Merkillistä aikaa…
Maija Asunta-Johnston
Kaikkien niitten vuosien ajan, jotka olen Wienissä asunut, olen aina tullut kesällä Suomeen, matka kuuluu yksinkertaisesti vuosiohjelmaani, tarvitsen talven aikana tietoa siitä, että voin kesällä istuskella mökin verannalla ja tuijottaa järveä, seurata joutsenten lipumista sen pinnalla, kiikaroida kuikkapariskuntaa ja pulahtaa saunan jälkeen puhtaaseen, pehmeään veteen. Tänä vuonna en tiedä vieläkään, voinko tulla Suomeen tai paremminkin, onko se viisasta. Merkillistä aikaa!
Sisareni vakuuttavat minulle, ettei Suomessa ole tällä hetkellä mitään vaaraa sairastua koronaan, ja uskon heitä. Mutta sairastumista en niinkään pelkää, vaan sitä, etten pääsisikään lomani jälkeen enää palaamaan mökilleni Unkarin Várbalogiin.
Minulla on kaikki nämä vuodet ollut Suomen passi jo yksin siitä syystä, että tunnen yhä olevani suomalainen. Se on tunnetusti yksi parhaista passeista maailmassa siinä mielessä, että sen kanssa voi käytännöllisesti katsoen matkustaa melkein minne vain ilman, että tarvitsee hankkia viisumia. Koskaan ennen minulla ei ole ollut ongelmia passini takia, mutta ajat ovat muuttuneet. Ei suomalainen Unkariin ajaessaan sentään viisumia tarvitse, mutta pelottavan tiukasti nuori rajapoliisi passiani joskus tutkii:
– Eikös Suomi ole osa Skandinaviaa, hän saattaa kysyä. Onko Suomi EU-maa?
– On, on, vastaan, ja kun ymmärrän heti yskän, lisään vielä, ettei Suomi ole osa Ruotsia enkä ole viime aikoina käynyt siellä päinkään.
– No, hyvä on, hän sanoo ja viittaa minua jatkamaan matkaa.
Saattaa olla kyse siitä, että sille pienelle rajalle Albertkazmérpusztassa, jonka läpi ajan Várbalogiin tullessani, pannaan töihin nuoria, vasta lyhyestä koulutuksesta päässeitä rajamiehiä – ainakin ne pojat ovat kaikki nuoria – jotka ovat epävarmoja niin ammatin vaatimuksista kuin, hm, Euroopan maantiedosta, ja näyttääkseen päteviltä he ovat tiukkoja ja tärkeitä, selkokielellä tärkeileviä. Mutta rajamiehiä he ovat ja heillä on oikeus päättää, saanko ajaa rajan yli vai en.
Entä jos Suomesta palatessani en enää pääsekään maalle, Várbalogiin?
Toinen ongelma on se, että kun Unkari on (virallisten koronatietojen mukaan) selvinnyt tähän mennessä hyvin pandemiasta, niin se aikoo vastaisuudessakin pitää tartuntakäyrän matalana. Itävallassa sairastumistapausten määrä on uhkaavasti taas kasvussa ja trendi näyttää jatkuvan; sen seurauksena tämän viikon perjantaina tulee uudelleen voimaan määräys käyttää kasvomaskia marketeissa, postissa ja apteekeissa. Unkarin hallitus saattaa tässä tilanteessa milloin tahansa päättää sulkea rajan Itävallan suuntaan, idästä päin tuleville on jo pantu tiettyjä rajoituksia.
Olen koko koronakevään ja -kesän ajan ollut iloinen siitä, että voin asua maalla. Entä jos Suomesta palatessani en enää pääsekään maalle, Várbalogiin?
