Kirsti-tädin jäämistön äärellä

Puo­li­tois­ta vuot­ta sit­ten kuol­lut Kirs­ti-tä­ti­ni oli 11-päi­sen si­sa­rus­kat­raan nuo­rin, ja tänä ke­sä­nä, kun tes­ta­ment­ti oli lo­pul­ta hy­väk­syt­ty, tyh­jen­sim­me hä­nen asun­to­aan. Ei tä­ti­ni mi­kään ta­va­roit­ten ke­räi­li­jä ol­lut, maa­lais­ta­los­sa han­ka­lien mat­ko­jen ta­ka­na lap­suu­ten­sa elä­nyt ih­mi­nen. Mut­ta pit­kän elä­män ai­ka­na ih­mi­sel­le ker­tyy ta­va­raa, ja vaik­ka täti ken­ties oli ai­ko­nut elä­ke­vuo­si­naan nii­tä jär­jes­tel­lä ja kar­sia, niin sii­hen ei­vät hä­nen voi­man­sa enää riit­tä­neet. Omia lap­sia hä­nel­lä ei ol­lut, ja niin jou­duim­me me si­sa­rus­ten lap­set rem­miin. Help­po teh­tä­vä se ei ol­lut, sen tie­tää jo­kai­nen van­hem­pien­sa tai jon­kun muun jää­mis­töä sel­vi­tel­lyt ih­mi­nen.

Kirsti-tädin jäämistön äärellä

Puo­li­tois­ta vuot­ta sit­ten kuol­lut Kirs­ti-tä­ti­ni oli 11-päi­sen si­sa­rus­kat­raan nuo­rin, ja tänä ke­sä­nä, kun tes­ta­ment­ti oli lo­pul­ta hy­väk­syt­ty, tyh­jen­sim­me hä­nen asun­to­aan. Ei tä­ti­ni mi­kään ta­va­roit­ten ke­räi­li­jä ol­lut, maa­lais­ta­los­sa han­ka­lien mat­ko­jen ta­ka­na lap­suu­ten­sa elä­nyt ih­mi­nen. Mut­ta pit­kän elä­män ai­ka­na ih­mi­sel­le ker­tyy ta­va­raa, ja vaik­ka täti ken­ties oli ai­ko­nut elä­ke­vuo­si­naan nii­tä jär­jes­tel­lä ja kar­sia, niin sii­hen ei­vät hä­nen voi­man­sa enää riit­tä­neet. Omia lap­sia hä­nel­lä ei ol­lut, ja niin jou­duim­me me si­sa­rus­ten lap­set rem­miin. Help­po teh­tä­vä se ei ol­lut, sen tie­tää jo­kai­nen van­hem­pien­sa tai jon­kun muun jää­mis­töä sel­vi­tel­lyt ih­mi­nen.

Kes­kie­u­roop­pa­lai­nen kalenteri ja kuolema eivät juhan­nusta tunne

En käy sään­nöl­li­ses­ti kam­paa­jal­la, en nau­ti sii­tä, et­tä joku hy­pis­te­lee tuk­ka­ni, päin­vas­toin: mi­nus­ta kam­paa­jal­la käyn­ti muis­tut­taa ham­mas­lää­kä­ril­lä käyn­tiä. Mut­ta yh­tä lail­la kuin ham­mas­lää­kä­riin on kam­paa­jal­le­kin jos­kus pak­ko men­nä. Ke­vääl­lä siir­sin ai­ka­va­rauk­sen te­koa niin pit­kään kuin mah­dol­lis­ta, en­sin ko­ro­naan sai­ras­tu­mi­sen ta­kia, sit­ten silk­kaa lais­kuut­ta­ni, ja kun lo­pul­ta tar­tuin pu­he­li­meen ja ti­la­sin ajan, sain sen lau­an­taik­si, 25. ke­sä­kuu­ta.

Kes­kie­u­roop­pa­lai­nen kalenteri ja kuolema eivät juhan­nusta tunne

En käy sään­nöl­li­ses­ti kam­paa­jal­la, en nau­ti sii­tä, et­tä joku hy­pis­te­lee tuk­ka­ni, päin­vas­toin: mi­nus­ta kam­paa­jal­la käyn­ti muis­tut­taa ham­mas­lää­kä­ril­lä käyn­tiä. Mut­ta yh­tä lail­la kuin ham­mas­lää­kä­riin on kam­paa­jal­le­kin jos­kus pak­ko men­nä. Ke­vääl­lä siir­sin ai­ka­va­rauk­sen te­koa niin pit­kään kuin mah­dol­lis­ta, en­sin ko­ro­naan sai­ras­tu­mi­sen ta­kia, sit­ten silk­kaa lais­kuut­ta­ni, ja kun lo­pul­ta tar­tuin pu­he­li­meen ja ti­la­sin ajan, sain sen lau­an­taik­si, 25. ke­sä­kuu­ta.

