Rol­laat­to­ri­mars­sil­la ruo­ve­si­läi­set nos­ti­vat esiin huo­len sii­tä, kuka pi­tää van­hus­ten puol­ta.

Ky­sy­mys ei ole pel­käs­tään ter­vey­des­tä, hy­vin­voin­nis­ta ja hoi­vas­ta. Ikäih­mi­set usein ohi­te­taan, kun teh­dään pää­tök­siä, jot­ka kos­ke­vat hei­dän ar­ke­aan ja pal­ve­lu­jaan. Har­maan­tu­vat ha­lu­a­vat nä­ky­viin, sa­noa sa­nan­sa, tul­la kuul­luk­si – he ha­lu­a­vat vai­kut­taa.

Jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa van­hat ih­mi­set pel­kis­ty­vät usein me­no­e­rik­si, hoi­van tar­vit­si­joik­si ja ti­las­to­jen ri­veik­si.

Se on ko­vin ka­pea nä­kö­kul­ma. Ruo­ve­del­lä­kin nä­em­me hy­vin konk­reet­ti­ses­ti, et­tä elä­kei­käi­sis­sä on vir­taa. Mikä on se va­paa­eh­tois­työ, jos­sa sel­kä­ran­ka­na ovat jot­kut muut ikä­luo­kat kuin yli kuu­si- tai seit­sen- tai jopa kah­dek­san­kymp­pi­set?

Joil­le­kin meis­tä elä­mä tuo pyy­tä­mät­tä koh­dal­le uu­den työn, omais­hoi­ta­juu­den. Se on ras­kas ja ar­vo­kas pes­ti, jota yh­teis­kun­nan­kin soi­si ar­vos­ta­van ja tu­ke­van.

Ar­vo­kas van­huus tar­koit­taa hoi­van li­säk­si myös yh­tei­söön kuu­lu­mis­ta ja sii­hen osal­lis­tu­mis­ta niin pit­kään, kuin pys­tyy ja ha­lu­aa. Jo­kai­nen meis­tä ha­lu­aa tul­la näh­dyk­si. Sik­si rol­laat­to­ri­mars­sin ky­sy­mys kos­kee mei­tä kaik­kia.

En­tä sit­ten ne het­ket, jol­loin oma ää­ni ei enää kan­na, muis­ti hor­juu tai voi­mat hii­pu­vat. Sil­loin ky­sy­mys kuu­luu: kuka pi­tää huol­ta? Se et­tä vas­tuun­kan­ta­ja löy­tyy, on yh­tei­sön ja yh­teis­kun­nan mit­ta.