Tietysti mieleni pohjalla on pelko siitäkin, että täyteen ahdetussa lentokoneessa on joku viruksen kantaja. Ei lyhyillä matkoilla mitään etäisyysmääräyksiä noudateta, joka ikinen paikka täytetään, se on lentoyhtiöille taloudellisesti kannattavampaa. Lentoja on vähän, koneet eivät nouse maasta puolityhjinä. Sitä paitsi muistan erään suomalaispariskunnan tarinan: he sairastuivat koronaan maaliskuun alussa, aivan taudin leviämisen alkuvaiheessa, eivätkä mielestään saaneet Wienissä tarpeellista hoitoa: heitä ei otettu sairaalaan, kuten he olisivat halunneet. Niinpä he varasivat liput Helsinkiin lentävään koneeseen: saimme viimeiset paikat, he iloitsivat.
Kerrottiinko heille, että mukana oli sairaita ihmisiä?
Tunnen pariskunnan. Luin heidän tarinansa facebookista ja jäin miettimään, mitä tapahtui muille koneessa olleille. Kerrottiinko heille, että mukana oli sairaita ihmisiä? Tiesikö lentoyhtiö siitä? Tuskinpa. Ei ainakaan silloin vielä ollut lentokentillä mitään tarkastusta, jokainen, joka oli lipun varannut, pääsi koneeseen.
Kuulin juuri Itävallan uutisista, että koronaan sairastunut nainen, joka oli rikkonut karanteenimääräyksiä ja mennyt postiin ja kauppaan ilman kasvonaamaria, on saanut puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja 800 euron sakot.
Koronan kanssa ei ole leikkimistä, se on varma asia, kaikki muu saattaa näinä aikoina olla epävarmaa.
Hajamietteitä koronaviikoilta
Olen ollut kohta neljä kuukautta mökilläni Unkarissa, käväissyt tosin jo pari kertaa Wienissä, mutta palannut nopeasti tänne hiljaisuuteen. Tuleekohan minusta erakko: huomaan viihtyväni täällä yhä paremmin. Mikä onni, että korona iski Eurooppaan keväällä eikä syksyllä, ajattelen, ja sama ajatus on takuulla käväissyt monen muunkin mielessä.
Hajamietteitä koronaviikoilta
Olen ollut kohta neljä kuukautta mökilläni Unkarissa, käväissyt tosin jo pari kertaa Wienissä, mutta palannut nopeasti tänne hiljaisuuteen. Tuleekohan minusta erakko: huomaan viihtyväni täällä yhä paremmin. Mikä onni, että korona iski Eurooppaan keväällä eikä syksyllä, ajattelen, ja sama ajatus on takuulla käväissyt monen muunkin mielessä.
Koronakaranteenissa Unkarissa
Elämäni koronakaranteenissa Unkarin mökillä alkaa vakiintua. Tulin tänne 10. maaliskuuta, ja muutaman päivän päästä raja Itävaltaan suljettiin hermeettisesti. Se tarkoittaa sitä, että ns. pienet rajat varustettiin betoniporsailla ja muilla suluilla ja epävirallisilla ylityspaikoilla vahtii rajapoliisi, ettei kukaan luikahda laittomasti Itävaltaan.
Koronakaranteenissa Unkarissa
Elämäni koronakaranteenissa Unkarin mökillä alkaa vakiintua. Tulin tänne 10. maaliskuuta, ja muutaman päivän päästä raja Itävaltaan suljettiin hermeettisesti. Se tarkoittaa sitä, että ns. pienet rajat varustettiin betoniporsailla ja muilla suluilla ja epävirallisilla ylityspaikoilla vahtii rajapoliisi, ettei kukaan luikahda laittomasti Itävaltaan.
Yksinäinen kesä
Kotikyläni Várbalog Unkarissa elää pientä draamaa. Ei, ei ole kyse koronatartunnasta, puhun kylän haikarasta. Keskellä pääkatua on puhelinpylvään päässä haikaranpesä, ja joka kevät siihen on tullut asukkaita, haikarapari, joka on saanut yhden tai kaksi poikasta, ruokkinut ne ja opettanut ne lentämään, niin että koko perhe on kesän kallistuessa lopuilleen lähtenyt etelään.
