Seppeleen laskijat vasemmalta: Jasmin Palojärvi, Eemeli Lahti ja Minja Juntunen. Kuvassa myös Timo Ikkala, tilaisuuden järjestäjänä.
Juhani Sillanpää
Veteraanipäivän perinne jatkui sankarihaudoilla
Suomessa kansallista veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien. Muistopäiväksi on valittu viimeisten saksalaisten sotilaiden poistuminen Suomesta 27.4.1945 kello 13.30. Suomen käymät sodat päättyivät silloin ja alkoi jo 81 vuotta säilynyt rauha.
Sodan aiheuttamat kärsimykset olivat valtavat, mutta itsenäisyys säilyi kaikesta huolimatta.
Veteraanipäivää muistettiin Ruovedellä perinteisellä seppeleen laskulla sankarihaudan muistomerkille. Hienon perinteen aloitti edesmennyt lukion rehtori Oiva Hernesniemi. Lukiolaiset ovat sen jälkeen vuosittain laskeneet seppeleen. Tänä vuonna laskijoina olivat Eemeli Lahti lukion 24A, Jasmin Palojärvi lukion 24B ja Minja Juntunen lukion 23A luokilta. Laskijat pitivät veteraanipäivää arvokkaana ja suurena päivänä, jolloin liput liehuvat ja samalla sillä osoitetaan kunnioitusta veteraaneille. Kaikki kolme laskijaa olivat tehtävään vapaaehtoisia. Tilaisuudessa oli paikalla myös mukavasti osanottajia koleasta säästä huolimatta.
Sodan aiheuttamat kärsimykset olivat valtavat, mutta itsenäisyys säilyi kaikesta huolimatta.
Timo Ikkala muistutti tilaisuudessa veteraanien tunnuksesta ”Yhdessä eteenpäin katsoen” sekä Veteraanin iltahuudon sanoista, jotka muistuttavat tulevaisuudesta, huolehtimisesta ja päivän merkityksestä.
Seurakuntapastori Ville Vauhkonen piti puheen ja luki otteen Mannerheimin päiväkäskystä sotilaille itsenäisyyspäivänä vuonna 1942. Arvokas tilaisuus päättyi Isänmaan virren säkeistöihin ja rukoukseen.
Seppelettä sankarivainajien muistomerkille laskemassa lukiolaiset Jasmin Palojärvi (vas.), Eemeli Lahti ja Minja Juntunen.
Juhani Sillanpää


