Mari Pääk­kö­nen, 50, opis­ke­li pa­pik­si ai­kui­si­äl­lä ja työs­ken­te­li sa­mal­la myy­jä­nä su­per­mar­ke­tis­sa.

Nyt hän työs­ken­te­lee Ruo­ve­den ja Vir­tain seu­ra­kun­nis­sa – ja pi­tää työ­tään par­haa­na mah­dol­li­se­na, vaik­ka myyn­ti­työ­kin oli mu­ka­vaa.

Pa­pin ar­jes­sa on mo­nen­lai­sia maus­tei­ta. Aa­mul­la voi pi­tää har­tau­den Hel­ve­tin­ko­lul­la, il­lal­la neu­loa kark­ki­pai­taa ko­ti­soh­val­la – tai ke­rä­tä kym­me­nen lit­raa mus­ti­koi­ta ja teh­dä niis­tä mus­tik­ka-va­del­ma ku­nin­ga­tar­hil­loa.

Pääk­kö­nen ker­too tyk­kää­vän­sä myös puu­tar­ha­puu­his­ta ja hyö­ty­kas­veis­ta, vaik­ka tänä ke­sä­nä ei ole ol­lut kas­vi­maa­ta lain­kaan. Ajan vie ni­mit­täin vuo­den van­ha lab­ra­do­ri­nou­ta­ja Al­fa.

– Sen kans­sa käy­dään len­kil­lä ja koi­ra­kou­lus­sa. Al­fa on myös mel­koi­nen apu­lai­nen puu­tar­has­sa. Minä nyp­päi­sen rik­ka­ruo­ho­ja, Al­fa ot­taa ne ja lop­pu­kä­sit­te­lee, nau­rah­taa Pääk­kö­nen.

Al­fa on myös mel­koi­nen apu­lai­nen puu­tar­has­sa. Minä nyp­päi­sen rik­ka­ruo­ho­ja, Al­fa ot­taa ne ja lop­pu­kä­sit­te­lee.

Mari-pa­pin kä­sis­sä py­sy­vät myös ku­din­pui­kot. Työ­ka­ve­ri an­toi Fa­ze­rin kark­ki­bo­xin, jos­sa oli lan­gat ja oh­jeet kark­ki­pai­taan.

– Var­maan vuo­den päi­vät olen sitä teh­nyt ja nyt vain hi­hat puut­tuu!

Vuo­den­vaih­teen jäl­keen Ruo­ve­den ja Vir­tain seu­ra­kun­nat yh­dis­ty­vät Tar­jan­teen seu­ra­kun­nak­si. Mari ym­mär­tää, et­tä muu­tos voi tun­tua ki­pe­äl­tä.

– It­se en kos­kaan työs­sä­ni ajat­te­le, kun olen ih­mis­ten kans­sa, et­tä ol­laan­ko ruo­ve­si­läi­siä vai vir­to­lai­sia. Seu­ra­kun­ta on sitä var­ten ole­mas­sa, et­tä koh­da­taan ih­mi­set elä­män eri vai­hees­sa. Se ei tule muut­tu­maan.

Hän on asu­nut pit­kään Vir­roil­la, mut­ta su­ku­juu­ria on myös Ruo­ve­del­lä. Yh­dis­ty­mi­sen hän odot­taa tuo­van mon­ta hy­vää asi­aa tul­les­saan.

It­se en kos­kaan työs­sä­ni ajat­te­le, kun olen ih­mis­ten kans­sa, et­tä ol­laan­ko ruo­ve­si­läi­siä vai vir­to­lai­sia.

Työ on yl­lät­tä­nyt po­si­tii­vi­ses­ti. Pa­ras osa on yh­teis­ten het­kien ja­ka­mi­nen – ku­ten se Hel­ve­tin­ko­lun har­taus, jon­ne ”saa­tiin kä­vel­lä yh­des­sä, lau­les­kel­la ja ol­la yh­des­sä”.

– Mo­nen­lai­sia koh­taa­mi­sia ih­mis­ten kans­sa. On tosi iha­naa saa­da ol­la pap­pi­na, saa ol­la ih­mis­ten lä­hel­lä sekä su­rul­li­sis­sa ja ras­kais­sa het­kis­sä ja myös niis­sä iloi­sis­sa ja iha­nis­sa, Mari ku­vaa.

Opin­not Itä-Suo­men yli­o­pis­tos­sa työn ohes­sa oli­vat tiuk­kaa ai­kaa. Har­ras­tuk­set jäi­vät si­vuun, mut­ta nyt ne löy­ty­vät pik­ku­hil­jaa ta­kai­sin.

Vii­den­kym­pin merk­ki­pyl­väs tuo rau­hal­li­suut­ta:

– Ihan ter­ve­tul­lut vuo­si­kym­men tämä tu­le­va 50-60.

Tot­ta­kai sitä ym­mär­tää, et­tä ei enää ihan tyt­tö­nen ole. Huo­maa, et­tä kun ui­ma­hal­li­reis­sun ot­taa pi­dem­män kaa­van kaut­ta, niin seu­raa­va­na yö­nä tar­vii sär­ky­lää­ket­tä – pa­lau­tu­mi­nen on toi­sen­lais­ta.

Kun ky­syn, mitä Mari sa­noi­si pa­ri­kymp­pi­sel­le it­sel­leen, vas­taus al­kaa he­le­äl­lä nau­rul­la.

– Sa­noi­sin sem­moi­set vin­kit, et­tä älä ai­na ole niin kop­pa­va ja kär­käs, kun et joka ju­tus­ta kui­ten­kaan kaik­kea tie­dä.

Mari-pap­pi 50 vuot­ta -kon­sert­ti pe 22.8. klo 18 Vir­tain kir­kos­sa. Kak­ku­kah­vit Vir­tain srk-ta­lol­la.