Kolumni
Kun meille tuli televisio joskus 1960-luvun taitteessa, sieltä ei tullut muistaakseni kuin Kylli-täti ja Kamerakierros. Luonto-ohjelmia en muista nähneeni, ellei nyt sitten viimeksi mainitussa näytetty muutamaa minuuttia hassua, kesyä harakkaa istumassa jonkun olkapäällä tai pätkää kevätmuuttavista joutsenista aurana mustavalkoisella taivaalla. Radiosta puolestaan tuli ohjelmaa, jossa kuunneltiin linnun ääniä.
Ensimmäiset muistikuvani televisiossa esitetyistä varsinaisista luontodokumenteista ja -sarjoista ovat vasta noin 30 vuoden takaa, kun omat lapseni seurasivat lasten katseluaikaan eläimistä kertovia ohjelmia. Totuin silloin toimimaan sensuurina ja vaihtamaan kanavaa aina, kun ohjelman sisältö muuttui ikäväksi. Ja sen se teki lähes joka kerta: milloin pörröisiä eläimen poikasia uhkasi joku himputin haukka dramaattisen musiikin säestyksellä, tai sitten pentu eksyi tai emo hylkäsi sen.
Juonen käänteet tietysti tuovat kertomukseen jännitystä ja toimintaa, ja ohjelmien tekijät oletettavasti noudattavat vanhaa kunnon draaman kaarta: ohjelmassa pitää olla alku, ristiriita, ratkaisu ja loppu. Ristiriita tuppaa useimmiten kuitenkin olemaan uhka tai vaara, eikä lopputulos ole aina erityisen mukava. Niinhän se luonnossa usein menee, mutta en haluaisi sitä yksityiskohtaisesti katsoa – riittää että tiedän sen. Olen toki nähnyt kelpo kuvausta eläinten elämästä ilman raatelua tai jatkuvaa uhkaakin, mutta aika harvoin. Aikoinaan joku lapsistani ehti aina järkyttyä kyyneliin asti, jos olin liian hidas etsiytymään toisen kanavan pesuainemainokseen.
Luontodokumenttien perusmuoto ei liene kymmenien vuosien aikana muuttunut: kuvat ja tekniikka ovat tosin nykyään mahtavan hienoja, mutta itse tarina vaatii vieläkin kanavahyppelyä. Siinä vaiheessa, kun lempeä-ääninen kertoja toteaa: ”Vesilinnun poikasen elämä kulkee vaarasta toiseen…” tai ”Karhut heräilevät – poikasilla on edessään vaaran vuosi…” poistun kyydistä. Osaan jo aavistaa, mitä tapahtuu, kun kuulen lauseen: ”Poikaset katsovat maailmaa ensi kerran silmät avoinna, eivätkä aavista…”.
Ei minusta ole katsomaan, miten hai käy hylkeen kimppuun, tai käärme vetää tiaisen poikasia kitaansa. Oikeastaan minulle sopisi parhaiten dokumentti, jossa kerrotaan: tässä muurahainen menee, tässä se kantaa tikkua, tässä se taas menee ja on ihan tyytyväinen muurahaisuuteensa. Eikä kukaan hyökkää sen kimppuun tai astu isolla saappaalla päälle.
Haluaisin ilman muuta katsoa luonto-ohjelmia ja eläinten elämää, niin itse kuin lastenlasteni kanssa, mutta ilman jatkuvia ikävyyksiä. Siksi toivonkin, että näiden dokumenttien ohjelmatietoihin kirjattaisiin uhkatiedot: poikaset vaarassa 2 kertaa, hyökkäys 2 kertaa ja joku joutuu syödyksi 1 kerta.
Siivosin varastoa ja mietin jälleen kerran, mitä maailmassa minun pitäisi tehdä parille isolle ja erilaisia karvaelukoita täynnä olevalle jätesäkille, jotka ovat pyörineet mukanani muuttaessani ensin omakotitalosta neljän huoneen rivariasuntoon ja sieltä vielä kaksioon. Käyn aina pussien sisällön läpi: lammas Ilppo-Ilppo-Ilppo, lehmä Pikku-Lilli, porsas Nasuliini, kotkan tapainen Anni, joka oli naimisissa puolta pienemmän Pentti-variksen kanssa…
Siivosin varastoa ja mietin jälleen kerran, mitä maailmassa minun pitäisi tehdä parille isolle ja erilaisia karvaelukoita täynnä olevalle jätesäkille, jotka ovat pyörineet mukanani muuttaessani ensin omakotitalosta neljän huoneen rivariasuntoon ja sieltä vielä kaksioon. Käyn aina pussien sisällön läpi: lammas Ilppo-Ilppo-Ilppo, lehmä Pikku-Lilli, porsas Nasuliini, kotkan tapainen Anni, joka oli naimisissa puolta pienemmän Pentti-variksen kanssa…
Ensimmäinen muistoni metsästä on lapsuuteni kesäpaikalta. Poimin sieltä noin nelivuotiaana mustikoita emalimukiin. Ne käytettiin äidin tekemään piirakkaan tai syötiin maidon ja sokerin kanssa.
Ensimmäinen muistoni metsästä on lapsuuteni kesäpaikalta. Poimin sieltä noin nelivuotiaana mustikoita emalimukiin. Ne käytettiin äidin tekemään piirakkaan tai syötiin maidon ja sokerin kanssa.
Olisi ihan mukava keskittyä välillä johonkin muuhun kuin koronavirukseen, mutta kun se on nyt kohta jo puoli vuotta pysynyt maisemissa, ei siitä pääse eroon – ei vaikka asuu paikkakunnalla, jossa en tiedä kenenkään siihen sairastuneen.
Olisi ihan mukava keskittyä välillä johonkin muuhun kuin koronavirukseen, mutta kun se on nyt kohta jo puoli vuotta pysynyt maisemissa, ei siitä pääse eroon – ei vaikka asuu paikkakunnalla, jossa en tiedä kenenkään siihen sairastuneen.
Kuopiossa asunut, karjalaissyntyinen tätini sanoi muinoin, että on niin mukava tulla Turkuun käymään, kun ei tarvitse kätellä. Savossa se oli tapana, Varsinais-Suomessa ei, ja siksi minäkään en sitä lapsena oppinut.
Kuopiossa asunut, karjalaissyntyinen tätini sanoi muinoin, että on niin mukava tulla Turkuun käymään, kun ei tarvitse kätellä. Savossa se oli tapana, Varsinais-Suomessa ei, ja siksi minäkään en sitä lapsena oppinut.
Päreeni on lujilla! Johtuu koneista, sillä tietotekniikka on alkanut sanoa sopimuksia irti ihan omatoimisesti. Tai melkein.
Päreeni on lujilla! Johtuu koneista, sillä tietotekniikka on alkanut sanoa sopimuksia irti ihan omatoimisesti. Tai melkein.
Kun näpsäytän puhelimestani auki nettiselaimen, siihen tulee ilmoitus: ”Sinulle valitut artikkelit.” Sen jälkeen näen listassa kymmenen eri medioiden verkkosivuilta napattua uutista. Kuka ne minulle on valinnut, ja miksi juuri ne?
Kun näpsäytän puhelimestani auki nettiselaimen, siihen tulee ilmoitus: ”Sinulle valitut artikkelit.” Sen jälkeen näen listassa kymmenen eri medioiden verkkosivuilta napattua uutista. Kuka ne minulle on valinnut, ja miksi juuri ne?
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste