kir­kon oveen. Ne koos­tui­vat puh­taas­ti ane­kau­pan kri­tii­kis­tä. Tee­si 67. esi­mer­kik­si kuu­lui: ”Aneet, joi­ta aneen­saar­naa­jat ju­lis­ta­vat "suu­rim­mik­si ar­moik­si", on to­sin pi­det­tä­vä sel­lai­si­na sii­nä mie­les­sä, et­tä ne tuot­ta­vat heil­le pal­jon ra­haa.”

Tämä on myös pääs­tö­kom­pen­saa­ti­oi­den on­gel­ma, eri­tyi­sen on­gel­mal­li­sia ovat yri­tys­ten pääs­tö­kom­pen­saa­ti­ot. Var­sin­kin, jos ra­hat ote­taan mark­ki­noin­ti­bud­je­tis­ta. Ei nii­den tar­koi­tus ole il­mas­to­toi­met vaan mark­ki­noin­ti­vies­tin­tä.

Kaik­ki tämä hä­mär­tää kä­si­tys­tä oi­ke­as­ta ja vää­räs­tä. Te­kee niis­tä suh­teel­li­sia kä­sit­tei­tä. Joi­ta voi os­taa ja myy­dä ja joil­la on hin­ta. Näin ei ole. Oi­kea ja vää­rä on poh­jim­mil­taan ab­so­luut­ti­sia asi­oi­ta. Nii­tä mei­dän pi­tää miet­tiä, jos ha­lu­am­me teh­dä hy­vää.

Lut­her ke­hot­ti vii­mei­ses­sä tee­sis­sään: ”us­ko­maan enem­män sitä, et­tä tai­vas­ten val­ta­kun­taan tul­laan mo­nen ah­dis­tuk­sen kaut­ta, kuin tuo­ta loh­du­tus­ta: ei ole mi­tään vaa­raa." Vaa­ra on. Et­si­mäl­lä to­tuut­ta ja oi­ke­aa voim­me sen vält­tää. Re­for­maa­ti­on hie­no pe­rin­tö voi mei­tä sii­nä aut­taa.

Vil­le Vauh­ko­nen

pas­to­ri