Hidasta elämää -festivaalin lauantai-illan kruunasi Arppa. Sateen uhka sai artistit vaihtamaan sähköiset instrumenttinsa akustisiin. Ruovedellä meiniki oli leppoisa ja kiireetön. Kuultiin muun muassa ”Kavereita, Hilma”, ”Kartta väärinpäin”, ”Hauki” ja yleisön pyynnöstä ”Hiekkasäkki aivojen tilalla”.
Sirkku Somero
Hidasta elämää – puutarhajuhla toi lempeää voimaa arkeen – Uskallanko unelmoida? Miten syvennän parisuhdettani? Mistä löydän intohimon elämään ja kumppaniini?
Vuoden varrelta
Hidasta elämää -festivaali keräsi satamäärin mielen hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä laajennettuun perhejuhlaan Vinhan puutarhaan. Kotoisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä pysähdyttiin arjen hektisyydestä kuuntelemaan ja keskustelemaan, syvennyttiin omaan mieleen. Festivaalin teemat herättelivät miettimään omaa oloa ja asennetta sekä itseensä että muihin.
Puhetta tukivat harjoitukset ja työpajat. Katri Syvärisen ja Teemu Syrjälän ohjauksessa tutkittiin, mitä tuntemuksia ja oivalluksia syntyy vapaasta liikkeestä. Toinen työparin luento kuljetti matkalle intohimon juurille ja sisälsi myös kehollisia harjoituksia yhdessä ja yksin.
Toimittajana aikaisemmin työskennellyt henkisen hyvinvoinnin valmentaja ja joogaohjaaja Katri Syvärinen veti Taikasanoja-kirjoitustyöpajan, jossa tutkiskeltiin, mitä intuitiivisen käsin kirjoittamisen menetelmällä voi itsestään löytää. Syvärisen johdolla aloitettiin myös aamu hitaan, lempeän joogan ja venyttelyjen merkeissä.
Parisuhteen tunneilmaisua pohdittiin Eevi Vuoriston ja Marika Rosenborgin luennolla ja työpajassa.
Koska kyse oli kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, mukana oli tietysti myös musiikkia, taidetta ja ruokaa.
Hidasta elämää -yhteisön perustaja Pequ Nieminen loi kirkon miljöössä tunnin mittaisen rauhoittumisen ja meditaation hetken tutuista kappaleista ja luonnonäänistä. Valoa-äänimatkasta osa oli peloista kertova Ville Juurikkalan ääniteos.
Pequ Niemisen luomassa äänimatkassa oli osansa valokuvaajana tunnetun Ville Juurikkalan kivusta inspiroituvassa ääniteoksessa. Kuuntelijoita oli kirkon viileydessä noin 160.
Sirkku Somero
Viikonlopun odotettu taiteilijavieras Arppa vastaili ennen keikkaa lippalakkinsa suojasta Sanna Wikströmin kysymyksiin. Molemmat illat päättyivät diskoiluun Ritoniemen tallin ylisillä.
Festivaalin järjestivät yhteistyössä Hidasta elämää -yhteisö ja Vinhan kirjakauppa. Tapahtuma järjestetään uudestaan ensi vuonna kesäkuun puolenvälin paikkeilla.
Juttu julkaistu ensimmäistä kertaa 20.6.2024
Sydämen seksi on yksinkertaista
Hidasta elämää
Mitra Vasaran luento lauantai-aamuna aloitettiin kirjailija kukkakruunauksella sen kunniaksi, että Vasaran tuorein teos on juuri ilmestynyt.
Sydämen seksi on Vasaran mukaan kokonaisvaltaista nautintoa, ei vain fyysistä tyydytystä.
– Voit syödä kylmiä ranskalaisia, jos on nälkä. Onhan sekin ruokaa, mutta ei hyvää sellaista, vertaa Vasara seksiä mekaanisena suorituksena sydämen seksiin.
Kaikkein tärkein osa-alue hyvässä, syvässä seksikokemuksessa on läsnäolo, joka ei ole mikään maaginen tila, johon pääsee vain mietiskelyllä tai joogalla.
– Se on yksinkertaista. Pitää vain rentoutua ja olla oma itsensä.
Mitra Vasara (vas.) kertoi Sanna Wikströmin haastattelussa, mistä on kyse sydämen seksissä.
Sirkku Somero
Nykyihmiselle päässä eläminen on haaste, kehollista olemista ja sydämen yhteyttä voi olla siksi vaikea tavoittaa.
– Me vain reagoimme kaikkeen.
Jatkuvaa tyytymättömyyttä, jonkun saavuttamattoman tavoittelua voi rauhoittaa kiitollisuuden ja läsnäolon harjoituksilla. Kiitollisuus elämään ei Vasaran mielestä tarkoita ylenmääräistä, päälleliimattua positiivisuutta, vaan taitoa panna merkille ne pienet asiat, jotka juuri nyt ovat hyvin.
Rentoutuminen ennen seksiä saa kokemuksen syvemmäksi.
– Moni voi ajatella, että juuri se seksi rentouttaa, mutta minusta perempi on rentoutua ennen seksiä. Mene vaikka metsäkävelylle, kehoittaa Vasara.
Seksin suorittamisesta jollakin tietyllä tavalla on yhteyden kannalta haitallista.
