Kirkonkellot
Ritoniemen kartanoon tuli kotiopettajaksi Runebergin jälkeen nuori yliopisto-opiskelija Niilo Kustaa Malmberg. Kartanon omistaja tuolloin oli Erik Gustaf av Enehjelm. Niilo Kustaa solahti säätyläisnuorten seuraelämään sujuvasti.
Kirkkoherrana oli Karl Henrik Bergroth, monilapsisen perheen isä. Niilo Kustaata miellytti erityisesti perheen Amanda tytär. Myös pappilan perheen poikien kanssa syntyi syvä ystävyys.
Ruoveden vuoden aikana Amanda ja Niilo menivät salakihloihin.
Niilo Kustaa valittiin Pietarin Ruotsalaisen seurakunnan sairastuneelle kirkkoherralle apupapiksi. Pietarissa hän tutustui Saksasta levinneeseen evakeliseen herätysliikkeeseen ja koki voimakkaasti Kristuksen sovitustyön merkityksen.
Suomeen palattuaan hän suoritti opintonsa loppuun ja aloitti pappina Keski-Pohjanmaalla, Kalajoella.
Salakihlaus Amandan kanssa oli sovittu, mutta kun Niilo Kustaa palasi Ruovedelle kosiomatkalle, Amanda epäröi ja antoi rukkaset. Hän oudoksui miehessä tapahtunutta muutosta. Ajan myötä Amanda suostui. Nuorenparin kotipaikaksi tuli Nivala.
Niilo oli palavasieluinen julistaja. Herätys alkoi levitä, Nivalan talolliset antoivat tupansa kotiseurojen pitoon. Lähitienoon kirkot olivat sunnuntaisin tyhjät, koska väki lähti aamun sarastaessa Nivalaan kuulemaan Malmbergia.
Pyynikkilän pappilassa suurin huoli oli se, että oliko Amanda alkanut käyttää Keski-Pohjanmaan heränneille tyypillistä körttipukua. Huojentava tieto Nivalasta kuitenkin rauhotti mieliä: ”Ihan tavallisessa talonpoikaisnaisen asussa hän kylällä liikkuu.”
Niilo Kustaa ja muut herännäispapit ja talolliset saivat haasteen Kalajoen käräjille. Seurasi useamman vuoden raskas prosessi ja kovia rangaistuksia langetettiin. Tänä aikana kuitenkin liikkeen suosio vain kasvoi.
Tuomioista valitettiin eri oikeusasteisiin.Lopulta tsaari alensi talonpojille määrättyjä kohtuuttomia sakkoja, ja papisto sai puolen vuoden virkaeron.
Malmberg toi perheensä Ruovedelle. Bergrothin perikunta omisti tuolloin Peskan taloa Mustajärvellä. Paikka koettiin koko perhekunnan kesken levolliseksi ja kauneimmaksi paikaksi maailmassa.
Niilo Kustaa Malmberg siirrettiin Lapualle. Simpsiön hautausmaalta löytyy taottu rautaristi julistajan muistoksi. Pappissuku on jatkunut hänen jälkeläisissään aina näihin päiviin saakka.
Wilhelm ja Väinö Malmivaara ovat sanoittaneet useita juurevia virsiä, kuten virsi 632:
Siel kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta, ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene. Täällä ei lauluun voi saada sen ihanuutta, kuitenkin laulan ylistystä Herralle. Hän verellänsä ja hengellänsä myös minut Jumalalle lunastanut on.
Marjatta Pirttimaa
Ruovedellä on piintynyt tapa ratkaista asioita juoruamalla. Siihen sisältyy myös se, että oma mielipide muodostetaan sen mukaan, kenen kanssa ei haluta olla samaa mieltä. Ikivanhat juorut haittaavat edelleen naapurisuhteita.

Oletko avannut karkkipussin aina väärin? Vai oletko solminut kengännauhat aina väärin? Olet ehkä kävellyt aina väärin.
Oletko avannut karkkipussin aina väärin? Vai oletko solminut kengännauhat aina väärin? Olet ehkä kävellyt aina väärin.
Kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä rukoilemassa on monelle tuttu. Siinä Jeesus muistuttaa meitä, ettei ole oikein ylentää itseään, väheksyä toista ihmistä tai tuomita häntä. Rohkenen omasta kokemuksestani väittää, ettei varmasti ole kovin montaa kristittyä, joka ei jossain vaiheessa olisi ollut rinnastettavissa fariseukseen.

Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt.
Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt.
Pienen seurakunnan työntekijänä olen tottunut tekemään milloin mitäkin seurakuntaelämään liittyvää työtä, johon minulla ei ole opintojen tuomaa pätevyyttä.
Pienen seurakunnan työntekijänä olen tottunut tekemään milloin mitäkin seurakuntaelämään liittyvää työtä, johon minulla ei ole opintojen tuomaa pätevyyttä.
Otsikon huudahduksesta mieleen nousee helposti kuva henkensä puolesta armoa kaipaavasta ihmisestä, joka on jollakin tavoin joutunut alakynteen. Armon antaminen ja pälkähästä pääseminen ovat silloin jonkun sellaisen käsissä, joka on anojaansa paremmassa asemassa. Hän voi olla rikkaampi, vahvempi tai viisaampi. Onnettomaan asemaan joutuneen asiat, jopa loppuelämä, ovat silloin hänen käsissään, jolta armoa anotaan. Armon anoja ei voi tilanteessa tehdä itsensä hyväksi kovinkaan paljon. Rukoilla korkeintaan hiljaa mielessään.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Syyskuun aurinkoiset terveiset Kurusta!
Terttu Kylmäniemi
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste