En­si py­hä­nä vie­te­tään Hy­vän pai­me­nen sun­nun­tai­ta. Aja­tuk­se­na on, et­tä Jee­sus on hyvä pai­men, joka pi­tää huol­ta lam­pais­taan. Hyvä pai­men an­taa tar­vit­ta­es­sa jopa hen­ken­sä lam­mas­ten­sa edes­tä näi­tä puo­lus­ta­es­saan. Jee­sus an­toi­kin hen­ken­sä mei­dän puo­les­tam­me so­vit­taak­seen mei­dän syn­tim­me. Tuo rak­kau­den­te­ko kir­kas­tui ylös­nou­se­muk­sen aa­mus­sa. Hyvä Pai­men joh­dat­taa mei­dät kuo­le­man läpi pe­ril­le tai­vaan kirk­kau­teen.

Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu – on to­den­nä­köi­ses­ti yk­si ra­kas­te­tuim­pia koh­tia Raa­ma­tus­sa. Vä­sy­neet mat­kaa­jat ja lä­hei­si­ään su­re­vat ovat saa­neet suur­ta loh­du­tus­ta psal­mis­ta 23. Ku­vaus vih­reis­tä nii­tyis­tä ja le­pää­mi­ses­tä ve­den ää­rel­lä saa le­vot­to­man mie­len rau­hoit­tu­maan. Rak­kail­lam­me on hyvä ol­la, mei­dän ei tar­vit­se ol­la heis­tä huo­lis­saan. Myös me, jot­ka elä­män mat­kaa tait­ta­es­sam­me vä­lil­lä uu­vah­dam­me, saam­me voi­maa ja toi­voa Hy­vän pai­me­nen läs­nä­o­los­ta.

Vie­rel­läm­me on lau­pi­as ja us­kol­li­nen kul­ki­ja, joka tai­val­taa kans­sam­me vä­sy­mät­tä päi­vin ja öin. Hän vie mei­tä iloon ja hän saat­taa mei­tä pi­mey­den läpi. Huo­mi­sen nä­kö­a­lat ei­vät ai­na lois­ta kirk­kai­na, mut­ta Kris­tuk­sen täh­den huo­mi­nen on ole­mas­sa, Jee­suk­sen kans­sa. Pai­men oh­jaa mei­tä eteen­päin tar­vit­ta­van päi­vä­mat­kan. Vä­lil­lä on hyvä py­säh­tyä ja le­väh­tää. Lo­pul­ta mei­dät kan­ne­taan ko­tiin.

Kun Her­ra hoi­taa, pai­men­taa,

ei sil­loin mi­tään puu­tu.

Hän tun­tee kaik­ki tar­pee­ni,

hän täyt­tää köy­hän sie­lu­ni

ar­mol­laan ava­ral­la.

Mi­nua seu­raa lau­peus

ja Her­ran hy­vyys, rak­kaus

päi­vien lop­puun as­ti. (VK 375.)