– Jos ajattelee, että pitäisi olla villi, voi siitäkin tulla paineita. Ole armollinen itsellesi, etsi sydämen seksihetki. Lähde lempeydellä liikkeelle.
Tunteita ei pidä laastaroida pois
pelko
Harri-Pekka Pietikäinen ja Eija Hinkkala tarkastelivat perjantain luennollaan pelkoa. Lähtökohtana on se, että tunteminen on tervettä, tunteita ei pidä laastaroida tai pakottaa pois.
Asennettaan on mahdollista muuttaa, aivot muovautuvat koko iän.
– Joskus minulle sanotaan, että ”mä nyt vaan olen tällainen”, mutta muuttuminen ja kasvun asenne on mahdollinen, sanoi Hinkkala.
Pelko voi rajoittaa ihmistä, mutta se voi myös kehittää. Mielen mekanismi on sama.
Petikäinen huomautti, että pelko ei välttämättä koske asiaa, joka ensimmäiseksi ajattelee, vaan pelko voi olla syvemmällä. Esimerkkinä hän ottaa hämähäkkipelon.
– Jos on lapsena nähnyt äidin pelkäävän hämähäkkiä, voi olla, että lapsella pelko onkin äidin menettämisen pelkoa, ei sen hämähäkin.
Pelko voi myös piiloutua muihin tunteisiin, vaikkapa aggressiivisuuteen.
Hylkäämisen pelko imetään lapsuudessa. Se tunne, että ei riitä, ei kelpaa sellaisena kuin on. Seurauksena on jatkuva miellyttämisen tarve.
Hinkkala esittelee korvaamisen menetelmän ja muistuttaa, että ajatukset ovat vain ajatuksia, useinkaan ne eivät ole totta.
– Voimme valita ajatuksiamme. Voi miettiä, miten voi antaa saman hyvän itselleen, mitä haluaa muille.
Koska suomalaisten ehkä suurin arvo on rehellisyys, Hinkkala kysyy, onko miellyttäjä todella rehellinen, onko hän rehellinen itselleen tai muille?
Pietikäinen muistutti tunteiden tarttumisesta yhteisössä, vaikka työpaikalla. Palaverissa huonolla tuulella oleva kollega voi levittää tunteen tahtomattaan muihin. Jos tilanteen huomaa, voi yrittää tasapainottaa tilannetta positiivisuudella.
– Voimakkain tunne voittaa aina, summaa Pietikäinen.
Mielen varjoista voi nousta, vaikka pimeys kestäisi pitkään
masennus
Miia Moisio puhui tummista aiheista: masennuksesta, uupumuksesta, ahdistuksesta. Hän kertoo omasta kokemuksestaan, että syvissä vesissä kului 30 vuotta. Siksi hän myös tietää, että nousu valoon on mahdollinen pitkänkin kärsimyksen jälkeen.
Masennuksen ja uupumuksen takana on usein pitkällinen stressi, joka voi olla keräytynyt lapsesta saakka.
– Eritysherkkä lapsi on erityisen haavoittuva, sanoo Moisio.
– Masennus on hermoston äärimmäinen tila. Herkkä lapsi voi olla kovilla jo lapsena.
Miia Moisio puhui mielen mustista kohdista masennuksesta, häpeästä ja surusta. Hän lähestyy aihettaan niin kokemusasiantuntijana, tunnelukkoterapeuttina, pappina kuin kirjailijanakin.
Sirkku Somero
– Me kaikki olemme lapsena valopalloja, mutta ajan kuluessa elämän eräreppuun kertyy täyttymättömiä odotuksia ja toiveita, kohtaamattomia tunteita.
Mielen tiedostamaton on kuin kellari, jossa tavaraa on huiskin haiskin, itselle näkymättömissä, mutta olemassa ja vaikuttamassa.
– Sitä kellarikerrosta on hyvä lapioida. Mitä enemmän kaivaa, sitä keveämmäksi elämä tulee.
Tunnelukot syntyvät lapsuudessa ja nuoruudessa, kun lapsen tarpeet eivät täyty. Ne ovat tiedostamattomia selviytymiskeinoja ja sellaisena tarpeen. Tunnelukkojen avaaminen auttaa ottamaan vastuuta aikuisesta itsestään ja toiminnastaan.
Tarjoilemme itse itsellemme asioita, joita vaille olemme jääneet.
Moisio kuvaa, että ihmiset ovat kuin juustonaksuja pussissa, jossa jokainen naksu ponnistelee päästäkseen lähemmäksi pussin suuta. Empatiaa ei tässä tuoksinassa tunneta. Herkille ihmisille tilanne on kuormittava.
– Jotkut meistä syntyvät pussin ulkopuolelle. Tunnemme olevamme vääränlaisia, yritämme muuttua, yritämme ymmärtää, mikä on tuon naksupussin ponnistelun tarkoitus. Sisäinen puhe on ankaraa, stressitaso nousee, koko keho on jumissa ja hormonitoiminta sekaisin.
Moision mukaan vastaukset löytyvät ihmisestä sisältä.
–Tarjoilemme itse itsellemme asioita, joita vaille olemme jääneet. Tärkeä on hyväksyä kaikki tunteet ja asettaa rajat. Herkkien supervoima on myötätunto ja rakkaus.
Lisää kuvia Hidasta elämää -festivaalilta.
