Hulda tarjoaa lounasta myös kesällä.
Anu Kuivasmäki
Lounasravintola Hulda palvelee läpi kesän
Monet lounaspaikat sulkevat ovensa lomakaudeksi, mutta Honkalakodin Lounasravintola Hulda haluaa varmistaa, että maistuvaa arkiruokaa on tarjolla joka arkipäivä myös keskellä kauneinta kesää. Keittiössä panostetaan nyt erityisesti tuoreuteen ja kesäisiin raaka-aineisiin.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme tuttua, kunnollista kotiruokaa kesäisellä silauksella. Hyödynnämme ruokalistoillamme parhaamme mukaan kesän satokauden herkkuja, kertoo Honkalan toiminnanjohtaja Marjut Grönlund.
Lounas on katettuna arkisin maanantaista perjantaihin kello 11–13.
Lounasravintola valmistaa myös kotiaterioita, joita kuljetetaan kotiovelle tilauksesta arkisin.Tulevan viikon ruokalistalta voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta.
– Valmistamme tilauksesta myös tarjottavat kokouksiin, illanviettoihin ja monenlaisiin juhlatilaisuuksiin. Myös omat tilamme ovat varattavissa yksityistilaisuuksia varten, Grönlund muistuttaa.