Aivosumua

Ai­vo­su­mua, mitä se on, ih­met­te­lin en­nen. Ko­ro­nan jäl­ki­seu­rauk­se­na sel­lais­ta saat­taa esiin­tyä, luin sil­loin täl­löin, mut­ta tar­kem­paan se­los­tuk­seen sii­tä, mis­tä on kyse, en kos­kaan tör­män­nyt. Mut­ta nyt tie­dän, mitä se on: mi­nul­la on ai­vo­su­mua.

Aivosumua

Ai­vo­su­mua, mitä se on, ih­met­te­lin en­nen. Ko­ro­nan jäl­ki­seu­rauk­se­na sel­lais­ta saat­taa esiin­tyä, luin sil­loin täl­löin, mut­ta tar­kem­paan se­los­tuk­seen sii­tä, mis­tä on kyse, en kos­kaan tör­män­nyt. Mut­ta nyt tie­dän, mitä se on: mi­nul­la on ai­vo­su­mua.

Testatkaa, testatkaa,…

Pu­he­li­me­ni ki­lah­ti aa­mu­päi­väl­lä, sain teks­ti­vies­tin, jon­ka lä­het­tä­jäk­si oli mer­kit­ty Wie­nin kau­pun­ki. Ava­sin sen: „PCR-tes­tin­ne tu­los on täs­sä lin­kis­sä“, luki pu­he­li­men ruu­dus­sa. Ava­sin lin­kin mut­kik­kaan koo­din avul­la ja luin tes­ti­tu­lok­sen: ne­ga­tii­vi­nen. Vaik­kei tu­los yl­lät­tä­nyt – häm­mäs­ty­nyt oli­sin ol­lut, jos ruu­dus­sa oli­si ol­lut sana po­si­tii­vi­nen – jon­kin­lai­sen pie­nen jän­ni­tyk­sen tun­sin sil­ti vies­tiä ava­tes­sa­ni.

Testatkaa, testatkaa,…

Pu­he­li­me­ni ki­lah­ti aa­mu­päi­väl­lä, sain teks­ti­vies­tin, jon­ka lä­het­tä­jäk­si oli mer­kit­ty Wie­nin kau­pun­ki. Ava­sin sen: „PCR-tes­tin­ne tu­los on täs­sä lin­kis­sä“, luki pu­he­li­men ruu­dus­sa. Ava­sin lin­kin mut­kik­kaan koo­din avul­la ja luin tes­ti­tu­lok­sen: ne­ga­tii­vi­nen. Vaik­kei tu­los yl­lät­tä­nyt – häm­mäs­ty­nyt oli­sin ol­lut, jos ruu­dus­sa oli­si ol­lut sana po­si­tii­vi­nen – jon­kin­lai­sen pie­nen jän­ni­tyk­sen tun­sin sil­ti vies­tiä ava­tes­sa­ni.

Esmaeil

– Mi­tes tent­ti meni? Es­ma­ei­lin huo­neen ovi on au­ki, sii­tä tie­dän, et­tä tent­ti on ohi; ko­pu­tan va­ro­vas­ti oven­pie­leen. Es­ma­eil is­tuu ala­ku­loi­se­na lap­to­pin­sa edes­sä.

Esmaeil

– Mi­tes tent­ti meni? Es­ma­ei­lin huo­neen ovi on au­ki, sii­tä tie­dän, et­tä tent­ti on ohi; ko­pu­tan va­ro­vas­ti oven­pie­leen. Es­ma­eil is­tuu ala­ku­loi­se­na lap­to­pin­sa edes­sä.

Melan­ko­li­nen kesä

Su­ru­vaip­pa, toi­nen, kol­mas. Vai on­ko nii­tä vain kak­si ja ne seu­raa­vat mi­nua, kun kul­jen met­sän hal­ki mök­ki­po­lul­la­ni? Ne ovat hät­käh­dyt­tä­vän kau­nii­ta per­ho­sia, näen nii­tä usein tänä ke­sä­nä ja mie­tin, ha­lu­a­vat­ko ne ker­toa mi­nul­le jo­ta­kin.

Melan­ko­li­nen kesä

Su­ru­vaip­pa, toi­nen, kol­mas. Vai on­ko nii­tä vain kak­si ja ne seu­raa­vat mi­nua, kun kul­jen met­sän hal­ki mök­ki­po­lul­la­ni? Ne ovat hät­käh­dyt­tä­vän kau­nii­ta per­ho­sia, näen nii­tä usein tänä ke­sä­nä ja mie­tin, ha­lu­a­vat­ko ne ker­toa mi­nul­le jo­ta­kin.