Sirkku Somero
Kesän juhla jatkuu vielä
Heinäkuussa on saatu juhlittua muutamat viime kesältä peruuntuneet yhdistysten vuosijuhlat. Ensi viikonloppuna on vuorossa vielä Pihlajalahden nuorisoseuran sata plus yksi -juhlakonsertti, jossa tunnelma on taatusti huumaava.
Kesä ja juhlat jatkuvat siis vielä. Nyt pääsee myös pitkästä aikaa laulamaan yhdessä, kun Teatteriyhdistys järjestää koko iltapäivän mittaisen mahdollisuuden yhteislauluun ja karaokeen Pyynikkilässä. Taidenäyttelyissäkin kannattaa pyörähtää. Viljamakasiinissa näyttelyt vaihtuvat tiuhaan. Nyt siellä saa ihailla Taideyhdistyksen jäsenten kädenjälkeä.
Jotta yhteiskunnan avautuminen jatkuisi kohti normaalimpaa arkea, rokotusten ottaminen on tärkeää, muistutetaan Keiturin Sotesta. Vaikka lomalla ollaankin, kannattaa pitää kiinni rokoteajastaan, jos sellainen osuu kohdalle. Nuorempiakin odotellaan vuorollaan piikille. Jos ei ole kovin huolissaan omasta sairastumisestaan, ehkä motivaatiota lisää tieto siitä, että rokotteella suojaa paitsi itseään, myös muita.