Vaat­teeksi anna se

El­lei it­se­ään hy­väk­sy tai it­sel­leen kos­kaan an­teek­si an­na, pys­tyy­kö sii­hen mui­ta­kaan koh­taan? Mil­lä­pä an­nat sel­lais­ta hy­vää toi­sil­le, mitä et ole it­se­kään mais­taa saa­nut? Ma­te­ri­an maa­il­mas­sa se on toki mah­dol­lis­ta, mut­ta on­ko myös ih­mis­mie­len sy­vyyk­sis­sä? Heik­kouk­sien kes­kel­lä tai ko­et­tu­jen vää­ryyk­sien pai­na­es­sa?

Vaat­teeksi anna se

El­lei it­se­ään hy­väk­sy tai it­sel­leen kos­kaan an­teek­si an­na, pys­tyy­kö sii­hen mui­ta­kaan koh­taan? Mil­lä­pä an­nat sel­lais­ta hy­vää toi­sil­le, mitä et ole it­se­kään mais­taa saa­nut? Ma­te­ri­an maa­il­mas­sa se on toki mah­dol­lis­ta, mut­ta on­ko myös ih­mis­mie­len sy­vyyk­sis­sä? Heik­kouk­sien kes­kel­lä tai ko­et­tu­jen vää­ryyk­sien pai­na­es­sa?

Näky­mät­tö­män kosketus

Vir­sis­tä on mo­nek­si. Kun nii­tä yh­des­sä lau­le­taan, syn­tyy par­haim­mil­laan us­kon ja osal­li­suu­den ko­ke­mus tois­ten kans­sa. Yk­sin nii­tä hy­räil­les­sään tai teks­te­jä miet­ties­sään voi kai­kes­sa rau­has­sa am­men­taa sy­väl­tä ja an­taa aja­tus­ten­sa har­hail­la. Toi­si­naan yk­si osu­va ru­non säe tar­jo­aa us­kon oi­val­luk­sia ja kul­kee mat­kas­sa pit­kään­kin.

Näky­mät­tö­män kosketus

Vir­sis­tä on mo­nek­si. Kun nii­tä yh­des­sä lau­le­taan, syn­tyy par­haim­mil­laan us­kon ja osal­li­suu­den ko­ke­mus tois­ten kans­sa. Yk­sin nii­tä hy­räil­les­sään tai teks­te­jä miet­ties­sään voi kai­kes­sa rau­has­sa am­men­taa sy­väl­tä ja an­taa aja­tus­ten­sa har­hail­la. Toi­si­naan yk­si osu­va ru­non säe tar­jo­aa us­kon oi­val­luk­sia ja kul­kee mat­kas­sa pit­kään­kin.

Kato mua!

Lau­sah­dus ”Ec­ce homo” elää elä­mään­sä lu­kui­sis­sa tai­de­te­ok­sis­sa. Al­ku­läh­tee­nä sil­le on evan­ke­liu­min koh­ta, jos­sa Pi­la­tus ei ym­mär­rä juu­ta­lais­ten us­kon­nol­li­sia syy­tök­siä Jee­sus­ta koh­taan.

Kato mua!

Lau­sah­dus ”Ec­ce homo” elää elä­mään­sä lu­kui­sis­sa tai­de­te­ok­sis­sa. Al­ku­läh­tee­nä sil­le on evan­ke­liu­min koh­ta, jos­sa Pi­la­tus ei ym­mär­rä juu­ta­lais­ten us­kon­nol­li­sia syy­tök­siä Jee­sus­ta koh­taan.

Lättyä ylä­mum­moon

An­na meil­le iloa, Her­ra, tä­nään­kin… pyy­de­tään vir­res­sä 514. Tar­kem­min vir­si­kir­jaa tut­kies­saan huo­maa, et­tä iloon ja luot­ta­muk­seen kan­nus­taa joka ai­noa lau­lu. Ne­kin, joi­den poh­ja­vi­re on va­ka­vam­pi. Va­li­tet­ta­vas­ti mu­reh­ti­mi­nen su­juu useil­la meis­tä kui­ten­kin pa­rem­min.

Lättyä ylä­mum­moon

An­na meil­le iloa, Her­ra, tä­nään­kin… pyy­de­tään vir­res­sä 514. Tar­kem­min vir­si­kir­jaa tut­kies­saan huo­maa, et­tä iloon ja luot­ta­muk­seen kan­nus­taa joka ai­noa lau­lu. Ne­kin, joi­den poh­ja­vi­re on va­ka­vam­pi. Va­li­tet­ta­vas­ti mu­reh­ti­mi­nen su­juu useil­la meis­tä kui­ten­kin pa­rem­min.

Matkalla

Ajan kul­ku on no­pe­aa. Val­lan­kin iän kart­tu­es­sa huo­maa, mi­ten jou­lut ja ju­han­nuk­set, omis­ta syn­ty­mä­päi­vis­tä pu­hu­mat­ta­kaan, kii­tä­vät vilk­kaas­ti kuin no­peu­te­tul­la tah­dil­la.

Matkalla

Ajan kul­ku on no­pe­aa. Val­lan­kin iän kart­tu­es­sa huo­maa, mi­ten jou­lut ja ju­han­nuk­set, omis­ta syn­ty­mä­päi­vis­tä pu­hu­mat­ta­kaan, kii­tä­vät vilk­kaas­ti kuin no­peu­te­tul­la tah­dil­la.