Jot­kut ih­mi­set ovat eri­tyi­sen tai­ta­via luo­maan ym­pä­ril­leen luot­ta­muk­sel­lis­ta il­ma­pii­riä. Sil­miin kat­so­mi­nen, kät­te­ly, kiin­nos­tu­nut kat­se ja ys­tä­väl­li­nen ke­hon­kie­li tu­le­vat täl­lai­sil­ta ih­mi­sil­tä kuin luon­nos­taan so­si­aa­li­sis­sa ti­lan­teis­sa. Jos tä­hän vie­lä li­sää kes­kus­te­lu­kump­pa­nin ni­men muis­ta­mi­sen seu­raa­val­la ker­ral­la ta­va­tes­sa, niin hyvä mie­li­hän sii­tä koh­da­tul­le tu­lee.

Mil­lä ta­val­la Ju­ma­la ve­tää mei­tä puo­leen­sa? Pe­lon vai rak­kau­den, ran­gais­tuk­sen uhan vai ar­mon ko­ke­mi­sen kaut­ta? Tä­hän voi ku­kin vas­ta­ta vain omas­ta puo­les­taan. Jos pel­käi­sin oi­kein ko­vas­ti jo­ta­ku­ta ih­mis­tä, yrit­täi­sin par­haa­ni mu­kaan väis­tel­lä hän­tä. Jos suh­tee­ni Ju­ma­laan, Luo­jaa­ni, pe­rus­tui­si vain pel­koon, en pys­tyi­si ko­ke­maan va­paut­ta­vaa rak­kaut­ta. Yrit­täi­sin pa­e­ta.

Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la kut­suu mei­tä luok­seen rak­kau­den kaut­ta: Pel­koa ei rak­kau­des­sa ole, vaan täy­del­li­nen rak­kaus kar­kot­taa pe­lon. Mil­lais­ta tuo rak­kaus on, joka ei pe­rus­tu pel­koon? Se on ai­na­kin täyn­nä kär­si­väl­li­syyt­tä ja lem­peyt­tä, joka ei ha­jo­ta, vaan pa­ran­taa. Täy­del­li­nen rak­kaus an­taa ai­kaa toi­pua ja ti­laa kas­vul­le. Se kun­ni­oit­taa mie­len va­paut­ta ja ym­mär­tää ih­mi­sen tus­kaa.

Ih­mi­sen on jos­kus vai­kea us­koa, var­sin­kin joi­den­kin sy­vien pet­ty­mys­ten jäl­keen, et­tä joku ih­mi­nen voi oi­ke­as­ti ra­kas­taa hän­tä. Jos­kus voi ol­la vai­kea kä­sit­tää myös sitä, et­tä Ju­ma­la ra­kas­taa juu­ri mi­nua. Rak­kaut­ta täyn­nä ole­va Ju­ma­la kel­puut­taa mei­dät luok­seen joka het­ki sel­lai­si­na kuin olem­me, juu­ri täl­lai­si­na, kaik­ki ni­mel­tä kut­sut­tui­na.

Kii­tos, kun mat­kaa saa hi­taas­ti tait­taa

as­ke­lin pie­nin ja ta­val­li­sin,

on­tu­mi­nen­kaan ei kul­kua hait­taa,

pe­ril­le pää­se­vät hei­koim­mat­kin. Vk 975;5