Yksinäinen kesä
Kotikyläni Várbalog Unkarissa elää pientä draamaa. Ei, ei ole kyse koronatartunnasta, puhun kylän haikarasta. Keskellä pääkatua on puhelinpylvään päässä haikaranpesä, ja joka kevät siihen on tullut asukkaita, haikarapari, joka on saanut yhden tai kaksi poikasta, ruokkinut ne ja opettanut ne lentämään, niin että koko perhe on kesän kallistuessa lopuilleen lähtenyt etelään.
Uusi saunankiuas
Olipa hyvät löylyt, huokaan, kun palaan saunasta pyyhe hiusten ympärillä. Oli autuasta istua lauteilla tujakan löylyn lämmössä ja unohtaa maailma – ja koronavirus! Ehkä se ei tosiaankaan pidä lämmöstä – tämän tiedon paikkansapitävyyttä kyllä epäilen, silloinhan Suomessa olisi jokaisella jo vastalääke valmiina.
Uusi saunankiuas
Olipa hyvät löylyt, huokaan, kun palaan saunasta pyyhe hiusten ympärillä. Oli autuasta istua lauteilla tujakan löylyn lämmössä ja unohtaa maailma – ja koronavirus! Ehkä se ei tosiaankaan pidä lämmöstä – tämän tiedon paikkansapitävyyttä kyllä epäilen, silloinhan Suomessa olisi jokaisella jo vastalääke valmiina.
Suomen naiset, asianne ovat hyvällä tolalla, uskokaa pois
Sunnuntaina 8. maaliskuuta oli naistenpäivä. Kuuntelin viime viikolla Suomen pääministerin Sanna Marinin YK:n yleisistunnossa pitämän puheen, jonka teemana oli naisten tasa-arvo Suomessa. Ilmeisesti Suomi on maailmalla tunnettu siitä, että siellä ovat naisten asiat hyvin, miten muuten olisi selitettävissä, että puhetta kuuntelemaan oli satojen ihmisten jono. Tiukat turvatoimet tietenkin selittävät osittain jonojen syntymistä, mutta uskon, että kyse oli aktiivisesta kiinnostuksesta.
Suomen naiset, asianne ovat hyvällä tolalla, uskokaa pois
Sunnuntaina 8. maaliskuuta oli naistenpäivä. Kuuntelin viime viikolla Suomen pääministerin Sanna Marinin YK:n yleisistunnossa pitämän puheen, jonka teemana oli naisten tasa-arvo Suomessa. Ilmeisesti Suomi on maailmalla tunnettu siitä, että siellä ovat naisten asiat hyvin, miten muuten olisi selitettävissä, että puhetta kuuntelemaan oli satojen ihmisten jono. Tiukat turvatoimet tietenkin selittävät osittain jonojen syntymistä, mutta uskon, että kyse oli aktiivisesta kiinnostuksesta.
Ei koskaan enää!
Olen lukenut maanantaina tullutta viikonvanhaa hesaria, jonka päiväys on 26.1.2020. Saan sunnuntaihesarin Wieniin joskus seuraavana tiistaina, toisinaan vasta viikon päästä; postin kulku on minulle mysteeri.
Ei koskaan enää!
Olen lukenut maanantaina tullutta viikonvanhaa hesaria, jonka päiväys on 26.1.2020. Saan sunnuntaihesarin Wieniin joskus seuraavana tiistaina, toisinaan vasta viikon päästä; postin kulku on minulle mysteeri.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Lukijakuvat
Kesäsateen tuomat sateenkaaren Jäminkipohjan Taipaleen peltoaukeella 31.7.2020.
Raimo Västilä
Videot
Sanna Makkonen
Luetuimmat
Tuoreimmat
Lukijakuvat
Kesäsateen tuomat sateenkaaren Jäminkipohjan Taipaleen peltoaukeella 31.7.2020.
Raimo Västilä
Videot
Sanna Makkonen