Karjulankosken patoa ei ole käytetty sen alkuperäisessä tarkoituksessa vuosikymmeniin, ja sen kunto on arvioitu tyydyttäväksi jo 15 vuotta sitten. Talousarvioesitys sisältää ensi vuodelle 80 000 euroa padon purkamisesta aiheutuviin kuluihin. Kaupunginvaltuusto tekee päätöksensä 11. marraskuuta.
Karoliina Laikio
Esitys: uusi yhtenäiskoulu valmistuu ja senioreiden kuntoilualueen perustaminen Kurussa aikaistuu
Ylöjärven kaupunginhallitus on tehnyt esityksensä Ylöjärven ensi vuoden talousarvioksi ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelmaksi. Jo aikaisemmin julkaistu kaupunginjohtajan esitys muuttui kaupunginhallituksen kokouksessa 28. lokakuuta yhden investoinnin osalta. Sen ansioista Kurun seniorikuntoilualueen investointimääräraha 50 000 euroa siirrettiin vuodelta 2028 aikaisemmaksi, vuoteen 2026.
Kaupunki investoi Kuruun myös uuden yhtenäiskoulun muodossa, jonka rakennus on parhaillaan käynnissä. Isot kouluhankkeet jatkuvat Ylöjärvellä ensi vuonna, jolloin myös uuden Kurun yhtenäiskoulun on määrä valmistua. Kokonaisuudessaan yhtenäiskouluun investointi on suuruudeltaan 8,1 miljoonaa euroa, kalustoinvestointeja sinne on suunniteltu tehtäväksi 170 tuhannella eurolla.
Talousarvioesitys sisältää myös Karjulankosken padon purkamisen, jonka kuluihin on esitetty 80 tuhatta euroa. Kaupunki on jo aikaisemmin tänä keväänä julkaisut hankintailmoituksen koskien Karjulankosken padon vesiluvan rauettamiseen ja patorakenteiden poistamiseen tarvittavien selvitysten laatimista.
Kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta kokouksessaan 11. marraskuuta. Esitys sisältää sekä investointeja että talouden tasapainotukseen liittyviä toimia. Esimerkiksi vielä ensi vuodelle ei esitetä veronkorotuksia, mutta vuonna 2026 on jo tässä vaiheessa suunniteltu tehtäväksi 0,5 prosentin tuloverokorotus. Edellisen kerran tuloveroprosenttia korotettiin tälle vuodelle sen noustessa 0,54 prosenttiyksikköä.
Ylöjärven kaupungin toimintakulut vuonna 2025 ovat 127,2 miljoonaa euroa. Vuosikatteeksi muodostuu 4,5 miljoonaa euroa ja tilikauden alijäämäksi 4,96 miljoonaa euroa. Kaupunki ennakoi kasvavansa ensi vuonna 200 asukkaalla. Ensi vuoden lopussa ylöjärveläisiä olisi yhteensä 33 980, ja väestönkasvu olisi 0,6 prosenttia.