Ur­hei­lu­jouk­ku­eil­la on omat tun­nuk­sen­sa ja hei­dän kan­nat­ta­jan­sa tun­nis­taa jo kau­kaa jouk­ku­een vä­rei­hin pu­keu­tu­mi­ses­ta. Jot­kut et­ni­set ryh­mät ja tiet­ty­jen mu­siik­ki­vir­taus­ten edus­ta­jat­kin erot­tu­vat yleen­sä sel­väs­ti ym­pä­ris­tös­tään. Olet­ko kos­kaan ih­mi­siä kat­sel­les­sa­si miet­ti­nyt mis­tä voi­si tun­nis­taa ihan ta­val­li­sen kris­ti­tyn? On­ko se edes mah­dol­lis­ta?

Kir­kois­sa ja muis­sa seu­ra­kun­nan ti­lois­sa on pal­jon­kin nä­ky­viä us­kon sym­bo­le­ja. Tun­ne­tuin ja var­mas­ti nä­ky­vin on ris­ti. Kau­las­sa ole­vas­ta ris­ti­rii­puk­ses­ta saat­taa tun­nis­taa myös kris­ti­tyn. Se on­kin eh­kä ai­nut ul­koi­nen merk­ki, jos­ta tun­nis­tuk­sen voi teh­dä. Toi­nen, har­vi­nai­sem­pi konk­reet­ti­nen merk­ki löy­tyy joi­den­kin au­ton ta­ka­luu­kun reu­nas­ta. Se on yk­sin­ker­tai­nen ka­laa muis­tut­ta­va sym­bo­li, yk­si van­him­mis­ta kris­til­li­sis­tä sym­bo­leis­ta. Kun kris­tit­ty­jä vai­not­tiin Roo­man val­ta­kun­nas­sa, he tun­nis­ti­vat toi­sen­sa piir­tä­mäl­lä ka­lan ku­van maa­han, sei­näl­le tai pöy­tään.

Pal­jaal­la sil­mäl­lä nä­ky­vien kä­sin kos­ke­tel­ta­vien merk­kien li­säk­si kai­kil­le kris­ti­tyik­si kas­te­tuil­le on kas­teen het­kel­lä kas­voi­hin ja rin­taan piir­ret­ty ris­tin merk­ki, joka tar­koit­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan jä­se­nek­si ot­ta­mis­ta. Sa­mal­la se on lu­paus asun­nos­ta tai­vaan ko­dis­sa, jon­ne muut­ta­es­saan kris­tit­ty saa vie­lä vii­mei­sen, hie­kas­ta piir­ret­tä­vän ris­tin ark­kun­sa pääl­le. Tai­vaan koti odot­taa var­mas­ti, ho­meh­tu­mat­ta, la­ho­a­mat­ta ja ar­vo­aan me­net­tä­mät­tä ja sik­si sin­ne on tur­ha kii­reh­tiä. Ei ole syy­tä aja­tel­la ole­van­sa kah­den asun­non lou­kus­sa tai hä­ve­tä kak­sois­kan­sa­lai­suut­taan.

Elä­mä on lah­ja, joka on yl­hääl­tä an­net­tu ja käy­tet­tä­väk­si tar­koi­tet­tu. Hoi­de­taan it­se­äm­me, ym­pä­ris­tö­äm­me ja toi­nen toi­si­am­me. Ol­laan ys­tä­väl­li­siä, ele­tään mu­ka­na tois­ten ilois­sa ja su­ruis­sa. Koh­del­laan toi­sia sa­moin kuin toi­vo­taan mei­tä koh­del­ta­van. An­ne­taan kris­ti­tyn nä­ky­mät­tö­män mer­kin nä­kyä hy­vyy­te­nä kaik­kea ym­pä­ril­lä ole­vaa koh­taan.

”Tääl­lä työ­ni teen, it­ken ja nau­ran, rai­vaan pel­to­ni, kyn­nän maan. Rau­han sie­me­nen kyl­vän rii­taan ja so­tiin. Ker­ran pai­kal­leen las­ken au­ran, ker­ran vil­ja­ni kor­ja­taan. Sil­loin tie­dän sen: olen tul­lut vii­mein ko­tiin! Ja­lat pi­dän mul­las­sa maa­il­man, kat­seel­la­ni tai­vas­ta ta­voi­tan. Tie­dän min­ne mat­kaa­ni teh­dä saan, olen kan­sa­lai­nen kah­den maan.” –Pek­ka Si­mo­jo­ki