Paastotkaamme
Kirkonkellot
Paastoaminen ei liene nykyaikana kovin yleistä tavallisten ihmisten keskuudessa. Vanhaan aikaan laskiainen oli merkittävä päivä, jolloin viimeisen kerran ennen pääsiäistä herkuteltiin ja mitä enemmän rasvaa ruuassa oli, sen parempi.
Raamattu ei varsinaisesti käske, korkeintaan kehottaa paastoamaan, mutta varmasti kehotusta on ennen vanhaan toteltu paremmin kuin nykyään. Jos ajatellaan suomalaista elämän menoa reilut sata vuotta taaksepäin ei liharuoka varmasti kuulunut ruokapöytään muutenkaan kovin usein. Ylipäätään houkutuksia, joista paaston aikana pitäisi kieltäytyä, oli tarjolla vähemmän.
Meidän aikanamme raskas ruumiillinen työnteko on sen verran harvinaista, että pärjäisimme hyvin paaston ajan laihemmillakin eväillä. Nykyajan ihmisillä mahdollisuuksia ja syitä paastoon on muutenkin huomattavasti enemmän kuin esivanhemmillamme aikoinaan. Kaikki ympärillämme kannustaa meitä suorastaan tuhlailevan hillittömään elämäntyyliin, jossa tavaran runsaudella peitetään ajan puutetta.
Omien mielihalujen estottomasta toteuttamisesta on tehty paheen sijasta suoranainen hyve. Juuri siksi meidän, kaikenlaisen yltäkylläisyyden keskellä elävien, olisi hyvä oppia, ettei edes ruoka ole itsestäänselvyys, näinä epävarmoina aikoina varsinkaan. Voidaankin hyvällä syyllä sanoa, että meidän aikamme kristitty tarvitsee paastoa paljon enemmän kuin meitä edeltävät sukupolvet.
Ensin korona ja nyt maailmalla tapahtuva kuohunta saavat toivottavasti jokaisen meistä pysähtymään ja miettimään mikä elämässä lopulta on se kaikkein tärkein ja mistä paaston aikana viimeisenä voisi luopua. Entä miten juuri minä voisin parhaiten olla tässä tilanteessa muille avuksi?
Kevät tekee tuloaan ja kuljemme kaikesta huolimatta kohti valoa. Emme voi kuin luottaa siihen, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin, virren 170 sanoin: ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan…”
Eeva-Kaisa Paloviita
vt. kanttori
