Muutoksen tuulia päin
Pirkanmaan hyvinvointialue on käynnistynyt. Sen ensimmäisiä askeleita on seurattu silmä tarkkana.
Kaikki ei ole mennyt ihan putkeen. Tietoliikenneongelmat ovat ruuhkauttaneet tuet ja puhelimet. Ruoveden terveyskeskuksen puhelinvaihdekin meni tukkoon, mutta enemmänkin vuoden vaihteen ruuhkan, kuin itse uudistuksen takia.
Hyvinvointialueen aloituksessa tavoite oli, että mikään ei heti muutu ja palvelut löytyvä entisiltä paikoiltaan. Aivan näin ei ole käynyt esimerkiksi Ruovedellä, missä palveluja on siirrelty sekä Keiturin Soten että hyvinvointialueen uusien palveluntuottajien toimesta. Viimeisimpänä esimerkkinä on ikäihmisten ruokapalveluiden siirtyminen Pirkanmaan Voimialle ja sen myötä Kotirannan keittiön ruuanvalmistuksen lakkauttaminen.
Myös terveyskeskuksen toinen kerros on uuden edessä. Remontti on nyt päättynyt ja sosiaalitoimiston lisäksi sieltä löytyvät pian myös neuvolat, mielenterveys- ja päihdetyö sekä fysioterapia. Jotta tähän päästiin, muutettiin ikäihmiset Majakasta ja Tyynelästä Iltaruskoon.
Kaikista muutoksista ei ole iloittu ja paikoin muutosvastarinta on ollut kova. Aika näyttää, saadaanko palvelut pelaamaan halutulla tavalla. Suuri operaatio on kuitenkin saatu käyntiin. On syytä toivoa sille parasta.